Antiikilla sisustetaan nostalginen koti

Vintage Eija's palkittiin Keräilijöiden illassa Antiikki&Design-lehden raadin toimesta kunniakirjalla. Upea Riitta Immosen suunnittelema iltapuku on retro-ja pin up-malli Wilhelminä af Feran päällä. Kuva: Heikki Rautio

Habitare ja Antiikki ovat sisustamista rakastavalle syksyn kohokohta. Itse kierrän molemmat osastot, mutta osa messukävijöistä vetää tiukan rajan näiden välille ja hakevat inspiraatiota vain jommalta kummalta puolelta. Karkeasti erotellen Habitare katsoo eteenpäin, Antiikki puolestaan tarjoaa nostalgisia elämyksiä.

Olen kuitenkin ilokseni huomannut, että rajat uuden ja vahan välilä ovat kuitenkin höltyneet viime vuosina.  Habitaren puolella esitellyissä tiloissa oli vahvoja vintagevaikutteita. Miksi näin? Onko kyse vain trendistä vai onko taustalla jotain enemmän?

Tässä kokonaisuudessa on selkeää mid century modern- henkeä. Avotakka.

 

Marimekon kaunis liina on uusi, pöydän ympärillä tuolit edustavat puolestaan vintagea. Ne ovat Aino Aallon suunnittelemat. Avotakan osasto.
Selina Vienola on stailannut Antiikkipuolelle osaston, jossa eri ikäiset ja tyyliset esineet muodostavat kauniin kokonaisuuden.

 

Olen itse vahvasti "mummolateorian" kannattaja. Teorialla tarkoitan sitä, että sisustuksella on nostalgisia ulottuvuuksia. Sisustuksella rakennetaan paitsi tiloja, sen avulla luodaan myös tunteita ja muistoja.  Esineiden ja miljöiden kautta voimme palata "kadotettuun aikaan". Kun haikailemme "oi niitä aikoja", kaipaamme pitkälti omaan lapsuuteemme, lähimenneisyyden maailmaan, jota ei enää ole olemassa.

Nostalgia vaatii riittävän etäisyyden. Oma lapsuudenkoti tavaroineen on ehkä liiankin läheinen, tuttu ja monille yhä olemassa. Isovanhempien mummolla on sitä vastoin kadotettu paratiisi: mummia ja vaaria ja kenties mummolaakaan ei ehkä enää ole. Mummolan esineisiin kiteytyvät lapsuuden leikit, muistot ja eletty historia. Yksi esine voi edustaa kokonaista kadotettua aikakautta. Sisustamalla "mummolan" tyyliin tai vaikka poimien moderniin kotiin muutaman esineen lapsuuden tärkeistä miljöistä luodaan omaan kotiin tuttuuden, turvallisuuden ja jatkuvuuden elementtejä.

Esineisiin liittyy myös paljon aineettomia arvoja. Yksilötasolla muistoja isoäidistä, sukujuhlista ja joulupäivällisistä.

Sisustamalla "mummolan" henkeen en tarkoita, että tarvitsisi välttämättä edes käyttää isovanhemmilta perittyjä esineitä.  Vanhan esineen ei välttämättä tarvitse olla suvussa peritty ollakseen arvokas. Nostalgiaa tutkineen Anni Vilkon artikkelin "Kodin kaipuu-tuntuma ajassa muuttuvaan tilaan"  mukaan Antiikkiesine voi antaa mahdollisuuden muistaa jotain menneisyydestä, "koettetua ja menetettyä -tai jopa koskaan toteutumatonta, mutta kaivattua."

Nostalgisen tunnelman voi kotiinsa luoda värimaailman ja mummolan esineitä muistuttavien tavaroiden avulla. Näin se on tuttu, mutta kuitenkin uusi. Tähän nostalgiankaipuuseen Antiikkiosasto tarjoaa yhtä sun toista, joka herättää uinuvat muistot. Kiertäessäni eilen pöytien ympärillä kuulin toistuvasti huudahduksia: "Meilläkin oli tällainen", "Juuri tuollaisen vanhan sukukalleuden hävitimme muutossa"... "Tällaisesta olen aina haaveillut..."

Laila Zinkin naiset ovat nostalginen tuulahdus 1950-luvulta. Näitä mumminikin rakasti.
Hilkka-Liisa Aholan naishahmo.

 

Esineet ja miljööt, jotka nyt muistuttavat omaa "mummolaamme" ovat kovassa huudossa. Tässä Fasetin uudelleentuotannossa oleva Hiort af Ornäsin Siesta tuoli.
Kuovi valmistaa Birger Kaipiaisen 1960-70-luvuiila suunnittelemista klassikkokuvioista tekstiilejä.

 

Antiikkipuolella myynnissä ollut "kampauspöydän tuoli". Kampauspöytään liittyy mielessäni nostalgiaa: siinä istuen avattiin hiukset papiljoteilta, punattiin huulet ja suihkautettiin parfyymia. Nykyään kodeissa näkyy harvemmin kampauspöytiä.

