Aikuisten karkkikauppa: Artekin 2nd cycle

 Ulkona satoi rakeita ja päätimme lähteä kaupunkikierrokselle. Eräs ehdottomista suosikeistani Helsingin Vintageliikkeistä on Artekin Second Hand myymälä 2nd cycle Pienellä Roobertinkadulla.

 Sisääntulo on moderniin tyyliin vaatimaton, mutta kun on liukasteltu alas kilpaa lapsen kanssa (joka ei suostunut käyttämään portaita) avautuu valtava 600m2 halli täynnä aarteita.

 

Tämä on siitä harvinainen kauppa, että kaikki esillä olevat tuotteet eivät edes ole myynnissä. Ne ovat Artekin omaa kokoelmaa, joita on vuosien varrella ostettu ja pelastettu "takaisin". Tarjolla on paljon uniikkia: Artek 2nd cyclen hankkimia huonekaluja ja esineitä ovat myös museot ostaneet kokoelmiinsa.

 Artekin perustamisen alkukipinän antoi taidekriitikko Nils Gustaf Hahl, joka yhdessä Aino ja Alvar Aallon sekä Maire Gullichsen toimesta perustivat Artekin vuonna 1935. Sisustusliikkeen ideana oli markkinoida paitsi Alvar Aallon huonekaluja, myös muuta moderniin sisustukseen liittyvää tavaraa. Samassa hengessä Artekin 2nd cyclessä kaikki esineet eivät suinkaan ole vain suomalaista designia: Aaltoa, Wirkkalaa tai Tapiovaaraa. Myynnissä on myös parhainta skandinaavista ja kansainvälistä muotoilua.

Hieno pöytä on mahdollisesti tilaustyö, sen suunnittelija on vielä selvityksen alla. Pöydän yläpuolella kolme Paavo Tynellin valaisinta sekä pöydän päällä 9227 Tynellin pöytälamppu. Eamesin metallituoli edustaa eri maailmaa, mutta juuri siksi tuo mukavaa kontrastia sommitelmaan. Etualan tuolien suunnittelija on mahdollisesti Gunnel Nyman tai Werner West.
Alvar Aallon mahonkisen kaapin yllä Marita Lybeckin keramiikkaa. Taustalla Legerin työ.

 

Barcelonatuolit ovat pitkään oleet haavelistallani. Tässä sopivasti patinoituneina ja kauniin maitokahvin värisenä.

Pääosassa myymälää on kuitenkin Aallon tuotanto. Alvar Aalto on sanonut suunnittelunsa lähtökohdaksi aina ihmisen: sen skaalan ja mittakaavan. Esineet ovat yksinkertaisia, helposti lähestyttäviä ja niissä on mukana kepeyttä. Vaikka funktionalismi perustui rationaliseen ja jäykkään "form follows funktion"-ajatteluun, Aalto leikitteli sen ohella myös vapaalla muotokielellä. Aalto on itse kirjoittanut: " Minuun on juurtunut käsitys ja vaistomainen tunne siitä, että meidän on uskottava leikin ratkaisevaan osuuteen rakentaessamme ihmisille, suurille lapsille".  Tätä hänen tuotannossaan edustaa "vapaa viiva", joka toistuu niin Savoy-maljakossa, Paimiotuolin jalassa kuin Viipurin kirjaston katossakin.

Viipurin kirjaston suunnittelun yhteydessä syntyi nk. aaltojalka. Se oli aikoinaan mullistava keksintö, puu taivutettiin 90 astetta ja liitettiin joko pöytään tai istuimeen. Huonekalut pystyttiin myös varastoimaan osina, joka mahdollisti niiden säilyttämisen ja kuljettamisen funktionaalisesti ja vähän tilaa vieden. Mullistavaa ajattelua.

 

Aalto rakasti varioida. Tässä samaa jalkateemaa muissa huonekaluissa. Taustalla kaunis 1940-luvun peili.

 

Tässä viuhkamainen nk. X-jalka, joka liittyy suoraan istuimeen. Patenttia ratkaisulle haettiin vuonna 1954. Suurelle yleisölle se esitettiin samana vuonna NK:n tavaratalon näyttelyssä "Alvar Aalto, Konstruktiv form". Viuhkamotiivi näkyy muussa Aallon tuotannossa. Suuressa mittakaavassa se ilmenee mm. Finlandiatalon suuren konserttisalin pohjaratkaisussa.

