Ostin aikoinani lapselleni Fischer Pricen muovisen puhelimen sen kummemmin ajattelematta, nostalgisen päähänpiston vuoksi. Olinhan itse leikkinyt samanlaisella.
Lapseni ihmetteli, mikä se oikein on. Katsoin hölmistyneenä lelua. "Sehän on tietenkin puhelin" vastasin. Sitten ymmärsin. 2000-luvun lapselle ainoa oikea puhelin oli kännykkä. Ei veivattava, seinässä johdolla kiinni oleva hökötys. "Tällaisillako te ennen puhuitte?" Nyökättyäni lapseni ehdotti: "Leikitään tällä entisaikaa". "Entisaikaa?" Tunsin itseni vanhaksi..
Leikkimme lomassa selitin, että ennen puhelinta ei voinut kuljettaa mukana. Ehkä järkyttävimmän tarinan kännykättömästä ajasta kerroin kesämökiltämme, jossa meillä ei ollut puhelinta 1980-luvulla. Mikäli halusi soittaa jollekin, piti kävellä muutaman kilometrin päähän puhelinkioskille. Tuolloin piti sopia ystävän kanssa tarkka soittoaika. Voi sitä kamaluutta, jos ei tämä ollutkaan kotona ja puhelin tuuttasi. Sitten vaan käveltiin takaisin ja seuraavana päivänä uusi yritys. "Huijaat", sanoi lapseni.
En edes viitsi ajatella, mitä lapseni olisivat tästä sanoneet. 1890-luvun Ericksonin seinäpuhelin Kuva: Finna
Esineet kertovat entisajasta, niihin kiteytyy aika, muistot ja elämäntapa. Esineen elämänkaari on joko kehittyä ja muuntua tai tulla tarpeettomaksi. Peter Englund on teoksessa Hiljaisuuden historia kirjoittanut kauniisti: "esine kehittyy pienin asteittaisin askelin, hitaasti etsien hennosti aavisteltavaa täydellistymistä, jota Luojan kiitos, ei koskaan tavoiteta."
Maailma kehittyy, elämä muuttuu ja joskus esineet, jotka nykyään ovat arkipäivää, muuttuvat kuriositeeteiksi ja kummallisuuksiksi. Sellaisia ovat tulevaisuudessa varmaan diaprojektorit, piirtoheittimet, kaukosäätimet ja kännykät, jossa ei ole somea.
Minullekin on tullut vastaan lukuisia esineitä, joiden käyttötarkoitus ei ole ollut itsestään selvä.
Hyvä esimerkki on tämä keraaminen kulho. Ensi näkemältä se näyttää maljakolta, mutta sen todellinen käyttötarkoitus on toimia ilmankostuttimena. Siihen laitetaan vettä ja se asetetaan koukulla kiinni patteriin.
Toinen -yhä käyttökelpoinen- hauska vanha esine on maidonvartija, joka alkaa kolista kattilan pohjalla maidon kuumentuessa. Hyvä varoitin, ettei maito pala pohjaan, todellinen "Emännän oikea käsi", kuten pakkauksessakin luvataan. Ehkä Arabian pitäisi ottaa nämä uustuotantoon?
Ilman kynää en olisi arvannut tätä vekotinta terottimeksi? Olisitko sinä?
Tämä ihastuttava nukke on todellisuudessa pannunlämmitin.
Tiedätkö, mihin tätä on käytetty? Se on tyynyliinojen nauhojen rypytykseen käytetty väline. Ajalta, jolloin yksityiskohdat ratkaisivat. Kuva: Hannu Majamäki
Arvaa mikä tämä on? Sähköllä käyvä hierontakone 1900-luvun alusta. Saattaisi olla suht vaarallinen nykyään.
Toinen vastaava: "Der Tefra Apparat" Hierontalaite noin 1950-luvulta.
Pullo, jossa on reikä pohjassa on tietenkin kärpäsansa. Neste, jota laitetaan pohjalle houkuttelee pörriäiset sisään. Viime kesän yksi toimivimmista kärpäsansoista.
Tunnistatko tämän? Esine on ns. "juorupeili", joka kiinnitettiin ikkunan viereen talon ulkopuolelle. Peilin avulla sisältä käsin saattoi tarkastella, kuka kadulla käveli. Olen nähnyt vastaavan Porvoossa J.L. Runebergin talossa ja näitä löytyy myös useasta rannikkokaupungista.
Entisajan keittiön erilaiset tarvekalut lihamyllyistä erilaisiin kiuluihin, tynnyreihin ja sammioihin herättävät nykyihmisessä kummastusta. Kuva Pollin pihan kotimuseosta.
Sitten on tietenkin vanhat työkalut, lääkintävälineet ja kansanomaisiin parannuskeinoihin kuten kuppaukseen käytetyt tarvikkeet. Niitä kohdatessa voi taitavampikin antiikin arvioitsija mennä pahasti puihin. Muistitiedon kautta siirtynyt informaatio on jäänyt usein painamatta kirjojen väliin.
Viisasten kerhon tai valehtelijoiden klubille vielä yksi kysymys: sain vielä arvoituskuvan blogin lukijalta Timo Hartellilta. Tunnistatko sinä, mikä tämä esine on?
