Suomi ei ole tunnettu moderneista matoistaan. Ruotsipa on, kuinkas muuten. Länsinaapurin 1920–50-luvun matoista, rölakaneista, on tullut myös kansainvälisiä keräilykohteita.

Väitän, että tässä on kyse vain valkoisesta alueesta, siis huonosti tutkitusta ja tunnetusta taidekäsityön kentästä Suomessa. Mattoja on meilläkin tehty, mutta ne ovat jostain syystä jääneet vaille huomiota.

Esimerkiksi Eduskuntataloon ja presidentin kesäasuntoon Kesärantaan 1930-luvulla karvalankamattoja tehneen Hilma Aaltosen mattokutomon historiasta ja tuotannosta Kiikassa tiedetään vain rippeitä sieltä täältä. Se yllättää, mutta kertoo paljon tilanteesta.

Huutokauppa Annmari'silla Tampereella myyttiin upea kotimainen art deco -matto, jollaiset ovat olleet suomalaisilla antiikkimarkkinoilla harvinaisuuksia. Matto todistaa, että Suomessakin on kudottu maailman luokan mattoja, enkä usko, että se on yksittäistapaus. Epäilen, että tällaisia mattoja löytyy lisää yksityiskodeista ja yritysten omistuksista. Matot pulpahtavat pintaan ja myytäväksi antiikkimarkkinoille, kun niiden aika koittaa. Suomessa ei ole osattu arvostaa oman maan tekstiilitaidetta läheskään tarpeeksi.

Onneksi tämä matto on dokumentoitu hyvin. Maton suunnittelijaksi paljastuu arkkitehti Matti Lampén (1906–61), jonka tunnetuimpia töitä on yhdessä Märta Blomstedtin kanssa piiretty, vuonna 1938 valmistunut Hotelli Aulanko. Hotelli kuului ennen myöhempiä täydennyksiä hienoimpiin funktionalismin edustajiin Suomessa.

Lampénin suunnitteleman maton valmistaja on Tampereen Hyörypuuseppä Oy vuonna 1934. Matto on ilmeisesti syntynyt kuitenkin alihankintana, sillä matto on tehty käsityönä Ruovedellä, kun itse yritys toimi Tampereella. Suurikokoinen matto on todennäköisesti ollut jonkin julkisen tilan komistus, kenties vaikkapa juuri Hotelli Aulangossa.

Mikä synnyttää hintaerot? Miksi Alvar Aallon suunnittelemasta kirjoituslipastosta on joutunut maksamaan kolme kertaa enemmän kuin empireajan lipastosta?

Alvar Aalto suunnitteli oman chiffonierinsa, vaikka siitä on ehkä parempi käyttää aikakauteen paremmin sopivaa termiä: kirjoituslipasto, 1930–40-luvulla, modernismin kulta-aikana. Toinen chiffonnieri on puolestaan valmistettu kalustetyypin kultakaudella 1800-luvun alkupuolella, empiren ajalla. Molemmat lipastot ovat varmasti päteviä siinä, mihin käyttöön ne on tarkoitettu.

Aallon lipasto on teollisen sarjatuotannon tuote, olkoonkin, että sen tekemiseen on tarvittu jonkin verran käsityötä, mutta ei lähellekään siinä määrin kuin empirelipaston valmistamiseen. Tässä tapauksessa kysymys hinnasta kuitenkin luisuu pian marginaaliin, sillä tokihan maailmankuulun suunnittelijan huonekalu kiinnostaa enemmän kuin tyylinsä hyvä mutta anonyymiksi jäävä edustaja. Antiikkimööpelit jäävät nyt muutenkin modernismin ajan huonekalujen jyräämiksi. 

En silti malta olla tässä kritisoimatta Aallon ylivertaisuutta. Funktionalistit, joihin Aaltokin kuului, halusivat riistää arkkitehtuurista ja huonekaluista koristeellisuuden, jota he pitivät jonkinlaisena turhana kuorrutteena. Mutta he eivät tainneet nähdä metsää puilta.

Modernistit tuntuivat unohtaneen, että aikaisemminkin esineet ja huonekalut tehtiin käyttöön, eikä koristelu tehnyt niistä käyttökelvottomia. Nyt on helppoa nähdä, että funktionalismikin oli myös estetiikkaa.

Kumman lipaston itse valitsisit, Alvarin suunnitteleman vai empiren aikana tehdyn? Itse voisin ottaa molemmat, diplomaattisesti.