Miksi itse rakastan näitä huonekaluja? Ne edustavat minulle tuttua, kotoista ja jotain perinjuurin kotimaista. Tutulla en tarkoita sitä, että olisin elänyt Aallon huonekaluilla sisustetussa kodissa lapsuuteni, päinvastoin. Meidän suomalaisten on kuitenkin ollut vaikea välttyä Aallon suunnittelulta;  Aallon esineet ympäröivät meitä eri ikäkausina : päiväkodissa, kouluissa, virastoissa ja vanhainkodeissa. Tämä lienee Aallon suosion eräs tärkeä tekijä: hänen huonekalunsa ja rakennuksensa eivät olleet alunperin suunniteltu eliitille vaan massoille.

Aallolle valo ja väri liittyivät tiiviisti yhteen. Aalto pyrki saamaan häikäisyefektin mahdollisimman pieneksi ja käytti paljon epäsuoraa valoa. Yleensä valaisimet oli suunniteltu johonkin määrättyyn tilaan ja määrättyä tarkoitusta varten. Useat otettiin kuitenkin sarjatuotantoon. A331, tunnetaan myös "mehiläispesänä" on suunniteltu vuonna 1953 osana Jyväskylän yliopiston sisustusta.

Aallon eräässä tunnetuimmassa työssä, Paimion parantolassa ja sen suunnittelussa on huomioitu ihminen kokonaisvaltaisesti: keskitytty paitsi ihmisen fyysiseen, myös henkiseen hyvinvointiin. Sairaalasuunnittelussa hygienian ja kliinisyyden vaatimusten ohella oli Aallolle tärkeää pohtia myös siellä viihtyvyyden ja kauneuden vaatimuksia. Huonekalut oli helppo puhdistaa, mutta puu ja vaneri toivat kalusteihin luonnonläheisyyttä, pehmeyttä ja elävää materiaalia. Valaistuksen hän suunnitteli niin, ettei se häiritsisi potilaitten herkkiä silmiä.

Kenties Aallon pyrkimys inhimillistää elinympäristömme saa meidät rakastumaan hänen suunnitteluunsa sukupolvi toisensa jälkeen?

 
Vanhassa Alvar Aaltoa käsittelevässä filmissä Ben af Schulten kertoo, miten Aalto heitti jakkaran seinään osoittaakseen sen kestävyyden. "Näitä tullaan varmasti myymään satoja", suunnittelija sanoi silloin. Todellisuudessa niitä on myyty jo miljoonia.
Palleja löytyy nykyään joka värissä, Aalto suosi itse luonnonvärejä

 

Vanha Aallon tarjoiluvaunu 901. Se on suunniteltu vuonna 1936. Kuvassa se vanhempi, sirompi ja yksinkertaisempi malli. Sen inspiraationa oli brittiläinen teekulttuuri ja japanilaiset puutyöt ja arkkitehtuuri.
 

Aalto itse lausahti: "Mikään vanha ei synny uudestaan. Mutta se ei myöskään katoa täydellisesti . Ja se, mikä on kerran ollut, tulee aina uudestaan, uudessa muodossa." Aika menee eteenpäin, mutta klassikot säilyvät. Tietyissä esineissä niiden käyttötarkoitus kuitenkin muuttuu ajan kuluessa. Esimerkiksi puhelinpöytä on nykyään täysin turha esine, vaikka toki sitä voi käyttää muuhun tarkoitukseen, vaikka yöpöytänä. Toinen, joka on muuttunut käyttöesineestä lähinä koriste-esineeksi ovat kyntteliköt.  

Tämä kynttelikkö on ostettu aikoinaan Hvitträskin huutokaupasta ja sen on suunnitellut toinen Jungin veljeksistä, Valter Jung. Hänellä oli yhdessä veljensä Bertel Jungin kanssa arkkitehtitoimisto.
Toinen kaunis kynttelikkö, suunnittelijasta ei ole varmuutta. Optimisti veikkaisi Tynelliä.
Toisaalta päinvastoin: arkisesta voi tulla taidetta. Joistain käyttöesineistä on kauniin muotoilunsa puolesta tullut melkein taide-esineitä. Kyseiset visakoivuiset ovenkahvat ovat peräisin funkkis-talosta ja niiden suunnittelijaa ei tiedetä varmuudella.

 

Vanha "mehiläispesä" katsoo kohti tulevaisuutta. Artekin omaa kokoelmaa.

 

Artek 2nd cycle Pieni Roobertinkatu 4, Helsinki

auki

to 11-18

pe 11-18

la 11-15  

 

P.S. Käy kurkkaamassa facebook-sivuni Löytöretkeilijän Paratiisi

 

 

 

 

 

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.