Vähän tunnetun keramiikkataiteilija Hilkka Säynäjärven tarina

Arabialla on monta lahjakasta taiteilijaa, joista tiedetään oikeastaan vain nimi. Eräs tällainen on Hilkka Säynäjärvi. Minua on kiehtonut ajatus selvittää tarinat "unohdettujen" naistaiteilijoiden takaa. Hilkka Säynäjärvestä ei ole juurikaan kirjoitettu mitään, joten onnekseni pääsin tapaamaan hänen poikaansa ja opin hänen kauttaan tuntemaan myös kauniita esineitä tehnyttä taiteilijaa.

Feministisessä taidehistoriassa kysytään usein: miksi ei ollut suuria naistaiteilijoita? Yksi syy siihen oli, että elämä naistaiteilijana oli valintoja täynnä. Uran ja perhe-elämän yhdistäminen ei ollut helppoa ja vaikka se periaatteessa ja käytännön syistä olisi mahdollistettukin, niin  monet näkymättömät, sanoiksi pukemattomat syyt saattoivat vaikuttaa valintoihin. Hilkka Säynäjärven taiteilijatarina on yksi näistä.

Hilkka Otsakari syntyi Oulaisissa vuonna 1917, mutta vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa Vaasassa. Mitä ilmeisemmin hän oli harrastanut taiteita jo lapsena.

Hilkka Otsakarin tausta oli porvarillinen, mutta molemmat vanhemmat arvostivat kädellätekemisen taitoa. Hilkka Otsakari päätti lähteä opiskelemaan alaa Helsinkiin, Taideteollisuuskouluun, josta hän valmistui vuonna 1945. Vuosisadan alkupuolella keramiikan opiskelijat olivat muutamaa poikkeusta luukuunottamatta naisia. Naistaiteilijoista naiskeraamikot nousivat vahvasti esiin jo 1900-luvun alussa. Ammatti tuntui kenties jotenkin naiselle sopivalta: se oli käsillä tekemistä, jatkaen samoilla linjoilla kuin perinteiset käsityöammatit. Vielä tuolloin keramiikalla, taidekeramiikallakaan, ei ollut samanlaista taiteen statusta kuin vaikkapa kuvataiteilla, vaan se miellettiin taideteollisuuden piiriin. Ehkäpä siksi se ei niinkään kiinnostanut miehiä, vaan sen piiriin ajautui niin moni nainen? Juuri keramikkataiteen piiristä nousi 1900-luvun aikana esiin monta lahjakasta naista, jotka olivat vahvassa osassa Suomalaisen taideteollisuuden ja keramiikkataiteen nousussa.

Varhainen, Arabian lautaselle tehty työ, signeerattu H.O. eli Hilkka Otsokari
Arabian lautaselle tehty työ, signeeeras H.O vuodelta 1945
Hilkka Mekrin keramiikkatyö. Kuva Bukowskis
Pikkumaljakon muotoilu Kaarina Aho, koriste Hilkka Säynäjärvi.
Kaunis varhaiskauden työ.

 

Upeat Hilkka Mekrin muotoilemat ruukut. Ruukkuja tehtiin useaa kokoa, tässä suurikokoisimmat. Oikeanpuolimmaisen on koristellut taiteilija itse, ruukkuja koristelivat myös muut Arabialla työskennelleet taiteilijat mm. Raija Uosikkinen.

 

Sodan lopussa hän avioitui Rafael Mekrin kanssa, joka kaatui jatkosodassa vuonna 1944. Samana vuonna menehtyi myös sisar, joka toimi lottana. Nuori leski aloitti työskentelyn Arabialla heti seuraavana vuonna 1945. Hän työskenteli taideosastolla, jossa hän suunnitteli ja dreijasi pieniä vateja ja maljakoita. Taideosastolle pääsy oli eräänlainen "lottovoitto". Siellä työskenteleviä kohdeltiin taiteilijoina, joilla oli vapaus kokeillla ja luoda. Säynäjärvi oli monipuolinen, hän oli kiinnostunut sekä muotoilusta, lasitekokeiluista että koristeluista.

Tarkastellessani tuon ajan Kyllikki Salmenhaaran ja Hilkka Mekrin tuotantoa , esineitä on vaikea erottaa toisistaan. Taiteilijat ottivat vaikutteita toinen toisiltaan. Näistä taiteilijatovereista Kyllikki Salmenhaara oli myös Hilkka Mekrin läheinen ystävä, jonka kanssa yhteyttä pidettin myös Arabian vuosien jälkeen.

