Ne ovat lumoavia. Vangitsevia. Hämmentävän luonnollisia. Luulen, että tämän nimi on Nooraes vulvacum, olen varma että olen nähnyt sen Suomen Luonnonkasvit-opuksessani. Sen tunnusmerkkejä ovat säkkärämäinen kasvutapa ja erittäin tumma väritys.
Taiteilija Noora Schroderuksen näyttely "Feminiininen sensibiliteetti" Serlachius-museoiden Gösta-paviljongissa Mäntässä on ollut yksi tämän kesän lystikkäimpiä taidekohun aiheuttajia. Siinä olisi jo ihan riittävästi, että se mokona häpäisee nykyajan ainoan pyhän asian – rahan – kirjomalla seteleitä käyttökelvottomaksi, mutta sitten se vielä levittelee meidän silmiemme eteen karvoja. Eikä siis mitään huovutettuja kissankarvoja, vaan ihmisestä peräisin olevia karvoja, joita ei länsimaisessa yhteiskunnassa oikeastaan saisi olla olemassakaan. Kainalokarvoja, säärikarvoja... ja voi ei, häpykarvojakin. Ei ihme, jos kävijöiden nenät ovat tuhisseet paheksuvasti.
Nykytaiteessa on totuttu siihen, että se hätkähdyttää ja joskus suututtaakin, ja aivan varmasti herättää miettimään asioita uudelta näkökulmalta. Schroderuksen taide on salakavalalla tavalla kriittistä, sillä ensi silmäyksellä teokset ovat yksiselitteisen kauniita.
"Karvainen herbaario" saa jälleen kerran pohdiskelemaan naisen asemaa taidehistoriassa. Naisten ja naistaiteilijoiden kohtelu taiteen historiassa on kautta aikojen ollut uskomattoman härskiä. Nainen on kelvannut usein vain malliksi miestaiteilijalle, ja siinä roolissa ei kukaan kyseenalaista ihmiskarvojen esittelyn hovikelpoisuutta. Itse jäin miettimään sitä, miten saman museon kokoelmista voi helposti esitellä esimerkiksi ruotsalaisen Anders Zornin suuresti arvostettua mestariteosta ilman, että kukaan kiinnittää asiaan mitään huomiota. Verratkaa Noora Schroderuksen ja Anders Zornin taidetta, kysykää itseltänne, kumpi teos saa teidät helpommin punastumaan?
Mykistävintä Schroderuksen näyttelyssä ovat kuitenkin taidokkaat kirjontatyöt. Näihinkin leikkisiin teoksiin kätkeytyy paljon enemmän sanomaa, kuin yhdellä katsomalla uskoisi.
Käsityötekniikat ovat rynnineet nykytaiteeseen viimeisen kymmenen vuoden aikan oikein ryminällä. Neulonta, virkkaus ja kirjontatyöt ovat tulleet hyväksytyksi tavaksi ilmaista itseään. Se ei ole itsestään selvää, sillä samalla kun naisia on pyritty pitämään poissa "vakavasti" otettavan taiteen kentältä, on heidän vahvimmat osaamisalueensa rajattu kokonaan taiteen kentän ulkopuolelle. Vuonna 1770 Royal Academy of Art Lontoossa teki tämän kaikille tiettäväksi kirjaamalla sääntöihinsä, että "ompeluksia, tekokukkia, paperileikkauksia, simpukankuoritöitä tai muutakaan rihkamaa ei oteta mukaan näyttelyihin".
Noora Schroderuksen töissä yhdistyvät nokkeluus ja kantaaottavuus tuoreella tavalla. Täytyy kellua aikamoisen yksinkertaisuuden laineilla, ellei ymmärrä teosten terävää sanomaa. Schroderus kyseenalaistaa hierarkian ja vallan rakenteet, rahan ylivertaisuuden ja maskuliinisen maailmankatsomuksen. Ja silti teoksia ei voi katsoa hymyilemättä.
Helpolla ei taiteilija ole itseään päästänyt. Kaikista tekstiilityön tekniikoista kirjonta on yksi vaikeimmista, ainakin jos puhutaan näin suuresta tarkkuudesta ja pienestä mittakaavasta. Eikä seteli kirjonnan pohjana ihan varmasti ole kaikkein suotuisimmasta päästä. Uskokaa minua, jos yritätte itse samaa kotona, saatte lopputulokseksi päänsäryn, hartiajumin, noidannuolen ristiselkään ja huomaatte, että silmälasinne vahvuudet eivät ole ollenkaan ajan tasalla. Sen lisäksi lopputulos ei näytä ollenkaan sellaiselta kuin esikuvansa.
Noora Schroderus on nykytaiteen muodin aallonharjalla: sekä kirjontatekniikat että ihmiskehon karvat, erityisesti hiukset, ovat nousseet useiden taiteilijoiden tuotantoon. Schroderus on kuitenkin löytänyt hauskan ja omaperäisen tavan toteuttaa itseään. Luulen silti kuitenkin, että Schroderus voisi olla samankaltainen taiteilija kuin Gösta-pavilongissa yhtä aikaa esittäytyvä brittitaiteilija Mark Wallinger, joka ei koskaan toista itseään. Setelit on nyt kirjottu, mutta seuraavassa näyttelyssä näemme kenties taas jotakin ihan muuta? En malta odottaa.
Noora Schroderuksen "Feminiininen sensibiliteetti" 4.9.2016 asti Serlachius-museo Göstassa. www.serlachius.fi
