Keittiön kuriositeetteja

Meillä on perhepiirissä traditio, että kihlautuessa tai naimisiin mennessä saamme lahjaksi hopeisen perunahaarukan. Lahjan antaja täyttää tänä vuonna yhdeksänkymmentä. Hän on entinen kotitalousopettaja joka tietää, miten tuikitarpeellinen kolmipiikkinen haarukka on jokaisen perheen keittiössä. Esine herättää kuitenkin nykyvieraissa hämmästystä eikä sen käyttötarkoitusta äkkiseltään tunnisteta.

Kolmihaaraisella perunahaarukalla kokeillaan perunan kypsyyttä. Se ei riko perunaa.

 

Tällaisia esineitä on paljonkin entisajan keittiöissä; arjen helpottajia, jotka on unohdettu tai aika ja kehitys ovat ajaneet niiden ohi.

Muistan lapsuudestani, miten porkkanoita raastettiin käsikäyttöisellä kolmijalkaisella kammellisella raastimella, kaverin kodissa jylläsi leipäkone ja lämpöisiä voileipiä tehtiin toastkoneella. Aamuisin kovaksikeitetyt munat pilkkoutuivat munaleikkurilla ohuiksi siivuiksi. Näitä harvemmin näkee nykykeittiössä. Kirppareilta osa hamstraa jo käsikäyttöisiä vatkaimia, vohvelirautoja ja reseptikortteja. Kuka niitä enää oikeasti tarvitsee, kun kaiken voi googlettaa netistä?

Vanhat esineet herättävät muistoja ja kertovat myös ruokakulttuurista ennen ja nyt. Aikoinaan 1930- ja 50-lukujen uutuudet: pinottavat tai monikäyttöiset astiat kertovat paitsi säilytystilojen ahtaudesta myös funktionalisuuden ihanteista.

Arabian siniraitaista (kuvio FF) Kurt Ekholmin ja Reinhard Richterin 1930-luvulla suunnittelema pinottava astiasto vei vähän säilytystilaa.

 

Kun mennään ajassa vielä taaksepäin 1800-luvulle, keittiöantiikin kautta pääsee tutustumaan ajan tapakulttuuriin. Oma tutkimuskohteeni kartanot ja pappilat olivat täynnä niin kattaukseen kuin ruuan valmistukseenkin liittyviä mielenkiintoisia esineitä. Tiedätkö, mikä oli prännäri tai miten käytettiin omenaporaa tai salaattihakkuria? Millainen oli munkkipannu tai sillipannu yhden sillin paistamiseen? Itse olisin sotkenut näkkileipien rei´ittimen lampaanvillan valmistamiseen tarkoitettuun välineeseen.

Keittiötarvikkeet erosivat talonpoikais- ja säätyläiskodeissa. Kun köyhässä majassa riitti jokaiselle oma lusikka ja puu- tai savikippo, olivat kartanoiden astiastot porsliinisia, moniosaisia, jokaiselle ruokalajille oli sitä varten suunniteltu astia. Myöhemmin, 1950-luvulla astiastoja ei enää välttämättä ostettu kokonaisuutena, kuten ennen, vaan sitä täydennettiin pikkuhiljaa, pala palalta. Pieniin koteihin ei tarvittu suurta serviisiä.

Vanha puukauha on peritty mummiltani. Sellaisia oli niin torpissa kuin pappiloidenkin keittiöissä. Kauhat valmistettiin itse.
Sukumme vanha kalan tarjoiluun tarkoitettu Arabian Fasaani-sarjan astia. Sen suunnittelu on todella toimiva. Astiassa on irroitettava välikerros, jonka reikien läpi kalan rasva valuu ja pitää ruuan herkullisen näköisenä. Vinkkiä tästä myös nykysuunnittelijoille!

 

Kattauksessa kauniit kristalliset veitsipidikkeet pitivät pöytäliinan puhtaana. Harvoin enää pääsee näin hienosti katettuun pöytään.

 Pappiloissa ja kartanoissa tarvittiin suuret varastot ruokaa, sillä milloin tahansa portista saattoi astua vierailija tai useampia, joka parhaimmillaan jäivät useaksi päiväksi, jopa viikoiksi kestittäväksi. Vieraanvaraisuus oli hyve: juhlissa ei säästelty kattausten määrässä eikä ruokalajeissa. Juhlijan tuli taitaa myös etiketti. Pienillä hienovaraisilla eleillä ruokapöydässä osoitettiin omaa sivistystä ja rikkomalla niitä saattoi nousukas paljastaa oman taitamattomuutensa. Porvariston nousun myötä 1800-luvun puolenvälin jälkeen myös etiketti- ja tapakirjallisuus kukoisti.

Isoisäni rovasti Lars Oscar Kjäldström sai hedelmäveitset lahjaksi rippikouluoppilailtaan kesäkuussa 1906. Hedelmäveitset ovat kadonneet kattauksista kokonaan.
Teesiivilä laitettiin kupin tai kannun päälle ja vesi kaadettiin sen läpi eivätkä teelehdet päässeet itse juomaan.

 

Kahvimylly kuuluu myös nykykeittiöön. Kun käyttää papuja vain sen verran kuin tarvitsee, saa aina vastajauhettua kahvia.

 

Morttelia (tunnetaan myös nimellä huhmare tai survin) muistan käyttäneeni viimeeksi, kun tulin vahingossa ostaneeksi kokonaisia pippureita.

 

Omavaraistaloudessa ruokia säilytettiin niille omissa kipoissa ja purkeissa. Myös kaupasta elintarvikkeita myytiin irtonaisina. Kauniit säilytysastiat olivat joka keittiön vakiovarusteita vielä 1950-luvulla.

 

Keittiövaaka oli tarpeen aineita punnitessa. Sukumme vanha vaaka on saanut uuden käyttötarkoituksen, se toimii nykyään munatelineenä.

Millaisia kuriositeettejä sinä muistat lapsuudestasi tai tunnistat menneisyydestä? Käytätkö niitä yhä alkuperäisessä funktiossaan vai ovatko ne löytäneet uuden käyttötarkoituksen?

  • Lue aihetta käsittelevä Sanna Mansikkamäen artikkeli
Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.