 

Kansainvälisessä kiertonäyttelyssä vuonna 1949 Hollannissa "De Bijenkorf" tavaratalossa Säynäjärveltä oli esillä yhteensä 19 esinettä. Kaiken kaikkiaan suomalaisia esineitä oli Hollannissa esillä 175 kappaletta. Kuva: näyttelykatalogi
Hollannin näyttelyssä vuonna 1949 esillä olleita Säynäjärven astioita.
Hilkka Säynäjärven kulhoja ja vaaseja 1940-luvun lopulta.

Yllä nähdyt kulhot ja vaasit olivat esillä vuonna 1949 Hollannissa "De Bijenkorf" tavaratalossa. Sinne rakennettiin näyttelyosasto, jossa esiteltiin kymmenen suomalaisen Arabialla työskentelevän taiteilijan teoksia. Mukana olivat Rut Bryk, Birger Kaipiainen, Ritva Kaukoranta, Friedl Kjellberg, Toini Muona, Kyllikki Salmenhaara, Michael Schilkin, Aune Siimes, Hilkka Säynäjärvi ja Sakari Vapaavuori. Kaikki aikansa huipputekijöitä. Katalogin mukaan Säynäjärvi luettiin tuolloin ns. nuoreen polveen yhdessä Kyllikki Salmenhaaran ja Ritva Kaukorannan kanssa, jotka erikoistuivat näyttelyssä kulhoihin ja vateihin. Hollannin jälkeen näyttely jatkoi Haagiin. Helsingin Sanomat kirjoitti näyttelyn saaneen ylistäviä arvioita paikallisilta lehdiltä. Edessä oli lupaava tulevaisuus.

Erityisesti nuoria keramiikkataiteilijoita ihailtiin arvosteluissa heidän taidokkaiden lasitustensa johdosta.
Hilkka Säynäjärven keramiikkaa.

1940-luvun lopulla Hilkka Mekri avioitui uudelleen Klas Säynäjärven kanssa. Aviomies oli ammatiltaan geologi ja työ vaati paljon matkustamista. Perheeseen syntyi tytär Leena vuonna 1949 ja poika Antti vuonna 1952. Arabialla oli oma lastentarha, johon työssäkäyvät äidit saattoivat jättää lapsensa hoitoon. Toisen lapsen synnyttyä Hilkka Säynäjärvi päätti kuitenkin jättää rakastamansa työn ja jäädä kotiäidiksi. Miten vaikea ratkaisu työn jättäminen oli, on vaikea jälkikäteen sanoa. Ajatus pienokaisten jättämisestä muiden hoitoon tuntui kuitenkin myös vaikealta. Taiteilijan pojan mukaan hänen äidilleen työ taiteen parissa tuotti tyydytystä ja hän oli nauttinut työnteosta.  Epäilemättä ratkaisua vaikeutti myös se tosiasia, että Hilkka Säynäjärvellä olisi todennäköisesti ollut edessään  menestyksekäs ura Arabialla.

Usein toistuva aihe oli nainen. Hilkka Säynäjärven naishahmot tunnistaa hieman kyömystä nenästä.
Silkkiväreillä toteutettu työ vuodelta 1955.

Kotiäitinäkin hän sai toteuttaa käsillään kaikenlaista: Säynäjärvi ompeli lasten vaatteet ja maalasi myös silkkiväritöitä. Mitä ilmeisemmin taiteilijalla oli käytännön arjen pyörittämisen ohella myös polte luoda. Pojan muistikuvien mukaan äiti oli jatkuvasti tekemässä jotakin.Säynäjärvi oli mitä ilmeisemmin monilahjakkuus. Hänen käsissään syntyi monenlaista käytännön elämän tarpeistoa materiaalista riippumatta todella luovasti. Hän teki myös taidetekstiilitöitä: tekstiilikollaaseja ja -applikointeja. Tekstiilitöitä saattoi tehdä kotona, muiden töiden lomassa, toisin kuin keramiikkaa. Lisäksi Säynäjärvi teki myös öljyvärimaalauksia, joihin tallentui mm. näkymiä kodin ikkunoista ja tilkkutöistä löytyy tunnistettavia paikkoja: kesäidylliä mökiltä ja saaristomaisemaa.

Ajoittaisin tämän työn tyylillisesti 1940-50-luvulle.
Aihe, joka löytyy useasta taiteilijan työstä on lintu. Applikointityö.

Lisäksi hän  alkoi jo varhain "pelastaa" ja ostaa vanhoja talonpoikaishuonekaluja, joista ihmiset tuolloin sankoin joukoin luopuivat uusien huonekalujen tieltä. Säynäjärvi korjasi, kunnosti ja entisöi hankkimiaan huonekaluja. Säynäjärvi oli tässä aikaansa edellä, vasta paljon myöhemmin talonpoikaishuonekaluista tuli uudestaan muodikkaita. Äitinsä työtapaa hänen poikansa kuvailee impulsiiviseksi, Säynäjärvi oli pikemminkin nopea tekijä kuin pitkien prosessien ihminen

Perheeseen syntyi vielä kolmaskin lapsi, nuorimmainen, Mikko. Pikkuhiljaa veri veti takaisin keramiikan pariin. 1960-luvulla Hilkka Säynäjärvi vuokrasi kellaritilan Katajanokalta, jonne saatiin dreija ja oma uuni, jossa keramiikkaa saattoi polttaa. Vuonna 1966 perhe muutti miehen Turkuun siirtyneen työn perässä Paraisille. Säynäjärvi jatkoi työskentelyään keramiikan parissa ja Turun Kaakelilla hänelle järjestyi oma tila, jossa hän saattoi työskennellä ja polttaa keramiikkaa. Hän teki Turun Kaakelille myös tilaustöitä sekä liikelahjoja. Lisäksi aikaa riitti omalle vapaalle luomistyölle.

Säynäjärvi jatkoi työskentelyään keramiikan parissa 1960-luvulla.
Vuonna 1975 järjestettiin Hilkka Säynäjärven näyttely Brahen Galleriassa, Turussa. Näyttely oli menestys ja työt käivät hyvin kaupaksi. Esillä olleet kuutisenkymmentä työtä olivat ns. asbestikeramiikkaa, joka kesti polttoa paremmin kuin tavallinen savi. Polton jälkeen esine savustettiin ja kiillotettiin. Varsinaista lasituspolttoa ei tehty. Sitovan asbestin ansiosta esineestä saatettiin tehdä ohuempi ja siitä tuli myös tavallista kevyempi.
Hilkka Säynäjärvi ei matkustellut, mutta hänen hahmoissaan voi aistia vaikutteita vaikkapa perinteisestä eteläamerikkalaisesta taiteesta.
Ohuenohutta asbestikeramiikkaa 1970-luvulta. Esineiden muoto juontaa juurensa kauas historiaan. Vastaavan mallisia astioita löytää arkeologisista kaivauksista. Jaloilla seisovan pienen astian saattoi upottaa hiekkaan, jotta se pysyisi pystyssä.

Ihmisenä Hilkka Säynäjärvi oli luonteeltaan vaatimaton. Hän ei tehnyt myöhemmin numeroa menneisyydestään Arabian taiteilijana. Harva edes lähipiiristä tiesi tästä vaiheesta hänen elämässään.  Myöhemmin Säynäjärven töitä oli esillä työväenopiston näyttelyissä. Lehtikirjoituksista päätellen  Hilkka Säynäjärven aiempi ura Arabialla oli myös arvostelijoille tuntematon.

Taidehistorijoitsiana mietin, mihin Säynäjärven ura olisikaan yltänyt, jos hän olisi jatkanut Arabialla? Vuoden 1949 katalogin töiden perusteella rahkeita olisi ollut vaikka mihin. Totuushan on, että tehtaan brändi tuo taiteilijan työhön myös lisäarvoa. Tekipä taiteilija Arabian vuosiensa jälkeen miten kiinnostavaa taidetta tahansa, niin se ei saavuta samaa mainetta kuin jos se olisi tehty Arabian nimiin.  Mutta uskon, ettei se taiteilijaa itseään haitannut. Feministisessä taidehistoriassa ongelmana on monesti, että näkökulma  on nykypäivän. Tutkijat katsovat menneisyyteen omien arvojensa värittämänä. Itse uskon, että hän sai oikeastaan kaiken, minkä halusi, olla lastensa kanssa, mutta myös luoda ja toteuttaa itseään. Kaikesta päätellen vaikuttaa siltä, että menestys tai kunnianhimo ei ollut syy hänelle syy tehdä taidetta, vaan pelkästään taiteen tekemisen palo.

 

Suosittu lasten runokirja Tilkkutarinoita oli Kaarina Helakisan ja Hilkka Säynäjärven yhteinen teos. Helakisan runojen kuvituksena käytettiin Säynäjärven tilkkuapplikaatiokollaaseja. Kirja on painettu vuonna 1984.

"Mummon tilkkuvakasta

kuulin kerran kuisketta.

Joku lauloi, joku nauroi,

ilakoivat tilkun pilkut, tarinoivat mummon tilkut.

...

Paljon oli tarinoita!

"Työt tee ja rakasta,

laula, naura, harmit voita"

Kuului tilkkuvakasta.

 

Kaarina Helakisan runo Hilkka Säynäjärven yhteisestä kirjasta

 

.

Hilkka Säynäjärven signeerauksia on useita.

Massasta löytyy useinmassaan painettu leima HS1 tai HS2

Maalattuja signeerauksia ovat HO, HM, HM(yhteen) sekä HS

 

Kiitokset kaikille jutun teossa avustaneille.

Ps. Tuoreessa Antiikki & Design -lehdessä myös tekemäni  juttu Säynäjärvestä.

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.