Nostalgiassa on usein surumielinen sävy, kaipaus johonkin menneeseen, jo kadotettuun, tavoittamattomaan hetkeen. Modernisaatio on antanut nostalgialle hieman ikävän kaiun. Ne ovat lähes toinen toistensa vastapoolit. Modernia rakastava kysyy: "miksi haikalla mennyttä?" Mennyttä rakastava taas sanoo, "ennen oli kaikki paremmin".

Alles Gute Vintagen osastolta voit hankkia 70-luvun tyyliä.

Tärkeä kysymys meille kaikille antiikkia ja vintagea rakastaville onkin, miten nostalgia suhteutuu nykyhetkeen? "Mummolateoriaa" noudattaen tulevat sukupolvet nostavat seuraavaksi nostalgisoinnin kohteiksi 1970- ja 1980-luvut -ja jonain päivänä myös Habitaren puolella esitellyt vuoden 2017 uutuudet.

Tulevaisuuden klassikko? Babushka lasisarja koostuu erikokoisista laseista, joita voi säilyttää päällekäin ja sisäkkäin. Ne eivät vie kaapissa tilaa kuin yhden lasin verran. Suunnittelija Heikki Viinikainen.
Babuskojen rinnalle kaunis Gunnel Nymanin taidelasi.
Sitten on klassikot ihan erikseen. Nämä ovat aina trendikkäitä. Mestarit pöydällä: Wirkkala, Toikka ja Aalto.

 

Mutta entäs sitten vanhempi antiikki? Miten se sopii moderniin kotiin? Miten nuoret perheet saataisiin innostumaan biedermeieristä, kertaustyyleistä tai chippendalesta? "Mummolateorian" mukaan niiden aika on auttamattomasti ohi. En kuitenkaan usko siihen. Mummolateoriakin on omaa keksintöäni ja toimii vain tiettyssä viitekehyksessä.

Rakennusten suojelun yhteydessä puhutaan niiden elinkaaresta, miksei myös esineiden? Valmistumis- ja tekoajankohtana esine yleensä arvokas, saattaa saada osakseen runsaastikin huomiota, mutta uutuuden jännityksen jälkeen muuttuu arkiseksi käyttöesineeksi, kuluu nuhjaantuu ja arkipäiväistyy. Näin käy myös tämänpäivän uutuuksien kanssa. Yhtälailla vahva 1950-luvun villitys laantuu jonain päivänä ja tilalle tulee jotain muuta. Uudet tyylit ja trendit aina syrjäyttivät vanhat. Uskon kuitenkin vahvasti, että kaikki tyylit palaavat jossain vaiheessa "muotiin". Esine, joka näyttäytyy nyt aivan toivottoman vanhanaikaiselta ja moderniin kotiin sopimattomalta, voi kohta ollakin seuraava hitti.

 

 

Esineiden elinkaareen liittyy siis  edellä mainitun laskusuuntaisen prosessin ohella myös renessanssi, uusi nousukausi. Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, esineistä alkaa tulla jälleen trendikkäitä, muodikkaita tai ne nousevat uudelleen arvossaan. Syitä tyylin uudelleennousuun voi olla useita: esimerkiksi jonkun  suunnittelijan "uudelleenlöytäminen" retrospektiivisen näyttelyn myötä tai vaikkapa epookkielokuva tai sarja joka saa tyylin uudelleen ajankohtaiseksi. Viimeinen silaus esineen elinkaareen on kulttuurihistoriallisen statuksen saavuttaminen, jolloin se muuttuu kulttuuriperinnöksi, aineettomia arvoja kantavaksi ja jollain asteella osaksi suomalaisten yhteisestä kulttuurihistoriaa -ja perinnettä.

Keräilijöiden illan kiinnostavimpana Design-esineenä palkittiin Oulun Kaupungintalon ("Susiteetti") vanhat valaisimet. Valaisimet on suunnitellut Eino Schroderus/ Paavo Tynell. Valmistajana Koru Oy. On surullista, etteivät valaisimet enää korista rakennusta, mutta nyt voit hankkia osan kulttuuriperintöä itsellesi. Anita Antikin osasto.
Rafael Wardin työ "Pöydän ääressä". Kuvan kohteena todennäköisesti taiteilijan vaimo. Patrik Grahnin osastolla. Wardinkin taiteen arvostukseen liittyy useita eri kausia. Nyt hänen työnsä ovat todella keräiltyjä.

 

Lisää aiheesta voit tulla kuuuntelemaan  Antiikki 2017 messuille lauantaina ja sunnuntaina, kun keskustelemme Antiikin lavalla taide- ja antiikkialan konsultti Maria Ekman-Kolarin ja kamarineuvos Kari-Paavo Kokin kanssa Antiikilla sisustamisesta sekä Antiikin eri arvoista. Tervetuloa!

 

Lauantaina klo 15 Antiikilla, designilla ja taiteella sisustaminen

Sunnuntai klo 13 Antiikin eri arvot.

 

Tervetuloa!

 

 

Ps. Samaan aikaan myös Messukeskuksessa myös Highend Helsinki ja Showroom sekä Forma messut

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.