Fiskarsin antiikkimessujen helmiä

 Puolipilvinen sää ei houkutellut rannalle, vaan ajamaan Fiskarsin vanhalle veitsitehtaalle, jonka suojissa messut järjestetään. Näytteilleasettajia on noin seitsemänkymmentä kauppiasta ja tuntuu, että ainakin ensimmäisenä päivänä yleisöä oli aiempia vuosia runsaammin.

Petunioita, talonpoikaisantiikkia, 1920-luvun suomalaista hopeaa, meriaiheiset snapsilasit 1970-luvulta ja Helena Tynellin lasia. Jokaiselle jotakin.

Fiskars antoi taas tänä vuonna parastaan. Sieltä löytyi tavaraa joka lähtöön niin moderniin- kuin antiikkikotiin. Designhelmet -tottakai- kiinnostivat, mutta hain myös vanhempaa antiikkia kesäkotiimme. Ja kuinka ollakaan lopulta sorruin vanhoihin hopeisiin korvakoruihin.  

 

Kuvista saat pienen aavistuksen monipuolisesta tarjonnasta, mutta kannattaa ehdottomasti itse hurauttaa paikan päälle.

Tynellin valaisin "morsiuskimppu" sopii kesään. Valaisimesta taisi puuttua muutamia "härpäkkeitä" ja sen hinta oli 1600 euroa. Art + Designin osasto
Ranskalaiset vintagepeilit valloittivat minut. Antiikkiliike Anna-Stina Oy
Kaappi pullollaan kaikkea ihanaa. Anna-Stina Oy

 

KooPernun osaston vihreä pöytä sopisi terassillemme.
Vintage Style Events (VSE) osaston korut olivat viettelevän ihania. Taustalla häivähdys kaunista kimono-aamutakkia.
...puhumattakaan näistä käsilaukuista! VSE:n osasto.
Harvinainen Raija Uosikkisen koristemaalaama, todennäköisesti Hilkka Säynäjärven muotoilema Arabian kannu. Vanhan Patruunan osasto.
Viehättävä lapsiaiheinen Taisto Kaasisen keramiikkalaatta. Firma Hadon osasto.
Te, jotka olette lukeneet blogiani pidempään, tiedätte, että minulla on heikkous Art Decoon. Tämä kaunis portti tai patterisuoja on todennäköisesti vanhan talon rappukäytävästä. Itse laittaisin sen seinälle. Galerie 1900.

 

Aurinkoa ei voi olla kesässä liikaa. Ja pilvisinä päivinä sen voi ripustaa seinälle. Sveitsiläinen keramiikkatyö 1960-luvulta. Antiikkiliike R. Muuri
Aarikan upea tarjoiluvati/pöytä, 1100 euroa. Bisarrin osasto.
Upeat Omanista 1960-luvulla ostetut, mutta todennäköisesti tätä vanhemmat, kaula- ja korvakorut Desseinin osastolla. Korut ovat hopeaa, kivet markasiittia ja synteettistä spinelliä. Ulkomaisessa korussa ei ole vuosileimoja, joten ajoittaminen hankalaa.

 

Kepeää kustavilaista tyyliä, joka sopii mitä parhaiten vanhaan huvilaan, mutta miksei myös uudempaan. Punavuoren antiikin osastolla.
Mukana oli myös näytteilleasettajia Virosta. Kaunis kukkataulu kiehtoi minua. Se oli signeerattu, mutten saanut nimestä selvää. Valitettavasti myöskään myyjät eivät sitä tienneet. Taulun hinta 1400 euroa. J. Idlan osasto,
Kesäretkelle mukaan juomakori. Kodi.fi.
Opetustaulut tekivät hyvin kauppansa. Ehkäpä sellainen olisi hyvä olla mökillä, jotta muistaisi edes ne yleisimmät kasvit ja eläimet. Etualalla taitaa olla myös elokuvaprojektori. Piijuska. Ky
Askon tuolilla (joka muuten muistuttaa melkoisesti Merivaaran tunnettua Olof Kettusen tuolia) on vintagelaukku 115 euroa ja hansikkaat 35 euroa hienolle naiselle. Piijusta Ky.
Helena Tynellin kaunis lasimaljakko. Taustalla Oiva Toikan Fauna kulho Antiikkipörssi

 

Tillanderin huikea setti. Kullattua hopeaa ja emaloitu. Antiikki Maini ja Veli
6-vuotiaan poikani suosikki oli lentokoneen potkurin lapa. Hän on kiinnostunut vanhoista lentokoneista ja määritteli, että lapa on I maailmansodan ajalta. Ikävä kyllä se oli jo myyty.
Ranskalainen lasiamppeli 1880-luvulta.950 euroa. Thomas Schulman Antiques.

 

Todella vanha puolen litran Arabian kannu. 140 euroa. Helsinki Secondhand.
Puutarhaan. Via Galeria.
Jotain niin liikuttavaa ovat nämä vanhat puulusikat. Via Galleria.
Antik Helenin osastolla en voinut kuin huokailla ihastuksesta kauniita asetelmia katsoessani.
Kerrossänky mökille? Antik Helen.
Messuilta löytyi tuomisia myös pikkurahalla kuten saippuoita. Antik Helen.
..tai vanha ranskalainen opaskirja sihteerille. 20 euroa. Antologia Antikvaari
...ja mikä ihaninta, tuo pikkukirja oli täynnä omistajansa muistiinpanoja, lehtileikkeitä ja muuta tilpehööriä. Melkein ostin kirjan vaikken ranskaa ymmärräkään.
Yksi kiehtovimmista esineistä oli erään turkulaisen vanhan talon vintiltä löytynyt puukehys. Hinta 1200 euroa. Kurukorun osasto

 

Brummer & Brummer erottuu tyylikkyydellään joka kerta. Osastolla oli myynnissä aviopari Bryk-Wirkkalan astiasto Polygon Rhodos kuudelle hengelle, jossa muodon on suunnitellut Tapio Wirkkala ja koristeen Rut Bryk. Hinta 1500 euroa, josta messutarjouksena puolet pois.
Minussa asuu romantikko ja tämä Alexandre Dumasin kuuluisan teoksen inspiroima Kamelianaisen patsas oli melkein pakko ostaa mukaani. Galerie 1900
Ihana Fiskars, ihana päivä!

Fiskarsin Antiikkipäivät 5. - 8. 7. 2018

Tapahtuma on Fiskarsin Vanhalla veitsitehtaalla

avoinna klo 10-17

 

ps. Samaan aikaan järjestetään lähistöllä myös Billnäsin Antiikki- ja Perinnetapahtuma. Lisää linkin takaa blogissani .

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa