Kiveen hakatut muistot

 Tapiola kaupunginosana luo vahvan mielleyhtymän puutarhakaupungin syntyajankohtaan 1950-luvulle. Alueella on kuitenkin asuttu kauan ennen ennen tätä. Vanhoissa paikannimissä kuulee kaikuja menneiltä ajoilta ja maaperästä on löydetty merkkejä kivikauden ihmisestä, työkaluja, kivikirveen teriä ja myöhäisemmältä ajalta mm. tuluskivet ja pronssikautinen kiviröykkiö.

 

 

Nykyisen Tapiolan ja Otaniemen mailla on satoja vuosia viljelty maata, kalasteltu, kasvatettu karjaa, alue on toiminut sota- ja ryöstöretkien kohteena, sen torpista ja kartanoista on paettu vihollisia ja hävitetyt ja palaneet tilat on kerta toisensa jälkeen uudelleenrakennettu. Lenkkeillessäni Tapiolassa hupini on etsiä Aallon, Sirenien, Blomstedtin ja Ervin modernien  rakennusten lomasta "jäänteitä  menneisyydestä"; juosta pitkin vanhaa tammikujaa, joka johti Hagalundin kartanosta Otaniemen kartanoon, etsiä Otsolahden rannalta merkkejä tuhoutuneesta vanhasta Björnvikin tilasta.

"Vanha Hagalund" on läsnä myös arjessa: lapseni kävivät aikoinaan Otsolahden päiväkotia, jonka kerrotaan olleen muonamiehen mökki. Ja päivittäisellä reitilläni bussipysäkiltä Itärantaan kävelen pitkin vanhaa puistotietä, jonka portin jykevät kivipylväät ovat yhä tallella. Modernin lomasta pilkahtaa menneisyys.

Polle kurkistaa vanhan tiilisen tallin ikkunasta.
Uskoisitko, että ollaan Tapiolassa? Takaa pilkottaa Hagalundin kartano.

 

Olen pitänyt itseäni varsin tuoreena tapiolalaisena, asuttuani täällä vasta hieman yli kymmenen vuotta. Tutustuessani paikallishistoriaan, yllätyksekseni löysin peräti kahden kaukaisen sukulaisnaisen kohtaloiden kietoutuneen Otaniemen kartanon vaiheisiin. 

Näistä varhaisempi, Sofia Hedvig (os. von Rehausen) avioitui Peter Rutenhjelmin kanssa vuonna 1689 ja pariskunta tunnettiin tomerina tilanhoitajina. Heidän aikanaan Otaniemen tila mainitaan jo rusthollina , joka käsitti suuren osan nykyistä Tapiolaa ja Westendiä, silloista Hirböleä. Isonvihan vuodet olivat kuitenkin kartanolle kohtalon aikaa, Otaniemen  isäntä vangittiin, mutta kuin ihmeen kaupalla hän pääsi pakenemaan ulkomaille. Noina vuosina pellot metsittyivät ja lopulta suku menetti kartanon.

Otaniemen kartano, kuvattu vuonna 1957, muutama vuosi ennen rakennuksen purkamista. Nykyään paikalla on Aalto Yliopiston päärakennus. Kuva: Sergei Pogrebov, Espoon Kaupunginmuseo

 

Muutama vuosikymmen ajassa eteenpäin, vuonna 1768 Sofia Hedvigin serkun tyttärentytär Agneta Sofia (os. Munch af Fulkila) saapui  samaiseen kartanoon nuorikkona.  Avioliitosta kehkeytyi ilmeisen onnellinen -ainakin hän synnytti  neljätoista lasta puolisolleen Adolf Fredrik von Numersille. He kasvattivat tilaa myös maaomistuksin ja viljelivät maillaan uutta ihmekasvia, Pommerin maapäärynää eli perunaa. Heidän poikansa palvelivat "Pohjolan Gibraltarina" tunnetussa Viaporissa - aina sen katkeraan antautumiseen saakka. Kartanon isäntä Adolf Fredrik kuoli Suomen sodan viimeisinä hetkinä näkemättä uuden autonomisen Suuriruhtinaskunnan syntyä.

Yksityiskohta Otsolahdesta ja Itärannan alueesta Carl Nathanael af Klerckerin Kuninkaallisesta merikartastosta vuonna 1791-1796, Tukholman sota-arkisto

 

Itärannassa, nykyisen kotini lähistöllä, on vanhan 1700-luvun kartan perusteella ollut joitain rakennuksia. Björnholman torppa on merkitty muita torppia suuremmaksi. Kerrotaan, että siellä kartanon nuoret rouvat kävivät synnyttämässä von Numersin suvun jäseniä monessa polvessa 1700-1800-luvuilla.

Puolison kuoleman ja perintötilan jaon jälkeen Itärannan "saappaaseen",  Björnholman tiluksille,  muutti "vanha armo", leskirouva Agneta Sofia von Numers viimeisiksi vuosikseen. Nykyään kadonneiden rakennusten tienoilta löytyy suuri, jo loistonsa menettänyt puu. Legendan mukaan se sai alkunsa taloon joulukuuseksi leikatun puun tyngästä, joka katkaisun jälkeenkin vain kasvoi kasvamistaan. Totta tai ei, tarina on symbolisuudessaan  kiehtova.

Nyt valtavasta kuusesta on jäljellä enää kuollut ranka. Puu on suojeltu.

 Läheinen punainen kallio Itärannassa on hakattu täyteen merkkejä. Muistoja menneistä suvuista ja vaakuinoista, nimikirjaimia vuosien takaa.  Näen sieluni silmin kuinka rakastavaiset ovat vuosisatojen ajan  istuneet samalla kalliolla katsellen auringonlaskuja ja halunneet ikuistaa nimensä kiveen. Ne säilyvät siellä muistona merkittävistä hetkistä  tuleville polville ja kestävät ajan hampaan - vaikka rakkaus hiipuisikin. 

 

Anders von Numers on hakannut kiveen nimikirjaimensa ja lyyran ylioppilaaksitulon kunniaksi 1.7.1839, yksityiskohta.

 

Myös joku vip-henkilö on ehtinyt paikalle

 

Merkitsisiköhän R mahdollisesti Rutenhjelmin sukua?

 

Vappumuisto

 

1960-ja 1970-luvun nuoret ovat kenties jo isovanhempia

 

Olisipa mielenkiintoista tietää tämänkin merkin tarina.
Ja mikä hienointa, ihmiset käyvät yhä hakkaamassa merkkejään kallioon. Elävää kulttuuriperinnettä parhaimmillaan.

 

 

Tapiolan historiaa mm. Eeva Eskolan kirjoissa Vanha Hagalund ja Kotiseutumme menneisyys

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.