Juutalaisuuden historiaa Varsovassa

Vierailin Varsovassa Juutalaisuuden museossa. Se oli monella tapaa pysähdyttävä museokokemus.

Museon on suunnitellut suomalainen arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki . Se on ensimmäisen arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon voittanut museo.
Museo on sisältä yksinkertaista betonibrutalismia, joka on kuitenkin muodoltaan orgaaninen, elävä.

Omassa väitöstutkimuksessani tutkin eräänlaista "häviäjien historiaa". Tarkoitan tällä osin sitä historiaa, joka on jäänyt virallisen historiankirjoituksen marginaaliin. Tietyllä tavalla vierailu Puolan Juutalaisten museossa oli myös tutustumista häviäjien historiaan. Monessakin mielessä. Yli tuhatvuotisen ajanjakson käsittävä näyttely osoitti, miten juutalaisuus on ollut jatkuvasti läsnä, mutta taustalla, usein sorrettuna, jopa tuhottuna. Kyse ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa kuitenkaan häviäjien, vaan pikemminkin selviytyjien historiasta.

Kierroksen aikana kävi selväksi, miten omasta kulttuurisesta identiteetistä ja aineettomasta perinnöstä kiinnipitäminen oli ollut keino selvitä vaikeistakin ajoista, vainoista ja diasporasta. Toisin kuin alussa kuvittelin, museo ei ollut keskittynyt holokaustiin, vaan se oli vain osa näyttelyä. Itse näyttelyn teema oli kuljettaa museokävijää pitkin juutalaisuuden historiaa eri aikoina, eri tiloissa, esittäen kansan kohtaloa historian erilaisissa vaiheissa.

Varhaisin merkintä Varsovassa olleista juutalaisista on vuodelta 1414. Juutalaisten yhteisö käsitti noin 100-150 henkilöä, joka oli silloisen Varsovan väestöstä noin 5%.
1400-luvun puolivälissä peräti 15% Varsovan rahanlainaajista oli juutalaisia. Rahaa lainattiin kirkon sallimalla 10% korolla. Ammatti profiloitui juutalaisiin, sillä kokonkiskontaa ei sallittu kristityille, joille rangaistuksena koron ottamisesta seurasi ikuinen kadotus. Juutalaiset vaurastuivat, mikä herätti pahaa verta.

Näyttelyssä oli varsin vähän ns. historiallisia museoesineistöä. Niistäkin osa oli kopioita. Kokemus oli ennenkaikkea interaktiivinen ja monella tapaa havainnollistava. Museotilat olivat  täynnä erilaisia avattavia, pyöriteltäviä ja käännettäviä laatikkoja, hyllyjä ja lokerikkoja,  painettaessa informaatiota antavia elektronisia karttapöytiä sekä seinille heijastettavia kuvia ja kertomuksia. Museossa oli paljon koululaisia, jotka innostuneena kokeilivat ja osallistuivat museoelämykseen. Museon tapa hahmottaa tarinaa oli pitkälti visuaalinen, jossa onnistuttiin mielestäni hienosti.

Seurakunnan hyväntekeväisyysrahakirstu. Kopio.
Euroopassa Ruton riehuessa se ei katsonut rotua tai syntyperää. Kuvan hauta-arkun sulkenut ns. "ruttolukko" on löytynyt juutalaiselta hautausmaalta.

 

Kuolemantanssi-kuva-aihe kuvaa sitä, miten kaikki ovat kuoleman edessä samanarvoisia.

Näyttely koostui erilaisista tiloista ja eteni kronologisesti tuhannen vuoden matkan menneisyydestä kohti nykypäivää. Liikkuminen oli kokonaisvaltainen elämys, joka yllätti aina ajasta seuraavaan siirryttäessä. Kaikkea ei tarvinnut lukea, vaan sen saattoi aistillisesti kokea, kokeilla ja katsella.

Museoon rakennettu temppelin rekonstruktio oli näyttävä.
Museoon oli rakennettu kaunis katutila.

 

Juutalaisuudessa selkeästi erilaisia kausia suhteessa ns. valtaväestöön ja -kulttuuriin. Näyttely käsitteli myös vaihetta 1800-luvulla, jossa juutalaisuuden tietyistä ulkoisista elementeistä vaadittiin vuonna 1853 voimaantulleen lain nojalla luopumaan. Osa pyrki sulautumaan valtaväestöön, osa halusi pitää kiinni traditioista. Valokuvista päätellen ne, jotka omaksuivat länsimaisen identiteetin assosioituivat hyvin yhteiskuntaan.

Avioiduttua juutalaisnaisen hiukset leikattiin ja hän alkoi käyttää tällaista päähinettä.

 

Juutalaismiehen parta leikataan saksalaisten toimesta.

Holokaust-osio näyttelystä oli järkyttävä. Kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.

Hurjimpia olivat kertomukset juutalaisista, jotka kuuluivat vainojen aikana saksalaisten kanssa yhteistyötä tekevään "Kolmetoista" järjestöön. Huolimatta yhteistyöstä, näidenkään kohtalo ei ollut helppo. Heidät surmattiin joko saksalaisten tai maan alla toimineiden juutalaisten toimesta.

"We are imprisoned within double walls: a wall of brick for our bodies, and a wall of silence for our spirits. 25.6.1942 Chaim A. Kaplan
Järkyttävä kyltti kaasukammoiden ovenpielessä. "Kaikki vaatteet jätettävä tänne. Raha ja arvoesineet heitetään ulos ikkunasta. Kengät solmittava yhteen. Kun riisutuminen on tehty, menette yhdessä suihkuhuoneeseen."

Teini-ikäisten kanssa näyttelyn läpikulkeminen on opettava ja koskettava elämys. Näyttely on rakennettu niin, että jättämällä holokaust-osion väliin, siellä voi vierailla myös pienten lasten kanssa. Huolimatta kansan kokemista surusta, kauhuista ja vainoista, museossakäynnin jälkeen jäi kävijälle eheytynyt sekä voimaantunut tunne. Kaikesta on selvitty. Museon nimi Polin tarkoittaa " tässä on hyvä paikka olla".

 

 

Puolan juutalaisuuden museo, Anielewicza 6, 00-157 Warszawa, Puola

 

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.