Kulttuurinjanoani sammuttaakseni piipahdin Hangon kaupungintalolla. Siellä eteeni avautui huikean kaunis maailma. Taidetta. Lähes abstrakteja, unenomaisia maisemia, toinen toistaan kauniimpia. Työt koskettivat minua erityisesti tunnelmallaan. Hetket viipyilivät, värit sekottuivat toisiinsa ja muistuttivat minua kesästä, joka oli jo kääntynyt kohti tummuvien iltojen haikeansuloiseen tunnelmaa.
Taiteilija Kaj Ard Söderholm oli myös itse paikalla ja kertoi tarinoista töiden takana. Yksi töistä kuvasi taiteilijan isoäidin äitiä Karolina Hannusta, jonka elämäntarina oli toiminut inspiraationa monen työn taustalla. Karolina oli nuorena naisena lähtenyt Hangon kautta pitkälle laivamatkalle, siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Karolinan lähtö vuonna 1891 osuu suuriin siirtolaisvuosiin 1865-1914, jolloin Suomesta lähti valtameren taakse yli 300 000 siirtolaista. Karolina oli kotoisin Närpiöstä, Pohjanmaalta, kuten yli puolet tuolloin siirtolaisiksi lähteneistä. Hän oli pakannut kapsäkkiinsa vain välttämättömimmän ja matkustanut ensin lähtösatamaan Hankoon, jossa hän oli yöpynyt jossain siirtolais- eli emigranttihotellissa.
Hotelli oli ehkä liian hieno sana kuvaamaan olosuhteita, joissa siirtolaiset yönsä viettivät. Tämä käy hyvin käy ilmi Oskari Tokoin kuvauksessa emigranttihotellista, jossa hän vuonna 1901 vietti yönsä: "Jokaisessa makuuhuoneessa oli kolmikerroksiset sängyt tai makuulavitsat ja niiden välissä sen verran rakoa, että ihminen juuri mahtui kulkemaan.... Kaikki huoneet olivat niin tarkoin asutut, että tuumaakaan lattiasta ei ollut yön aikana vapaana." Laivaliikenne ei tuolloin ollut olosuhteista riippuvaisena aina säännöllistä, ja odotusaika Hangossa saattoi venyä viikkojenkin mittaiseksi.
Romantisoitu käsitys Suuresta Seikkailusta Amerikan Ihmemaassa, jossa oli jokaisella mahdollisuus rikastua toimivat varmasti myös Karolinan houkuttimena lähteä pitkälle matkalle. Siirtolaislaivan köysien irrotessa Hangon satamasta oli sitä saattamassa suuri uteliaiden joukko. Lähtijöiden tunnelmat laivan kannella vaihtelivat toiveikkuudesta pelonsekaiseen jännitykseen. Huiskuttavien hyvästijättäjien pienentyessä ja sumetessa näköpiiristä viimeisenä merkkinä kotimaasta näkyi rakenteilla oleva Hangon kirkon torni, kunnes sekin katosi horisontista. Matka kohti Suurta Tuntematonta saattoi alkaa.
Laivamatka itsessäänkin saattoi olla suuri koettelemus. Tässä aikalaiskuvaus vuodelta 1891 Hulliin matkanneesta siirtolaisaluksen tunnelmista Land och Stad- lehdestä "Siirtolaiset saavat olla sikin sokin, miehet ja naiset kuin sillit tynnyrissä, lapset jaloissa. Vuoteina ilettävän likaiset polstarit ja tyynyt, jotka Hulliin tullessa heitettiin mereen, luultavasti jonkun tarkastuksen pelossa. Ainoastaan muutamilla vuoteilla oli peiteriekaleita -- niin täynnä syöpäläisiä, että melkein itsestään liikkuivat. Ruoka valmistettiin kehnoista aineista, sopat, puurot ja kuorimattomat perunat, sekasin samoihin astioihin, joista niitä tappelulla sai ammentaa kuppeihinsa. Meritaudin vallitessa ruokavarasto aina sai tuntuvia lisiä oksennuksesta, ja kaikki vaan pantiin menemään täydestä. Syötyä kupit ja muut syömäkalut pesemättä koottiin suureen säkkiin, josta ne samanlaisina kaadettiin likaiselle, oksennusta kuohuvalle kannelle, kun taas tuli uuden aterian aika. Näin ollen yhtiö menettelee varsin käytännöllisesti myydessään matkalippuja yksinomaan ruuan yhteydessä, sillä harvalla riittää sisua syödä tällaisissa oloissa montakaan kertaa, joten laivan ruokavarat säilyvät melkein semmoisinaan kuukausmääriä." Hull oli usean siirtolaisen ensimmäinen määränpää, sieltä siirryttiin junalla Liverpooliin, josta matka jatkui suurilla valtamerialuksilla kohti New Yorkia. Oman tutkimukseni päähenkilö Lars Oscar Kjäldström toimi tuolloin Hullissa merimiespastorina ollen työnsä kautta läheisissä kosketuksissa myös suuren siirtolaisvirran kanssa. Ei ollut tavatonta, että joidenkin siirtolaisten matka katkesi jo ensimmäisellä etapilla sataman vaaroihin ja viettelyksiin.
Laivamatkoilta selvittyään Karolina asettui monen suomalaisen tapaan Minnesotaan, jossa hän toimi palvelustyttönä useassa eri perheessä. Kadut eivät olleetkaan päällystettyjä kullalla kuten luvattiin, vaan likaisia ja elämä kovaa ja armotonta. Kultareunus löytyi kuitenkin: Amerikassa ollessaan hän tapasi maamiehensä Erik Gustaf Anderssonin ja rakastui. Vuosituhannen vaihteessa he palasivat yhdessä takaisin Suomeen ja asettuivat miehen kotiseudulle Kemiöön. Amerikan rahoilla he saivat hankittua itselleen maatilan. Elämä Kotimaassakaan ei ollut helppoa. Karolina synnytti neljä lasta, joista kaksi menehtyi pienokaisina ja hän itsekin kuoli jo nelikymppisenä. Taiteilija ei siis ole koskaan ehtinyt tavata isoäidinäitiään Karolinaa, mutta tämän rohkeus lähteä Uuteen Maailmaan näkyy vaikutteina myös Söderholmin omissa töissä, jotka ovat kuin matkoja toiseen maailmaan. Surullisen kauniit maalaukset ovat ennenkaikkea mielen maisemia, jotka syntyvät tekoprosessin yhteydessä
Itse ihastuin työhön, jossa puut reunustavat vanhaa tietä. Maalauksen nimi oli "Skogens sus - Honkain huminat". Söderholm kertoi tämän maisema-aiheen olevan todellinen: se oli kuva Kemiöstä, hänen lapsuutensa kotitie. Sama tie, jota pitkin Karolina puolisoineen palasi kotiin.
Taidenäyttely Light Within Hangon Kaupungintalolla 11.8 saakka
Lisää taiteilijasta ja siirtolaisuudesta
