Helsingin haju

 Kävin Helsingin Kaupunginmuseon "Haju"-näyttelyssä, joka vei minut aistilliselle tuoksu- ja hajumatkalle. Ennen näyttelyyn menoa odotin mielenkiiinnolla, miten hajusta voidaan tehdä kokemuksellinen näyttelyelämys. Näyttely herätti muistoja lapsuudesta, jolloin elämää tarkasteli voimakkaammin kaikin aistein. Aloin myös pohtia, miten hajukin on osa historiaa. Kun ajat muuttuvat, katoaa myös tietyt itsestäänselvyytenä pidetyt tuoksut, jotka nyt liitämme vaikka omaan kaupunkiimme. Miltä Helsinki haisi ennen?

Herkkyys hajuille on vaihdellut historian aikana, toleranssi erinäisille tuoksuille oli ennen suurempi. Pitkään haju yhdisti, vaikka elämäntapa erottikin: palatseissa haisi samoin kuin sikopaimenen läävässäkin. Pikkuhiljaa tuoksu alkoi kuitenkin erottaa eri yhteiskuntaluokkia: erilaisten parfyymien ja myskin tuoksut edustivat ylellisyyttä joihin rahvaalla ei ollut varaa. Yhtä kaikki, nekin pyrkivät vain peittämään hajun alleen.

Puhtaus oli suhteellista, ihmisissä kihisi ja kuhisi erilaisia loisia, hengitys haisi mädäntyneille hampaille ja hygienia tarkoitti lähinnä lähinnä summittaista peseytymistä silloin tällöin. Pikkuhiljaa sivilisoitumisprosessin myötä hajusta alkoi tuli oli myös sosiaaliluokkia erottava tekijä.

 

Entisajan elinympäristöt, erityisesti tiuhaan asutut kaupungit, todella löyhkäsivät. Kaduilla oli eläimiä, ulosteita ja jätteitä. Asukkaita huomautettiin toistuvasti korjaamaan tunkiot talojensa vierestä -usein tuloksetta. Kuumina päivinä ahtailla kaduilla ilma seisoi. Kärpäset pörräsivät ja rotat juoksivat ruuanjätteiden seassa. Mikäli kaupungin läpi virtasi joki, se ei ollut paikka peseytyä. Siellä lillui erilaisia jätöksiä, kuten nahkureiden verstaiden työjätettä, mädäntynyttä lihaa, ulosteita ja poisheitettyä tavaraa. Puhdas vesi oli usein toiveunta: kaupungin kaivotkin olivat usein saastuneita ja niiden kautta levisivät myös taudit.

Kaupungissa oli puutteellinen jätehuolto, likaiset kadut ja lantatunkiot levittivät voimakasta miasmaa ympäristöönsä niin, että hienostuneempi nenä täytyi peittää pitsiliinoin. Kuva Tallinnasta

Kadut toki pyrittiin pitämään puhtaina huuhtelemalla ne säännöllisesti. Myöhemmin kaupunkisuunnittelussa ahtaita katuja pyrittiin leventämään, niin että tuuli pääsisi puhaltamaan vapaammin paikoilleen pysähtynyttä ilmaa. Uskottiin, että vaaralliset taudit pesivät pahanhajuisessa ilmassa, miasmassa. Vasta myöhemmin mikroskoopit paljastivat todelliset taudinaiheuttajat ja kun viemärijärjestelmä saatiin toimivaksi, alkoivat kulkutauditkin helpottaa. Helsingissä se tapahtui vasta 1800-luvun lopulla.

"The Bramah Valve Closet" otettin käyttöön jo 1770-luvun Englannissa. Vain varakkailla oli varaa sellaiseen ylellisyyteen kuin oma kylpyhuone 1800-luvulla.
 Pyykkipäivä Helsingissä. Miltä silloin tuoksui? Lipeältä, hieltä ja merivedeltä?
Ulkona kuivattu pyykki tuoksui puhtaalta ja raikkaalta, kuivatuista kukista tehdyt tuoksupussit raikastivat liinavaatteita.

