Mansikkapaikka

Helena-tädin mökille saavuttiin pientä lehtikujaa pitkin. Piti katsoa tarkkaan, mihin paljaat varpaat asetti, ettei olisi astunut kyyn päälle. Muistan korkeat heinikot, vihaiset paarmat ja vanhan vaaleaan puurakennuksen. Pihalla oli kaunis pieni puutarha täynnä kukkia ja vihreä saunarakennus sekä liiterirakennus ulkokäymälöineen. Lehtorannassa vietti kesiään iäkäs naimaton kansakoulunopettaja Helena, isoäitini sisar.

Pääsisäänkäynnin edessä vanhempani, Helena-täti sekä minä vuotta vanhemman pikkuserkkuni kanssa. 1970-luvulla rakennus oli valkoinen, se muuttui sittemmin keltaiseksi.​​
Pääsisäänkäynnin edessä vanhempani, Helena-täti sekä minä vuotta vanhemman pikkuserkkuni kanssa. 1970-luvulla rakennus oli valkoinen, se muuttui sittemmin keltaiseksi.​​

Rakennus oli vanha ja charmantisti rapistunut. Siinä oli kaksi sisäänkäyntiä: lasikuistin yksityinen sisäänkäynti ja ns. julkinen pääsisäänkäynti, joka johti suureen saliin.  Salissa oli toiminut  joskus muinoin kyläkauppa.  Rakennus kuului läheiseen Lahdenperän taloon. Talon kolme tytärtä saivat perinnönjaossa vaalean talon eliniäkseen käyttöönsä yhteiseksi kesähuvilaksi. Ajan heistä jättäessä se palautuisi jälleen takaisin päätaloon. Päätalossa asuivat tuolloin pikkuserkkuni, leikkikaverini.

Helena-tädillä oli yhdessä huoneessa kangaspuut, joilla hän oli valmistanut kaikki huvilan räsymatot. Taito ei ole valitettavasti siirtynyt minulle.​​​​​​​​
Helena-tädillä oli yhdessä huoneessa kangaspuut, joilla hän oli valmistanut kaikki huvilan räsymatot. Taito ei ole valitettavasti siirtynyt minulle.​​​​​​​​

Jäin kerran alle kouluikäisenä kaksin Helena-tädin kanssa huvilalle. Lehtorannassa oli tsehovilainen hieman pysähtynyt tunnelma, elettiin ruoka-aikojen ehdoilla; lapsena tuntui, että aika kului siellä  hitaammin kuin missään muualla. Suojaisaan pihaan ei tuullut. Liian kuumina päivinä vetäydyin peräkammariin loikoilemaan. Helena-täti oli säilyttänyt vanhoja oppilaidensa tekemiä kouluvihkoja, joiden kuvien katselemisesta nautin. Toinen viileä ja salaperäisen jännittävä paikka oli vintti, josta löytyi kaikenlaista kiinnostavaa: sodanaikaisia paperista tehtyjä kenkiä, vanhoja lehtiä, kirjeitä ja matka-arkkuja täynnä vanhoja vaatteita naamiaisleikkeihin. Pikkutytön silmin hienoin esine koko talossa oli kuitenkin Helena-tädin harmoonin päällä kiiltelevä suuri vihertävä lasikappale. Leikeissämme se oli suunnattoman arvokas, aikoja sitten kadonnut kuninkaallinen aarre.

​

Parasta Helena-tädin huvilalla oli kuitenkin mansikkamaa. Meillä oli pikkuserkkujeni kanssa mieluisa tehtävä kerätä mansikoita leivontaa, hilloja ja mehua varten, mutta suurin osa marjoista meni kyllä omaan suuhumme. Urakkamme jälkeen istuimme salin pöydän ääreen odottamaan palkintoamme: unelmatorttua ja mansikkamehua. Muistan, miten salin lautalattia narisi ja jousti Helena-tädin tuodessa herkkuja pöytään. Oven pielessä ollut vaalea astiakaappi resonoi niin voimakkaasti, että pelkäsin siellä olevien  astioiden hajoavan.

Kuva salista. Olen kuvassa etualalla käsi suun edessä Helena- täti oli aina pukeutunut leninkiin ja jalassaan hänellä oli korkeakorkoiset kengät. Taustalla vaalea astiakaappi ja pöydän yllä hieno lasivalaisin. ​​​
Kuva salista. Olen kuvassa etualalla käsi suun edessä Helena- täti oli aina pukeutunut leninkiin ja jalassaan hänellä oli korkeakorkoiset kengät. Taustalla vaalea astiakaappi ja pöydän yllä hieno lasivalaisin. ​​​

Helena-tätiä ei enää ole. Lehtorannassa asustaa nykyään kuvien pikkuserkkuni, lapsuuden leikkitoverini perheineen, he ovat kunnostanut pieteetillä vanhan huvilan kodikseen. Paljon on muuttunut, mutta salissa on yhä vihreä lasinkappale kunniapaikalla.

 

Kuvat yksityisalbumista

.

Kuvan takana lukee ainoastaan "Lehtoranta ennen maalaamista." Rakennus toimi osuuskauppana vuosina 1929-52. Kuva on mahdollisesti otettu ajalta ennen sitä, talo on maalattu todennäköisesti samassa yhteydessä kuin siihen rakennettiin ns. jukkinen sisäänkäynti asiakkaita varten, ​ Rakennuksen etualalla, jossa henkilöt istuvat, sijaitsi myöhemmin mansikkamaa.​​​​​​​​​​​
Kuvan takana lukee ainoastaan "Lehtoranta ennen maalaamista." Rakennus toimi osuuskauppana vuosina 1929-52. Kuva on mahdollisesti otettu ajalta ennen sitä, talo on maalattu todennäköisesti samassa yhteydessä kuin siihen rakennettiin ns. jukkinen sisäänkäynti asiakkaita varten, ​ Rakennuksen etualalla, jossa henkilöt istuvat, sijaitsi myöhemmin mansikkamaa.​​​​​​​​​​​
​Lehtoranta 1980-luvulla keltaiseksi maalattuna. Yli 80-vuotias Helena-täti ei ole enää jaksanut hoitaa puutarhaa.​
​Lehtoranta 1980-luvulla keltaiseksi maalattuna. Yli 80-vuotias Helena-täti ei ole enää jaksanut hoitaa puutarhaa.​
Lehtorantaa kunnostetaan 2000-luvun alussa.​​​
Lehtorantaa kunnostetaan 2000-luvun alussa.​​​

 

Lehtorannan sali remontin keskellä.​
Lehtorannan sali remontin keskellä.​
Purettua seinää ja viimeinen kuva keittiön vanhasta puuhellasta. Yksinäinen kirjailtu patalappu roikkuu sen yläpuolella.​ Se pelastettiin.​​
Purettua seinää ja viimeinen kuva keittiön vanhasta puuhellasta. Yksinäinen kirjailtu patalappu roikkuu sen yläpuolella.​ Se pelastettiin.​​
Kaunis kunnostettu Lehtoranta tänään.​​​
Kaunis kunnostettu Lehtoranta tänään.​​​

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa