Joulunviettoa säätyläiskodissa

Olen haaveillut pääseväni aikamatkalle menneisyyteen. Toiveeni lähes toteutui, kun sain kutsun Bulevardin varrella sijaitsevaan säätyläiskotiin joulunviettoon vuonna 1904. 

Upea joulukuusi otti tulijat vastaan. Kuusi kuului suomalaiseen joulunviettoon jo 1800-luvulla.

 

Oikeasti kyse on Sinebrychoffin kotimuseosta, jossa vietetään joulua vuosisadanvaihteen henkeen. Museo tuntuu heränneen henkiin: tuoksut ja kutsuvat kattaukset viehättävät silmää, mutta myös opettavat entisajan elämäntavasta. Vuonna 1904, jolloin kuvitteellista joulua vietetään,  Fanny ja Paul Sinebrychoff olivat juuri muuttaneet taloon. Juhla oli tuona vuonna vielä tavanomaista hartaampi, sillä kaksi perheenjäsentä Paul Sinebrychoff nuoremman äiti Anna ja lankomies Emil Kjöllerfeldt olivat hiljattain menehtyneet. Mitä ilmeisemmin joulunvietossa ei ollut lapsia mukana.

 

Koti oli kuitenkin puettu kauneimmilleen ja tarjoilussa ei oltu säästelty. Leivonnaiset oli tilattu Ekbergiltä ja palvelusväki oli laittanut kaiken valmiiksi. Koti tuoksui mausteilta, kuusen havuilta, marsipaanilta ja leivonnaisilta.

Miljööt Sinebrychoffin kotimuseossa on rakennettu pieteetillä ja historiallisesti oikein; tältä joulu näytti belle epoquen aikaan. Olin innossani päästessäni näkemään Sinebrychoffien loistokkaan joulun, sillä oman tutkimukseni henkilöt, von Rehausenin perhe, asuivat 1800-luvulla myös Bulevardin varrella ja heidän joulunviettonsa muistutti ainakin jossain määrin Sinebrychoffien joulua.

Tunsivatko perheet toisensa, en tiedä, mutta Helsinki oli 1800-luvulla pieni paikka, joten varmasti he ainakin tiesivät toisensa. Hetken tutkittuani pienen mutkan kautta kytkös sukuun löytyikin: tutkimukseni päähenkilö Elin von Rehausen kävi Köllerfeltien neitien pitämää pikkulasten koulua 1860-luvulla, josta hänen muistelmissaan on monta mukavaa tarinaa. Anna Sinebrychoff (1854-1943) avioitui sittemmin Köllerfeltien sukuun. Koska Elin ja Anna ovat samanikäisiä, on mahdollista, että he ovat olleet myös koulutovereita.

Kotimuseon taidekokoelma ja esineistö on Sinebrychoffin suvun. Fanny Sinebrychoff lahjoitti taidekokoelman valtiolle vuonna 1921. Miljöö on rakennettu vastaamaan Paul ja Fannyn kodin alkuperäistä tunnelmaa. Apuna on käytetty mm. Signe Branderin ottamia valokuvia interiööreistä.

 

Kattausten astiastot tosin eivät ole kuuluneet Sinebrychoffin suvulle, sillä niitä ei aikoinaan luettu testamenttiin mukaan. Astiastot ja esineet on lainattu yksityishenkilöiltä ja -perheiltä. Kuvan venäläisen Kornilov-tehtaan kupit ovat 1850-60-luvulta ja kuuluneet von Etter-suvulle. Uusrokokoota edustavat uushopeinen samovaari ja hopeinen teekannu ovat myös venäjältä 1800-luvun puolivälistä. Kynttilänjalat puolestaan uusklassismia ja Lontoosta 1700-luvun lopulta. Erityisen kaunis oli myös nyplätty pitsiliina.

 

Mitä kaikkea joulunviettoon kuului? Joulu on juhla, joka muuttuu jatkuvasti. Jokainen perheenjäsen ja sukupolvi tuo siihen oman mausteensa.  Vaikka juhla muokkautuu, toisaalta perinteet on tärkeitä: joulupöytään katetaan usein ne samat herkut, joita itsekin on lapsuudessa nauttinut. Mikäli suvussa oli venäläistä tai saksalaista verta, se todennäköisesti näkyi myös jouluperinteissä.

Entisaikaan  lahjat olivat monesti itsetehtyjä. Ajatus siitä, että lahjan valmistamiseen oli käytetty aikaa ja ajateltu sen saajaa sitä valmistettaessa teki niistä erityisiä. Jouluna tuli muistaa myös niitä vähemmän onnekkaita. Vähävaraisille oli valmistettu lahjaksi "joulumyttyjä", jossa oli herkkuja, vaatteita ja muuta tuiki tarpeellista.

Joulukuusiperinne on alunperin saksalainen. Ruotsin Kustaa Aadofilla tiedetään olleen kuusi jo vuonna 1783, todennäköisesti se on saksalaisen isoäidin vaikutusta. Kirjallisten lähteiden mukaan Suomessa ensimmäinen kuusi löytyi paroni von Klinkowströmin kotoa vuonna 1829. Hän ei tyytynyt yhteen vaan hankki peräti kahdeksan kuusta kotiinsa. Kuusi koristeltiin yleensä vasta aattona ja sen näkeminen oli oma spektaakkelinsa. Elinin kotona koristelu oli äidin tehtävä ja lapset odottivat malttamattomina  oven takana päästäkseen ihailemaan valmista lopputulosta.

