Lämpien iltojen punakat kekkerit

Rapujuhlissa tuntuu usein olevan tärkeämpää ulkoiset tekijät kuin itse rapujen syöminen. Siksi niistä voikin hyvällä omallatunnolla luoda ennen kaikkea iloisen yhdessäolon näyttämölliset kekkerit.

Klassiseen rapukattaukseen kuuluvat tietysti rapuaiheiset astiat, niistä ei voi tinkiä, eikä myöskään punaisesta kattauksessa ja rekvisiitassa. Onhan punaisten krapujen kestit. Kunnolliset servietit eli lautasliinat ovat itsestäänselvyys rapujuhlissa. Paperisista lautasliinoista ei ole muuksi kuin haitaksi, siksi kannattaa valita esimerkiksi pellavasta tehdyt.

Rapukoristeiset lautaset: taaimmaiset 140 e / 4 kpl, edessä 270 e / 6 kpl, Old Times.

Tyylitietoinen antiikinystävä ”pukee” servettien ympärille hopeisen tai hopeoidun lautasliinarenkaan. Tarina kertoo eräistä juhlista, joihin isäntäväki oli kattanut pöytään lautasliinat vanhoine hopeisine renkaineen. Juhlien päätteeksi yksi vieraista kysyi, saako hän pitää serviettirenkaan muistona juhlista. Sillä kertaa ei saanut, siksi arvokas serviettirengas oli. Mutta muuten idea on toteuttamisen arvoinen, ja antiikkimarkkinoilta löytyy edullisiakin lautasliinarenkaita.

Friedl Holzer-Kjellbergin Arabialle muotoilema punaisena hehkuva vati (halk. 44 cm) herättää ihailua juhlassa kuin juhlassa, loppuhinta 499 e, Bukowskis Market.

Arabian tuotannossa on muuten yllättävän vähän rapuaiheisia astioita ottaen huomioon rapujuhlien pitkän perinteen Suomessa. Ruotsalaiset keramiikkatehtaat ovat suosineet aihetta astioissaan huomattavasti useammin. Mistä se kertoo, kenties länsinaapurin rennommasta muotoilu- ja kattauskulttuurista?

Ravut tykkäävät sopivan viileästä sauvignon blanc ja riesling-viineistä. Viininjäähdytin 1920–30-luvulta, loppuhinta 51 e, Bukowskis Market.

Juomaksi rapujen suolaisen aromikkaaseen makuun sopivat olut, valkoviineistä sauvignon blanc ja riesling sekä tietysti lauluun innoittavat viinapaukut, jotka kumotaan yhden huikan tekniikalla snapsilaseista. Juomat on parasta tarjota kylminä, valkoviinit pysyvät sopivan viileinä viininjäähdyttimessä, mutta viina- ja olutputelit kestävät jäidenkin syleilyn, ja niinpä niiden hyiseksi kylpyammeeksi käy vaikkapa jäillä täytetty boolimalja.

Aino Aallon suunnittelemat snapsilasit ovat modernin muotoilun klassikkoja. 42 e / kpl, Kruuna.

Monien mielestä paras paikka rapujuhlille on järven- tai merenranta. Pimenevien iltojen kemuille tuovat tunnelmaa pöytää pitkin asetellut kynttilät, jotka tuikkivat kauniisti kuin iltatähdet. Ja mitkä sopisivatkaan paremmin kynttilöiden kannattelijoiksi kuin messinkiset kynttilänjalat 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Niitä on antiikkimarkkinoilla tarjolla moneen makuun ja hintaan.

Entisaikojen valonlähteet ovat nyt siirtyneet osaksi antiikkimarkkinoiden tarjontaa. Tässä helsinkiläisen Old Timesin messinkisten kynttilänjalkojen valikoimaa.

 

Antti Kaijalainen

Antti Kaijalainen on Antiikki & Design -lehden toimittaja. Hän on kiinnostunut antiikista ja designista sekä kaikista niiden väliin jäävistä kiinnostavista esineistä.

Seuraa meitä somessa