"Maailmalle"

Maria Wiikin teos "Maailmalle" on aina kiehtonut minua. Se on maalaus kahdesta naisesta, äidistä ja tyttärestä. Tytär -ehkäpä taiteilijatar itse- pukeutuu matkavaatteisiin valmiina karistamaan kotikylän pölyt jaloistaan. Pariisi odottaa. Tuolilla on olkihattu, pöydällä aamiaisen rippeet. Pöydän ääressä istuu lyhistyneessä asennossa äiti. Äiti tuntee haikeutta, muttei voi estää tytärtään lähtemästä. Voi vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.  Se kuvaa paitsi luopumista, irtipäästämistä myös vastavuoroisesti nuoruuden kaikkivoipaista toiveikkuutta ja rohkeutta. "Maailma" on toiselle vapaus, toiselle uhkakuvia täynnä.

Maalaus kuvaa lähtöä paitsi kahden sukupolven myös lähtijän ja odottajan näkökulmasta. Maria Wiik, Maailmalle (1891). Hovingin kokoelma. Kuva: Kansallisgalleria Antti Kuivalainen

 

 

Voisin kuvitella maalaukseen nuoreksi naiseksi tutkimukseni päähenkilön, aatelistaustaisen Elin von Rehausenin ja hänen lähtönsä kotoaan vieraaseen maahan. Hän avioitui vuonna 1883 ja heti häämatkallaan muutti merimiespappimiehensä Oscar Kjäldströmin kanssa Englantiin. Ja tarkastellessa suvun historiaa vuosikymmeniä eteenpäin voisin nähdä roolien muuttuneen: tuolloin Elin istuukin tuolilla äitinä, ja katselee haikeasti, kun hänen tyttärensä Sylvia pakkaa tavaransa ja lähtee Kiinaan lähetystyöntekijäksi.

 

Miksei maalaus voisi kuvata myös siirtolaiseksi lähtevää tyttöä. Monesti kun tarkastellaan 1800-luvun lopun Suomea, unohdetaan miten "kansainvälisiä" jo silloin oltiin. Oman väitöskirjani yksi kiinnostava teema on muukalaisuus, merimiehet ja siirtolaisuus 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Millaista rohkeutta vaati lähteä "muille maille" monesti vain menolippu taskussaan. Ilman kielitaitoa, ystäviä ja vailla varmuutta, näkeekö enää koskaan rakkaitaan.

Tutkimani merimiespappipariskunta aloitti työnsä jo häämatkallaan, Hulliin matkaavalla siirtolaisaluksella, jossa Oscar piti ensimmäisen saarnansa. Oma pappisperheeni matkasi  ykkösluokassa. Suurin osa ei. Kannen alla matkustivat siirtolaiset ja palvelusväki. Suomalaiset oli usein sullottu laivan kurjimpaan nurkkaan ”sillä se huono tupakka, jota he polttawat ynnä monet muut seikat tekewät, ettei heidän seuransa ollenkaan miellytä matkakumppaneita.” Siirtolaisten laivamatkaa kuvailtiin moraalisesti turmiolliseksi.

"Kotimaa oli jäänyt, isän ja äidin silmä ei enää nähnyt. Nyt saatiin elää wapaudessa! Puolhumalaiset nuorukaiset, hattupäiset hempukat rimssuissa repaleissa keskenänsä keimailiwat, wäliin kaulailtiin yhtä, wäliin toista; naurettiin, pauhattiin ja tanssittiin, lyötiin korttia ja matkapullot tyhjennettiin. Luultiin Jumalankin kotimaahan jääneen."

