Kultakuumeessa

Ensinnäkin, nyt kannattaa matkustaa Mänttään näyttelykäynnille ja toiseksi, siihen kannattaa varata aikaa. Merja Tanhuan "Kirsikkamadonna" ja Marita Liulian "Kultakausi" ovat elämyksiä, joita vaille et halua jäädä. Hiiteen minimalismi ja askeettisuus, vapise barokki; on alkanut uusi runsauden estetiikan aikakausi!

Yleisnäkymä Marita Liulian Kultakausi-näyttelyyn.

Serlachius-museoiden Gösta-paviljongin suuri sali on massiivisuudessaan hyvin vaativa. "Tavallisella" taidenäyttelyllä tilasta on vaikea saada toimiva, se vaatii jotakin todella näyttävää ja harkittua ollakseen tasapainossa itsensä kanssa. Anselm Kieferin jättimäiset maalaukset riittivät toki tuottamaan huikean elämyksen ilman sen kummampaa rekvisiittaa, mutta muuten tila huutaa jotakin teatraalista täyttöä. Marita Liulian näyttelyssä tilasta on tehty kullanhohtoinen, mystinen matka, jossa Kimmo Pohjosen shamanistinen musiikki kumisee taustalla. "Överit on paremmat kuin vajarit", on varmaan ollut Marita Liulian näyttelyn ohjenuorana, sillä kullan määrää ei tässä näyttelyssä ole millään tavalla rajoitettu: se hehkuu ja värisee maalauksissa, videoteoksissa, valokuvissa ja lavasteeksi rakennetussa paviljongissa.

Marita Liulia: "Magnolia", 2016. Kuva: Marita Liulia.

Marita Liulian maalaukset ovat hyvin voimallisia, ja niiden puhdas kauneus sekä usein selkeä esittävyys ovat palkitsevia sellaiselle katsojalle, joka hakee taidenäyttelykokemuksesta mielihyvää. Liulian näyttely antaa hauskan vastapainon Gösta-paviljongin kesän Mark Wallinger-näyttelylle. Sekä Wallinger että Liulia asettavat esille maalauksia, jotka on maalattu pääosin käsin ja niin lähellä kangasta, että kokonaiskuvaa ei voi hahmottaa, vaan työskentely on tehtävä intuition voimin. Wallingerin kehuttu, minimalistisen mustavalkoinen näyttely ei voisi olla kauempana Liulian värikylläästä maailmasta. Miksi Liulian esteettinen maailma ärsyttää kriitikoita, miksi Wallingerin askeettisuus miellyttää? 

Marita Liulia: "Red Dot", 2016. Kuva: Marita Liulia. Valokuvasta on vaikea hahmottaa, mutta luonnossa suuren maalauksen keskeltä erottaa helposti kirkkaan punaisena hehkuvan pisteen.

Oikeastaan koko "Kultakausi"-näyttely on Liulian pohdintaa eri taidesuuntauksista ja eri aikakausien suhtautumisista niihin, rakenteista, jotka määrittelevät mitä kukakin saa tehdä ja miten taide saa uudistua. Näyttely tietenkin viittaa Suomen taiteen kultakauteen 1800-luvun loppuun, ja tuolta ajalta on näyttelyn sekaan ripoteltu tunnettuja aikakauden teoksia. Liulia pitää toisena taiteen kultakautena aikaa 1970-luvulta lähtien, kun Suomi ponnisti itsensä vauraaksi hyvinvointivaltioksi. Sama aikakausi on Liulian oma aikakausi.

Marita Liulia: Teea, 2014. Valokuva.

Liulian maalaussarja on hengästyttävä, mutta valokuvamuotokuvat ovat mykistäviä. Myös valokuvien rinnalle on asetettu vertailukohdaksi vanhempaa taidetta. Rinnastukset ovat vitsikkäitä, mutta toimivia. Herkullisia pareja ovat esimerkiksi David Teniersin "Filosofi" vuodelta 1637, joka on saanut rinnalleen Liulian valokuvan "Kamarineuvos" (Kari-Paavo Kokki). Tai Magnus Enckellin "Narkissos" (1896/97) ja Tero Saarinen (2015), Cornelis de Vosin "Kaksi sisarta" (n.1610-15) ja Äiti ja tytär (2014). 

Marita Liulia: "Sublime" (Virpi Pahkinen), 2004. Valokuva.

Kulta on punainen lanka, joka läpäisee koko näyttelyn. Sitä on sen verran paljon, että kukaan ei pääse näyttelyn läpi pohtimatta Liulian ydinkysymystä: miksi viaton metalli on muuttunut myyttiseksi vallan symboliksi ja taiteilijoilta kielletyksi materiaaliksi? Liulialle kulta on positiivinen materiaali, sillä se merkitsee myös aurinkoa, pysyviä arvoja ja kypsää henkisyyttä.

Marita Liulia: "Läsnäolo on kultaa (Pekka Louhio)", 2015. Valokuva.

Marita Liulian näyttelyltä odottikin jotakin posketonta ja näyttävää, mutta Merja Tanhuan "Kirsikkamadonna" pääsee yllättämään oikein toden teolla. Hellyyttävän koskettavat muotokuvat lapsista, jotka ovat saaneet pukea Tanhuan studiossa päälleen itse valitsemansa vaatteet ja korut rinnastuvat 1500-luvun "Kirsikkamadonna"-maalaukseen. Miten Tanhua on saanut vangittua nämä hetket? Miten lapset voivat olla niin tyynen rauhallisina, kauniita ja vangitsevia?

Merja Tanhua, Minja, 2015, alumiinille pohjustettu pigmenttivedos.
Quinten Massys ateljee, Madonna ja lapsi (Kirsikkamadonna) 1500-luku, öljy puulle, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.

Näyttelyn kruunaa "Kirsikkamadonna"-teos, joka on mukana näyttelyssä sekä Tanhuan videoteos, jossa Madonna ja lapsi ovat poissa, jäljellä on vain huone ja linnunlaulu. Näyttelyssä pohditaan pyhyyttä ja läsnäoloa, lapsissa yhdistyvät molemmat.

Ei voi mitään. Näiden näyttelyiden edessä olen aseeton. Olen lumoutunut. Minulla on lämmin olo. 

Marita Liulian "Kultakausi" 23.4.2017 asti Serlachius-museo Göstassa.

Merja Tanhuan "Kirsikkamadonna"5.2.2017 asti Serlachius-museo Göstassa.

www.serlachius.fi

Palvi kolumnikuva pieni s100x100 q80 noupscale

Pälvi Myllylä

Pälvi Myllylä on Visavuoren museon johtaja ja taidehistorioitsija, joka suhtautuu tutkimuskohteisiinsa suurella rakkaudella. Työnkuvaan kuuluu olla ajan hermolla, joten hän on kiinnostunut myös uusista trendeistä ja ilmiöistä.