Kuusia koristeltiin vaihelevin tavoin: konvehtein, kiiltokuvin, lipuin, omenoin, sydämin, hopeapaperiin kiedotuin suklaaherkuin ja useimmiten latvaa koristi joulutähti.

 

Myös lukemani August Ramsayn, Elin von Rehausenin ja Anni-Salli Ahde Kjäldmanin muistelmat korostavat, miten ruoka oli tärkeässä osassa entisajan joulunviettoa. Jouluillallisella tarjoiltiin esimerkiksi alkuruuaksi lipeäkalaa, perunaa ja voisulaa ja pääruuaksi kylmää kinkkua ruiskuoressa, jonka jälkeen herkuteltiin vielä  riisipuurolla, ja jälkiruuaksi nautittiin joulutorttua ja herkkuja.  Ahde-Kjäldmanin  muistelmissa kuvataan herkkupöydän tarjoiluja seuraavasti: "Sinkun [kinkku] kanssa söimme omenamuusia, plummonia ja linssejä. Sinkku maistui hyvälle ja sitä saimme syödä niin paljon kuin jaksoimme. Meidän sinkkumme oli ostettu sitä silmällä pitäen, että saisimme herkutella loppiaiseen saakka. Sinkun kanssa saimme me lapset juoda veteen sekoitettua punaviiniä. Kun oli jälkiruuan vuoro,  olimme jo silloin niin kylläisiä, että tortut tuskin olisivat tehneet kauppansa, ellei niiden syömiseen olisi kuulunut jännittävä puhaltaminen. Plummonatäyte [luumu] oli niissä tulikuumaa ja me saimme puhaltaa jokaista suupalaa kauan ja niin lujaa, että puuterisokeri lensi lautasille, ennenkuin uskalsimme viedä palan suuhumme. Niin hauskaa meillä oli emmekä me saaneet torujakaan, vaikka itse ruokapöydässä ja vielä jouluna käyttäydyimme näin sopimattomasti."

Porvariston nousun ja ydinperheihanteen myötä j Joulu muotoutui perhejuhlaksi. Juhlapöytä on katettu ranskalaiselle Sèvresin posliinitehtaalle 1860-luvulla valmistetulla, Amalie Adlerbergille kuuluneilla astioilla. Samaan kokonaisuuteen kuuluviin laseihin on kaiverrettu myös monogrammi ja suvun vaakuna. 1800-luvun aikana yleistyi käytäntö varata jokaiselle juomalle oma lasinsa.
Ruokailun jälkeen herkuteltiin marsipaaneilla, marengilla rusinoilla ja pähkinöillä.
Kuznetsovin tehtaan 1800-luvun lopun ruusukupit hurmasivat minut täysin. Kyllä näistä kahvi maistuisi.
Upean krokaanin on valmistanut Ekbergin konditoria kuten kaikki muutkin esillä olevat herkut.
Kahvihetkeä varten oli varattu nisset ja nasset ja sen seitsemän herkkua. Kaikki sellaisia, mitä tuolloin säätyläisperheet ja Sinebrychoffit Ekbergiltä tilasivat.
Aleksanterinleivos on klassikko. Uusrokokoota edustama hopeinen kahvikalusto on Karl Gustav Ekqvistin Pietarissa valmistama.

Kannattaa ehdottomasti tulla lumoutumaan ja inspiroitumaan Sinebrychoffin kotimuseoon!

 

Sinebrychoffin museon ohjelmaa.

Lauantai 1.12.2018
klo 11 Joulupukki vierailee museossa ja B#Cantamore -lauluyhtye laulaa joululauluja
klo 12 Kamarineuvos Kari-Paavo Kokki esittelee kotimuseon joulukattaukset
klo 12–15 Jouluteen maistajaiset museokaupassa (Demmers Teehaus)

Itsenäisyyspäivä 6.12.2018, museo on avoinna klo 11−17
klo 12 ja 14 Draamaopastus kotimuseossa Fanny Sinebrychoffin seurassa
klo 13 ja 15 Kamarineuvos Kari-Paavo Kokki esittelee kotimuseon joulukattaukset

Sunnuntaina 9.12.2018 vietetään Annan päivää:
klo 15 Annan päivän lauluja, Sibelius-Akatemian konsertti

Lauantai 15.12.2018
klo 12 Kamarineuvos Kari-Paavo Kokki esittelee kotimuseon joulukattaukset
klo 13 B#Cantamore -lauluyhtye laulaa joululauluja

Pääsymaksu: Kotimuseoon on vapaa pääsy!

Avoinna: Ti, to, pe 11−18, ke 11−20, la, su 10−17, maanantaisin suljettu. Museo on suljettu 25.12. ja 1.1.2019.

Museossa pääsi joulutunnelmaan kamarineuvos Kari Paavo Kokin hienon ja innostuneen opastuksen kautta. Hän on ollut myös juhlakattausten suunnittelija ja primus motor. Kannattaa ehdottomasti ilmottautua mukaan hänen vetämilleen kierroksille.
Museokaupasta löytyi herkkuja menneen ajan henkeen.

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa