Kehys on taulun muusa ja tuki

Huutokaupat ovat pullollaan taidetta, jotka on suorastaan masentavasti kehystettyjä. Vahvasti sanottu, mutta kehyksillä on yllättävän suuri vaikutus taiteeseen. Vincent van Goghin väitetään sanoneen, että maalaus ilman kehyksiä on kuin sielu ilman ruumista.

Kun kiertelen huutokauppojen näyttöjä, kiinnitän huomioni usein ensin maalausten ja grafiikan kehyksiin ja vasta sen jälkeen itse teokseen. Varsinkin rumat kehykset huomaan heti. Oikeastaan itse kehys ei ehkä ole ruma, mutta se ei istu teokseen. Raamit voivat olla liian massiiviset, väärän väriset tai tyyliltään vieraat.

Rokokooaikana kehysten koristelu tehtiin veistämällä. 1700-luku, kullattu, koko 66 x 77 cm, loppuhinta 620 e, Bukowskis Market.

Ruskeat kehykset sopivat harvoin talvimaisemaan, jossa taiteilija on halunnut ilmaista hangista heijastuvaa valon voimaa. En myöskään usko, että rokokooajan muotokuva nauttii liimavärikehyksestä, joka oli yleinen 1920–1950-luvuilla. Hyväkin maalaus menee ”pilalle” huonoissa tai siihen sopimattomissa raameissa.

Kustavilainen kehys 1700-luvun lopulta on yleensä kullattu ja koristeltu veistämällä erilaisia sauva-aiheita eli koristelistoja, tässä helmi- ja lehtisauvaa, lähtöhinta 160 e, Bukowskis Market.

Hankin vuosia sitten huutokaupasta kehystämättömiä grafiikanvedoksia. Ne olivat edullisia, muutamia kymmeniä euroja kappale, mutta huutohinta moninkertaistui, kun maksoin niiden kehystyksen. Se kuitenkin kannatti, sillä ammattitaitoinen kehystäjä osasi valita teoksiin täydellisen väriset ja malliset kehykset. Teoksista tuli esteettisiä kokonaisuuksia, jotka saattoi nyt ripustaa seinälle. Hyvin tärkeää oli sekin, että grafiikantyöt saivat kehyksistä fyysisen suojan.

Kullatut ja kulmista kasviaihein koristellut kehykset olivat muotia empiren aikana 1800-luvun alussa ja myöhemmin myöhäisempiren aikana. Beduiiniprinsessat, käsin väritetyt litografiat (2 kpl), E.F. Leybold, hänen mukaansa, Wien 1800-luvun puoliväli, lähtöhinta 200 e, Bukowskis Market.

Kehykset voi toki valita omaan makuun luottaen. Silloin on kuitenkin hyvä tuntea ainakin kehysten tyylit, sillä usein parhaiten taideteosta kehystävät alkuperäiset ja aikakauteen sopivat raamit. Taideteoksen arvo voi jopa nousta tai laskea kehysten myötä. Miten siis valita kehykset oikein?

Kullattu 1800-luvun kehys on tyyliltään empireä 1800-luvun alusta, ja se sopii hyvin myöhemmin tehtyyn mutta klassiseen lapsikuvaan. Aldolf von Becker: Leikkivä lapsi, 1876, koko 21 x 27, lähtöhinta 5 000 e, Hagelstam & Co

Varma tapa yleensä on valita teoksen tyyliin sopivat raamit, mutta tietyllä varauksella. Jugendhenkiseen maalaukseen 1900-luvun alusta käy todennäköisesti jugendkehys, mutta koska niiden tyyli vaihtelee hyvin yksinkertaisesta rikkaasti koristeltuihin, kehyksen valinta on tapauskohtainen.

Jugendkehysten tyyli vaihtelee yksinkertaisesta rikkaasti koristeltuun, kuten tässä. Koristelu on runsas kertaustyylisten kehysten tapaan, mutta tyyli ja aiheet kertovat jugendista. Noin 1900, loppuhinta 107 e, Bukowskis Market.

Kehystä voi lähteä valitsemaan teoksen värien ja koon mukaan. Yleissäännöksi käy, että sinisävyisille teoksille sopivat hopeansävyiset kehykset, kun taas lämpimän sävyiset teokset ovat kauneimmillaan kullanvärisissä kehyksissä. Mitä suurempi teos, sitä leveämpiä kehyksiä se voi esteettisesti kantaa. Mutta kehykset eivät kuitenkaan saa viedä huomiota itse teoksesta.

Liimavärillä maalatut kehykset olivat yleisiä 1920–50-luvuilla. Olavi Ahlgrénin (1897–66) kaupunkinäkymä, lähtöhinta 200 e, Huutokauppakamari Annmari’s.

Tiivistäen voi sanoa, että kehysten tavoitteena on tasapainoinen kokonaisuus, joka kunnioittaa teoksen alkuperäisyyttä.

Pellavapäällysteinen kehys oli tyypillinen 1950–60-luvun moderneissa maalauksissa. Mauno Markkula (1905–59): Aita, 50 x 50 cm, lähtöhinta 1 000 e, Hagelstam & Co.

 

Antti Kaijalainen

Antti Kaijalainen on Antiikki & Design -lehden toimittaja. Hän on kiinnostunut antiikista ja designista sekä kaikista niiden väliin jäävistä kiinnostavista esineistä.

Seuraa meitä somessa