Kaikkien rakastama Mascha

Vanhat albumit ovat täynnä kuvia, joissa on paljon ihmisiä: on tuttuja ja tuntemattomia. Tuntemattomiin ei jaksa kiinnittää huomiota ennen kuin jotakin odottamatonta tapahtuu: esiin astuukin oikea ihminen, jonka elämäntarina on vertaansa vailla. Näin kävi parin Visavuoren arkiston tutun valokuvan kanssa, kun tutustuin Mascha von Heirothiin.

Visavuoren arkiston ryhmäkuva, vasemmalta: Jean Louis Perret, Sigurd Wettenhovi-Aspa, Algar von Heiroth, Akseli Gallen-Kallela, Mascha von Heiroth ja Emil Wikström. Kuva: Visavuoren museon kokoelmat.

Tiedättekö sellaiset ihmiset, joiden nimi vilahtelee ihan joka paikassa, mutta josta ei koskaan oikein saa kiinni, kuka tai mikä hän oikeastaan oli? Joka tunsi kaikki, ja jonka kaikki tunsivat, mutta joka sittemmin on unohtunut historian hämärään. Sellainen ihminen on Mascha von Heiroth. Mascha oli 1900-luvun alun Helsingin seurapiirien ihme ja keskipiste, joka tunsi kaikki merkittävät taiteilijat ja joista monet olivat hänen sydänystäviään.

Mutta miksi me emme sitten tunne Mascha von Heirothia? Miksi hän on vain anekdootti muistelmakirjallisuudessa? Koska Maschan suurin lahja oli olla läsnä, tukea, viihdyttää ja luoda verkostoja. Hän ei ollut itse taiteilija, eikä hän jättänyt jälkeensä nimeään kantavaa hulppeaa rakennusta, kokoelmaa tai säätiötä. Sellaiset ihmiset tuppaavat unohtumaan.

Mascha von Heiroth jätti kuitenkin yhden merkittävän perinnön jälkeensä: valtavan valokuvakokoelman. Maschan pojanpoika on lahjoittanut valokuvakokoelman vastikään Museovirastolle ja niiden kautta avautuu uskomaton näkymä 1900-luvun alun suomalaisen, emansipoituneen seurapiirinaisen elämään. Lisäksi tänä syksynä ilmestyi Anna-Liisa Ambergin muhkea elämäkerta ”Piireissä – Mascha von Heiroth”, joka loihtii tämän hämmästyttävän naisen elämänkerran elävänä silmiemme eteen.

Anna-Lisa Ambergin kirja Mascha von Heirothista. Kannessa Albert Edelfeltin maalaama upea muotokuva Maschasta.

Mascha oli syntyjään venäläinen ja hänen tyttönimensä oli Diakoffsky. Hän oli musikaalisesti hyvin lahjakas ja erittäin kiinnostunut kirjallisuudesta, ja hän perehtyi nuoresta pitäen kaikkiin uusimpiin aatevirtauksiin. Mascha oli neljä kertaa naimisissa, mikä jo yksistään hänen aikanaan kertoo yksiselitteisesti sen, että hän kannatti naisten tasa-arvoisuutta. Ellen Key ja Gertrude Stein kuuluivat hänen tuttavapiiriinsä eri elämänvaiheissa, ja erityisesti vapaamieliset Ellen Keyn ajatukset vaikuttivat Maschaan.

Maschan ensimmäinen avioliitto venäläisen leskimiehen Peter von Bergmannin kanssa loppui lyhyeen, kun aviopuoliso kuoli vain kaksi vuotta häiden jälkeen. Toinen avioliitto kirjankustantaja Wentzel Hagelstamin kanssa osoittautui huikeaksi näköalapaikaksi Euroopan taiteilijapiireihin. Hagelstamin kanssa Mascha asettui asemaan Pariisiin ja pariskunta tutustui siellä merkittävään osaan 1900-luvun alun eurooppalaisia taiteilijoita.

Wentzel ja Mascha kannattivat molemmat avointa liittoa, ja niinhän siinä sitten kävi, että Mascha rakastui tulisesti Choura von Heirothiin, itseään yksitoista vuotta nuorempaan taiteilijanalkuun. Hagelstamit erosivat hyvässä sovussa, Mascha muutti uuden rakkautensa kanssa Firenzeen ja sai hänen kanssaan kauan kaivatun lapsen, Algarin.

Suhde hiipui kuitenkin pian rahavaikeuksien ja parisuhteeseen ilmaantuneiden ongelmien vuoksi, ja lopulta von Heirothit erosivat. Mascha muutti Algarin kanssa Suomeen, Choura takaisin Venäjälle.

