Esineet kertovat tarinan

Varsova on kaupunki, joka tuhoutui lähes kokonaan toisessa maailmansodassa. Histroriallisesta vanhasta kaupungin rakennuksista oli raunioina peräti 85%. Sodan jälkeen vanha kaupunki kuitenkin rakennetiin uudestaan. Se on nykyään Unescon Maailmanperintökohde.

Kenraali Dwight Eisenhower vanhassa kaupungissa Toisen maailmansodan päätyttyä.
Vanhan kaupungin uudelleenrakennus on ollut valtava urakka.
On lohdullista ajatella, että tuhoutunutkin menneisyys on myös mahdollista palauttaa. Ainakin jollain merkityksellisellä tasolla.

 

Historiaan, muistoihin ja merkityksiin liittyen Varsovassa on mielenkiintoinen museo, jossa esineitä rakastavan tulee ehdottomasti vierailla. Museum of Warsaw sijaitsee keskellä vanhaa kaupunkia, markkinatorin laidalla. Museokokonaisuuteen liittyy myös muita museoita, jotka ovat sijoittuneet lähiympäristöön.  

 Museum of Warsaw sijaitsee useassa kerroksessa, se on keskittynyt menneisyyden fragmentteihin, esineisiin, maalauksiin ja muihin muistoihin.  Museon kokoelmissa esineitä on yli 300 000, jotka kaikki liittyvät kaupungin historiaan, esille on valittu 8000. Vitriineissä on rinnan sekä jokapäiväistä käyttötavaraa sekä seremoniallisia arvo-esineitä.

Museota ja siihen kuuluvia muita museoita saaattoi kiertää haluamassaan järjestyksessä. Me aloitimme kellarista, arkeologiselta osastolta. Tunsin menneisyyden suorastaan huokuvan näiden kivimuurien ja holvien seinistä.

Osa Varsovan museon arkeologisen osaston kokoelmista oli esineitä, jotka ovat löytyneet toisessa maailmansodassa tuhoutuneen kaupungin raunioista, kaivauksista niiden alta, eri menneisyyden kerrostumista. Vanhimmat esineistä ovat keskiaikaisia, uusimmat valurautapannuja.

Itse näyttely ei kuitenkaan esittele mitään historiallista aikajanaa tai kertomusta esineiden kehityksestä, vaan on näkökulmaltaan modernimpi. Esineet itsessään muodoiltaan ja koristeillaan ovat esteettisiä elämyksiä. Niiden katseleminen, rinnastaminen toisiin esineisiin ja joidenkin esineiden särkynyt kauneus kertoo itsessään paljon. Koska itse rakastan tarinoita, lähestymistapa ruokki myös mielikuvitustani.

Kukahan arvonsa tunteva porvari on pitänyt kädessään lasia, kilistellyt sitä ja laulanut juomalauluja? Onko lasi särkynyt aikojen saatossa sodan tiimellyksessä vai riidan päätteeksi?

 

Fragmentteja 1700-luvulta. Löydetty kaivauksista vuonna 1978. Alkuperä Ranska, Englanti.
1600-luvun lopulta olevia pulloja.

Olen esteetikko ja minua on monesti museoissa häirinnyt, että esineen edessä on lippulappu, jossa siitä kerrotaan. Kuvatessa esinettä tämä lappu taltioituu usein mukaan. Tässä museossa esineet oli aseteltu kauniisti vitriineihin. Vieressä seinällä oli vedettäviä laatikoita, joisa oli esineisiin liittyvää informaatiota ja josta halutessaan esineiden historiaa saattoi tutkia. Esineitä saattoi siis tarkastella pelkkinä esteettisinä objekteina tai sitten kurkistaa laatikkoon ja selvittää niiden ajoitus, löytöpaikka ja mahdollinen provenienssi.

Esineiden esillepano havainnollisti sen, millaista arkeologinen työ on. Miten menneisyys todellakin koostuu palasista.
Lautanen 1600-luvun alkupuolelta. Kaivettu Varsova kuninkaallisen linnan raunioista 1970-luvulla.

 

Tämä lautanen suorastaan henkii Picassoa. Tosin historiallisesti ehkä hieman vääristynyt näkemys. Lautanen on ajoitettu 1600-luvun puoliväliin.
Nämä vanhat jalalliset astiat muistuttavat kovasti 1950-luvun designia eikö totta?

 

 

1700-luvun eroottista keramiikkaa.
Hollantilaista fajanssia 1600-luvun puolivälistä. Löydetty Piwna kadulta uudelleenrakentamisen yhteydessä vuonna 1952.
Arkisen hauska esine 1700-luvulta. Esine on saarnaaja Louis Bourdaloun omaisuutta. Pitkien saarnojen aikana naiset saattoivat tuntea "luonnon kutsun" ja potta piilotettiin suurten hameiden alle, jotta toimitus voitiin hoitaa poistumatta kappelista. Tähän tarkoitukseen suunniteltu "Pot de chambre ovale" oli ovaalin mallinen potta, tässä hieman perinteisempi, pyöreä malli.
Tässä kokoelma rajapajan jo silloin arvottomista ylijäämäpalasista, virheellisistä ja leimaamattomista rahoista. Ne olivat silloin 1700-luvun ja 1800-luvun aikana arvotonta, roskaa, nyt ne ovat esillä museossa. Siinä on miettimisen arvoinen asia.

Yläkerroksissa saattoi tutustua museon arkeen: konservointityöhön ja kokoelmavarastoihin. Oli havainnollista kiertää ja pohtia, miten näyttelyitä kootaan ja miten eri esineitä arvotetaan näyttämisen arvoisina. Itse arvostan museon ennakkoluulotonta ja arvovapaata tapaa koota näyttely.

Muutama huone kuvasti museotoimintaa. Ne olivat eräänlaisia näytteilleasetettuja kokoelmavarastoja havainnolllistaen myös museotyön kulissientakaista elämää.
Miten mielikuvitusta kiehtovaa olikaan nähdä paketoidut patsaat ja esineet.
Toki museossa oli perinteisempiäkin saleja.

 

Se, mikä museosta teki mielestäni poikkeuksellisen hienon, oli tunne, että museo eli. Sitä kunnostettiin, sen historiaa vaalittiin ja rakennettiin uudelleen. Ei hävetty näyttää keskeneräistä, ja haluttiin tuoda museon arki lähelle katsojaa. Konkretisoida museossakäynti pelkkää museoesineiden katselemista laajemmaksi kokonaiselämykseksi. Lisää tällaista myös Suomeen.

 

Museossa saattoi myös tutustua konservointiin.

 

Varsovan museo toimii uudelleenrakennetussa "vanhassa" talossa, joka on pyritty saattamaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä asuaan. Kuva museon sisäpihasta.
Kesken museovierailun saattoi jäädä tarkkailemaan konservoijaa työssään.
Museoiden seinillä oli kuvia museotiloista ennen tuhoa.

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa