Aatelissuvun katoava loisto

 

Viime viikon blogissani kerroin Weikkolan kartanon huutokaupasta syksyllä 1879. Huutokaupassa myytiin kiinteän omaisuuden rinnalla myös paljon irtainta tavaraa. Yhden suvun menneisyys. Tällaista ei enää voi näin laajamittaisesti tapahtua vai tapahtuuko?

 Ruotsissa huutokaupattiin toissa kesänä suuri määrä Biby-kartanossa eläneen von Celsing suvun omaisuutta: huonekaluja, posliinia, taidetta, suvun jäsenten muotokuvia, vanhoja pukuja, kenkiä ja erilaisia mielenkiintoisia esineitä vuosisatojen varrelta. Aikoinaan kartano omaisuuksineen periytyi vain vanhimmalle suvun jäsenelle, jotta kokonaisuus, kerätty suvun historia, säilyisi. Uuden lainmuutoksen myötä tämä ei enää käynyt päinsä  eikä valtavan omaisuuden lunastaminen ollut perillisille mahdollista. Kartanon osti itselleen naapurikartanon herra, mutta irtaimisto huutokaupattiin. Ymmärtääkseni kartanon  ostaja oli ennenkaikkea kiinnostunut kartanoon kuuluvasta maaomaisuudesta.

Edessä sveitsiläisen  Marty Modelin coctailmekko 1960-luvulta. Takana 1920-luvun charlestonmekon vieressä musta käsinommeltu hupullinen viitta "Domino", joka on meille tuttu kaikista romanttisista elokuvista, joissa sankaritar kävelee salaisiin tapaamisiin palvelustyttönsä opastamana pimeitä kujia pitkin. Todellisuudessa viittaa käytettiin vaunuajeluilla päälystakin tapaan. Viitan vieressä hovipuku 1930-luvulta. Puvun hihat kuuluvat tosin vanhempaan pukuun, Kierrätystä on osattu ennenkin.  Kuva: Henrika Tandefelt​​​​
Edessä sveitsiläisen Marty Modelin coctailmekko 1960-luvulta. Takana 1920-luvun charlestonmekon vieressä musta käsinommeltu hupullinen viitta "Domino", joka on meille tuttu kaikista romanttisista elokuvista, joissa sankaritar kävelee salaisiin tapaamisiin palvelustyttönsä opastamana pimeitä kujia pitkin. Todellisuudessa viittaa käytettiin vaunuajeluilla päällystakin tapaan. Viitan vieressä hovipuku 1930-luvulta. Puvun hihat kuuluvat tosin vanhempaan pukuun, Kierrätystä on osattu ennenkin. Kuva: Henrika Tandefelt​​​​

Huutokauppaan liittyy pieni skandaalikin. Von Celsing-suvun jäseniä toimi diplomaattina Konstantinopolissa 1700-luvulla ja kartanossa oli huikea kokoelma tuon aikakauden orientaalisia esineitä sekä ruotsalaista taidetta, joka oli tehty itämaiden innoittamana. Museovirasto sekä suvun jäsenet toivoivat kokoelman jäävän Ruotsiin. Se päätyi kuitenkin Qatariin ja sen tulevasta kohtalosta ei ole tietoa.

Tällaisissa huutokaupoissa on oma haikea fiiliksensä, kun  koko irtaimisto myydään kerralla. Siinä näkee koko perheen ja suvun tarinan. Kerrostumia, muistoja ja eletyn elämän jälkiä. Mielessäni kudoin tarinoita huutokaupattavan 1920-luvun charlestonmekon, repaleisen nenäliinan, korsettien, alushameiden, silkkisukkien tai ajolasien ja -lakin ympärille. Millaiset henkilöt ja kohtalot niihin liittyivät? Millaisissa tanssiaisissa huutokaupattavaa krinoliiniä on pidetty? Oliko muotokuvan mies onnellinen vai onneton? Hiljaa mietin itsekseni, miltä suvun jäljelle jääneistä jäsenistä tuntuu menettää tuo kaikki?