Oli niitä hyviäkin tuoksuja entisaikaan. Keittiöstä kantautui leivonnaisten, mausteiden ja piiraiden huumaavat aromit. Ilmassa leijui palavien puiden tuoksua; jossain lämpeni sauna tai takassa rätisi tuli. Hienot rouvat tuoksuivat parfyymille ja hiusvoiteille. Teresita Sparre Currie kuvailee sukumuistelmissa Louhisaaren isännän saapumisen ensimmäisen merkin olleen juuri "isän tuoksun": "Papan kotiinpaluuta haluttiin juhlistaa kaikin tavoin. Eva tunsi ilmassa hyvien sikaarien hienostuneen tuoksun, ja se oli varma merkki siitä, että papa todella oli kotona." Perheen pojat tuoksuivat puolestaan "lannalle ja hevoselle".

Muistan yhä elävästi lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingin tuoksumaailman; Koffin tehtaitten maltaan äitelän hajun leijailevan aina Bulevardin kohdalla, kun  matkustin bussilla numero kaksikymmentä kohti kotia. Tai miten hilpeitä muistoja yhä herättää Linnanmäen vuoristoradan tervaiseen tuoksuun sekoittunut hattaran, popcornin ja eltaantuneen rasvan hajukombo. Tunnen palaavani "entisaikaan" kun vedän syvään sieraimiini Kansallismuseon tai -kirjaston hienostunutta tuoksua, johon sekottui vanhojen esineiden, kirjojen ja maalausten ominaistuoksut. Stockmannin tavaratalon sisääntulokerroksesta tulviva ylellisen parfyymien tuoksu herättää minussa yhä muistoja hauskoista lauantaipäivistä kaupungilla kavereiden kanssa.  Nuoruudestani muistan, miten Helsingin ravintolat lemusivat tupakalle, jopa niin voimakkaasti, että minun oli kotiintullessani pestävä hiukseni, ennenkuin menin nukkumaan. Osa näistä tuoksuista tuntuu jo kadonneen tai on katoamassa.

Kirpeänä aamuna keskusta täyttyy yhä  pakokaasujen kakofoniasta. Ehkä kahdenkymmenen vuoden päästä sekin on historiaa?   Kauppatorilla  voi antaa nenän johdattaa kohti kauden kasviksia, kukkia, kalatiskejä tai kahvin huumaavaa tuoksua. Yksi asia on kuitenkin ennallaan: raikas merituuli on kuin lupaus seikkailusta; se yhdistää menneen ja nykyisen Helsingin hajumaailman.

Kuva yksityiskohta Helsingin Kaupunginmuseossa ostamastani postikortista. Kuvaaja Signe Brander

 

Mikä on sinun tärkeä hajumuistosi? Onko se vastasyntyneen vauvan vai uuden auton ominaistuoksu? Kenties pistävän kirpeä sitruunainen koko kodin täyttävä tuoksuaalto mandariinejä kuorittaessa? Vai vastaleikatun ruohon leuhahdus tai mätänevien lehtien ja kastematojen eltaantuva haju?

Myös eri vuodenaikoina Helsinki tuoksuu erilaiselta. Itse odotan Tuomaan markkinoiden mehiläisvahan, glögin ja piparintuoksua kylmänä talvi-iltana, hengityksen huurutessa ilmaan.

 

HAJU Helsingin kaupunginmuseossa 15. 1. 2017 saakka. Haju vaihtuu näyttelyssä tietyin väliajoin. Käy kokeilemassa tunnistatko siellä leijuvan tuoksun?

Teresita Spare Currie on kirjoittanut sukuhistorian "Louhisaaren lapset" Mannerheim-suvun vaiheista pohjautuen perheen kirjeenvaihtoon, sukunsa haastatteluihin  ja Eva Mannerheim-Sparren muistelmiin -ja omaan mielikuvitukseensa.

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.