 

Joskus siirtolaisen matka tyssäsi jo ensimmäiseen etappiin, Hullin, jonka "syntinen elämä" vei mennessään: ”Maalle päästyänsä on hän kuin häkistä pelastunut lintunen. Ihmistulwa kulkee hänen siwuitsensa, tuhansien äänien kohina kuuluu hänen korwiinsa, huikaisewana wirtaa walo lukemattomien rawintolain akkunoista, puoleksi puetut naiset taritsewat julkeasti irstaita ilojaan, korkealla kohoawat synnin kuohuwan waltameren aallot hänen ympärillänsä. Ja myrskyisenä kuohuu meri usein tuon wieraan maan nuorukaisen omassa powessa. ” Kuvaus maalaispojasta suurkaupungin syleilyssä, Katkelma Merimiehen Ystävä- lehdestä

Siirtolaiskertomukset toistavat usein menestystarinan: "amerikanrahoilla" ostettiin tila ja voitiin naida naapuritalon tyttö. Toisenlaisia kohtaloitakin oli. Vuonna 1885 Hulliin saapui noin 600 siirtolaista. Mainitsemani mermiespappipariskunta Elin ja Oscar kävivät Hulliin pysähtyvillä siirtolaisaluksilla ja tapasivat vuosikertomuksen mukaan tuona vuonna peräti 570 aluksilla matkannutta. Merimiespappi kirjoittaa, että osa siirtolaisiksi lähtijöistä alkoi katua matkaansa jo ensimmäisessä etapissa, Hullissa. Rahaa paluumatkaan ei kuitenkaan ollut. Merimiespapin silmin siirtolaisuudesta ei maalattu kovin ruusuista kuvaa. Merimiehen Ystäwä- lehteen merimiespapit kertoivat siirtolaisten kohtaloista varoittavia kuvauksia. Moni oli lähtenyt suurin toivein ja odotuksin, mutta joutunut pettymään. Myöhemmin myös kohdemaassa he saattoivat kokea syrjintää ja muukalaisvihaa.

Erityisen huolestuneita he olivat nuorista, jopa vasta 14-vuotiaista tytöistä, jotka lähtivät matkalle ilman huoltajaa. Samalla tavalla kuin maalauksen tyttö, pää täynnä epärealistisia unelmia. Usein jo laivalla he usein joutuivat huonoon seuraan ja perilläkään heitä ei välttämättä ollut kukaan vastaanottamassa. Maaseudulla kyläyhteisö oli pitänyt huolen omistaan. Mikäli harrastettiin esiaviollisia suhteita, ns. yöjuoksuja, paikkakunnan ikkunoistaan vakoilevat tädit kyllä pitivät huolen, että pari avioitui viimeistään siinä vaiheessa kun jälkikasvua alkoi olla tiedossa. Suurkaupungissa tällaista kyläyhteisön ylläpitämää kontrollia ei ollut. Monilla paluualuksilla tulikin tyttö takaisin kotiin pieni käärö mukanaan.

Teosta katsoessani jäin miettimään, mitenköhän kävi maalauksen nuorelle tytölle? Toteutuivatko hänen unelmansa? Miten maailma kohteli häntä? Tapasiko hän enää äitiään?

 

Teemaan liittyen tein Yle Historia- sivustolta löytyneen mielenkiintoisen testin, miten minulle olisi käynyt Titanicin matkustajana vuonna 1912. Testi paljasti, että olisin matkustanut ykkösluokassa ja selvinnyt hengissä, koska naisena ja kalliimmilla lipuilla matkustaneena minulla oli suurimmat todennäköisyydet päästä pelastusveneisiin. Kuva Yle Historian sivulta.

 

 Linkki Yle Historia Titanic-matkalle. Kokeile, miten sinun olisi kenties käynyt! Tänään 15.4. tulee kuluneeksi 104 vuotta Titanicin uppoamisesta.

Ps. Luennoin ensi tiistaina 19.4. Kanneltalon auditoriossa kello 17-18.30 teemaan liittyen "Kaukana ja kotona"- luennon mm. siirtolaisuudesta ja taiteilijoistamme maailmalla, miten muu, vieras ja kaukainen näyttäytyy taiteessa eri aikoina. Kävin sitä vasten  katsomassa Ateneumin huikean näyttelyn Suomen taiteen tarina. Vaikuttava, värikylläinen ja runsas ripustus, taide suorastaan vyöryy päälle.  Teosten tarina tuo hyvin ilmi myös Suomen taiteen kansainvälisen aspektin. Taiteilijat "maailmalla" sekä "maailma" rikastuttamassa heidän taidettaan.

 

Siirtolaisuudesta lisää siirtolaisinstituutin sivuilla

Sitaatit Merimiehen Ystäwä- lehdistä vuosilta 1883-1891

 

 

 

 

 

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.