Kartanon seinät kätkevät sisälleen monta tarinaa. Merkit menneisyydestä näkyvät kuluneissa pinnoissa: juhlasalin lattiat ovat laskeutuneet juhlijoiden painosta ja kynnykset kuluneet askelien jäljiltä. Siellä on rakastettu, iloittu ja surtu:  portaissa on hiivitty salaisiin tapaamisiin  ja ikkunoista on tuijoteltu hiekkatielle ja odotettu sotaretkiltä palaavaa aviomiestä,  makuuhuoneissa on synnytetty ja siellä on myös kohdattu viimein matkan pää. Historioitsijana toivoisi, että kartanosta irtaimistoineen olisi tehty museo, jossa tuo ainutlaatuinen yhden suvun yli kahdeksan sukupolvea kestänyt historia ja elämäntapa olisi säilynyt.

Katso video loisteliaan kartanon historiasta ja viimeisistä hetkistä ennen kartanomiljöökokonaisuuden katoamista ja pirstaloitumista.  Huutokauppakatalogi toimii toivottavasti jollekin tutkijalle sukututkimuksen ja vanhan kartanokulttuurin lähteenä. Viimeisimpien tietojen mukaan Bibyssä on nyt meneillään mittava remontti. Odotan mielenkiinnolla sen lopputulosta.

 

1700-luvun kaunis kaksiosainen kirjailtu puku nimeltään Robe a la Anglaise. Pukua on muokattu vuosien varrella. Myös vaatetuksesta voi lukéa paljon aikakauden sukupuolirooleista, ihanteista ja aatteista. Naisihanteena oli kapea vyötärö ja toisaalta leveä lantio, jonka uskottiin indikoivan hyvää synnyttäjää. Jälkimmäinen oli tärkeää ylhäiselle kuin rahvaankin naiselle. Kuva Henrika Tandefelt​​​​​​​
1700-luvun kaunis kaksiosainen kirjailtu puku nimeltään Robe a la Anglaise. Pukua on muokattu vuosien varrella. Myös vaatetuksesta voi lukea paljon aikakauden sukupuolirooleista, ihanteista ja aatteista. Naisihanteena oli kapea vyötärö ja toisaalta leveä lantio, jonka uskottiin indikoivan hyvää synnyttäjää. Jälkimmäinen oli tärkeää niin ylhäiselle kuin rahvaankin naiselle. Kuva Henrika Tandefelt​​​​​​​
Voi vain kuvitella sitä kartanon nuorta sankaria, joka kaahaili 1900-luvun alussa automobiilillaan  pölyisillä maanteillä kaikkien kyläläisten kauhuksi.  Kuva:Henrika Tandefelt​
Voi vain kuvitella sitä kartanon nuorta sankaria, joka kaahaili 1900-luvun alussa automobiilillaan pölyisillä maanteillä kaikkien kyläläisten kauhuksi. Kuva:Henrika Tandefelt​
Tätä käyttänyt hieno nainen on takuulla kääntänyt katseita kaupunkimatkalla. Hattu valmistettu 1910-luvulla.​ Kuva Henrika Tandefelt​​​​​
Tätä käyttänyt hieno nainen on takuulla kääntänyt katseita kaupunkimatkalla. Hattu valmistettu 1910-luvulla.​ Kuva Henrika Tandefelt​​​​​
​Näillä on otettu tanssiaskelia, asteltu hovin kivilattioita, polvistuttu alttarilla ja sipsuteltu kartanon puutarhassa.​ Kengät 1800-1900-luvuilta. Kuva: Henrika Tandefelt​​​
​Näillä on otettu tanssiaskelia, asteltu hovin kivilattioita, polvistuttu alttarilla ja sipsuteltu kartanon puutarhassa.​ Kengät 1800-1900-luvuilta. Kuva: Henrika Tandefelt​​​

 

Kuvat Sörmlandin museon  näyttelystä, joka koostui museon Biby-huutokaupasta hankkimasta kokoelmasta.

Linkki museon  katalogiin, jossa lisää von Celsing-suvun omaisuutta.

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa