Kävin Ihastelemassa LUX Helsinkiä. Kaunis synnyinkaupunkini kylpi valossa ja kadut olivat täynnä ihmisiä. Toista oli ennen.
Aikoinaan 1800-luvun puolivälissä Helsinki oli talvisin pimeä. Vain katulamppujen himmeä valo valaisi päätietä. Valaistukseen käytettiin öljylamppuja, jotka savuttivat ja nokesivat. Ne oli ripustettu katujen kulmiin keltaisiin puupylväisiin. Valo ei riittänyt valaisemaan katua kunnolla, vaan valot toimivat pikemminkin merkkeinä ja osviittana suunnasta. Lisävalaistuksena talojen ikkunoissa loistivat kynttilät ja joidenkin kauppapuotien näyteikkunat olivat myös iltaisin valaistuja. Kun ne sulkivat ovensa, verhoutui kaupunki mustaan vaippaan.
Hämärän tullen kuljettiin lyhty kädessä. Säätyläisillä palvelija kulki edellä näyttäen tietä, vaikka pääsääntöisesti ylempi kerros pyrki liikkumaan omilla vaunuillaan, jolloin palvelija seisoi vaunujen takana lyhty korkealla kädessään tietä osoittaen. Iltaisin ei kenenkään, varsinkaan hienon naisen, ollut turvalista liikkua pimeillä kujilla.
Toisille pimeys oli taas tarpeen. Hämärät puuhat peittyivät katujen varjoihin. Kadunkulmissa kuiskuttelivat viinatrokarit ja prostituoidut. Poliisikunta oli vähälukuinen ja eivätkä he liikkuneet kaduilla, vaan istuskelivat pääasiassa vartiokonttorissaan, josta heidät piti hakea apuun. Usein liian myöhään. Heidän tehtäviään hoitivatkin osin kaupungin palovartijat, jotka kiersivät katuja pitkissä ruskeissa kaavuissa ja kajauttivat: "Kello kymmenen lyönyt! Suo kautta voimasi lempeä Luoja täll´ kaupungill' tulen ja vaaran suoja! Kello kymmenen lyönyt!". Palovartijoilla oli mukanaan myös jänisräikkä ja pitkät pihdit, joilla he saattovat herätellä kadunkulmaan sammunutta tai ottaa kiinni epäilyttävän henkilön ja pyytää apua. Tosin usein oli palovartijakin ottanut miestä väkevämpää pysyäkseen lämpimänä.
Talvisin kaupungin lumimassoja ei viety pois. Jalankulkutieltä lumi heitettiin keskelle ajotietä, joka puolestaan tasoitettiin hevosten vetämillä lumiauroilla. Tuolloin Helsingin talvet olivat vielä runsaslumisia, joten lopputalvesta jalkakäytävä oli kuin pieni kouru talojen ja ajotien välissä. Tänä talvena sitä pelkoa ei ole ollut.
Kulkiessani pitkin LUX-Helsingin viitoitettua reittiä historiallisessa keskustassa, pohdin, mitäköhän 1800-luvun puolivälissä eläneet ihmiset olisivat tuumineet nähdessään Nikolainkirkon (Helsingin Tuomiokirkon) valoshown tai miltä heistä olisi tuntunut kävellä valomeressä kylpevää Esplanadia pitkin? Varmasti sadunomaiselta.
Ps. Katso Löytöretkeilijän Paratiisi facebook-sivuiltani video Tuomiokirkionvaloteoksesta.
LUX Helsinki 6-10.1. 2018 klo 17-22.
Lähde: Anders Ramsayn muistelmat