Neljäs avioliitto rikkaan Arthur von Borgströmin kanssa vapautti Maschan lopulta taloudellisista huolista ja tarjosi Maschalle elämäntavan, johon hän oli kasvanut: siihen kuului loputon matkustelu ympäri Eurooppaa. Tämäkään avioliitto ei kuitenkaan lopulta tyydyttänyt Maschaa, ja hän erosi jälleen miehestään ja eli loppuelämänsä eronneena naisena. Eron yksi syy oli Algarin nuori sveitsiläinen kotiopettaja, Jean-Louis Perret. Maschan ja Perretin välillä oletettiin Helsingissä yleisesti olevan suhde.

Anna-Lisa Ambergin kirja antaa jännittävän ja seikkaperäisen kuvan Mascha von Heirothin elämästä ja siitä, millaista elämä oli Euroopan seurapiireissä hänen aikanaan. Mascha oli yleisesti hyvin arvostettu laajan kielitaitonsa, lukeneisuutensa ja sivistyksensä vuoksi. Hänen salonkiinsa pääsivät harvat ja valitut, ja kaikki jotka sinne pääsivät, viihtyivät hänen seurassaan. Kirjailija Kersti Bergroth kertoo Maschan kutsuista: ”… Se juuri oli merkillistä Mascha v. Heirothin luona, että siellä keskusteltiin. En tiedä, millä tavalla hän sai aikaan sen! Ei keskusteltu vain kaksittain tai kolmittain, vaan usein saattoi istua kokonainen piiri teelasien ääressä ja keskustella taiteellisista ja filosofisista kysymyksista.”

Museoviraston hallusssa olevat Mascha von Heirothin valokuva-albumit, joita on noin 30, ovat uskomaton aarreaitta. Valokuvaaminen oli Maschan harrastus, ja valokuva-albumit hän ajatteli alun perinkin oman elämänsä perinnöksi. Ne ovat kauniisti sommiteltuja ja kommentoituja. Suurin osa kuvista on matkakuvia Euroopasta, mutta myös Helsingin ajalta on monia näpsäyksiä, erityisesti hänen salonkivieraistaan.

Emil Wikström veistää Algar von Heirothin muotokuvaa. Algar veistää jotain omaa, mitähän? Kuva: Visavuoren museo kokoelmat.

Itselleni oli hauskaa tutustua Maschaan, sillä hänen nimensä on tullut tutuksi myös Emil Wikströmin kautta. Wikström veisti Algarin muotokuvan, ja hänen nuorin tyttärensä Mielikki eli ”Meikki” oli Algarin ystäviä. Meikki ja Algar pelasivat usein tennistä yhdessä ja Meikin kertoman mukaan hän ”voitti Algarin joka kerta”. Kävipä Mascha matkoillaan myös Visavuoressa, joista hänen albumeissan on muutama kuva.

Mascha lähetteli salongissaan ottamiaan valokuvia mielellään muistoksi ystävilleen. Niinpä myös Visavuoren arkistoon on päätynyt muutama Maschan kuva. Kuvien höysteeksi oli ihastuttavaa lukea Ambergin kirjasta muun muassa kertomus siitä, kuinka Wikström osallistui kieltolain aikaan retkelle ”drinkkirajan” tuolle puolen vunna 1920. Joukkio lähti muina miehinä Helsingistä junalla Ouluun, sieltä Kemin kautta Tornioon ja lopulta päämäärään: Haaparantaan. Haaparannan valikoimista joukkio sitten valikoi riittävän määrän "jaloja juomia" kotiin tuomisiksi.

Mukana olivat Mascha, Algar ja Perret, Wentzel Hagelstamin uusi puoliso Anna Hagelstam, Antti Favén, Emil Wikström, Akseli Gallen-Kallela ja tietenkin Sigurd Wettenhovi-Aspa,joka oli kieltolain yksi kovaäänisimpiä vastustajia. Wettenhovi-Aspa jopa kirjoitti kirjan ”Nauloja kieltolain ruumisarkkuun sekä reseptikokoelma kotimaisten viinien ja liköörien valmistamista varten” (ruotsinkielinen alkuteos 1919, suomennos 1920). Nimensä mukaisesti kirjassa oli yksityiskohtaiset ohjeet omien viinien ja liköörien valmistukseen. Haaparannan retken kunniaksi Mascha järjesti myöhemmin kotonaan ”boheemi-illalliset”, joilla nautittiin hyvän aterian painikkeeksi retkeltä tuotuja laadukkaita juomia. Näiltä illallisilta ovat peräisin ne valokuvat, jotka kuuluvat myös Visavuoren museon kokoelmiin.

Toinen kuva Visavuoren arkistosta, sama porukka ja paikka. Mutta nyt tiedän, että kyse on "boheemi-illallisilta" onnistuneen Haaparannan reissun kunniaksi. Kuva: Visavuoren museon kokoelmat.

Anna-Lisa Amberg: "Piireissä – Mascha von Heiroth”, Siltala 2016.

Seuraa meitä somessa