Museo Go

Museot ovat olleet suurten haasteiden edessä, miten vastata uuden yhä enemmän elämyksiä korostavan maailman ja erilaisia museokokemuksia halajavan ylesön toiveisiin?

Osalle museo on perinteisesti ollut rauhallinen hiljentymispaikka, jossa esineet ovat etusijalla. Pelkkä esine yksin ei enää välttämättä houkuttele. Alan harrastajalle tai asiantuntijalle esineen kulttuurihistoriallinen tausta, materiaali, valmistusmenetelmät ja sen paikka taiteen historiassa kertoo jo paljon. Kaikille se ei kuitenkaan riitä.

Osa haluaa hands-on- kokemuksen, valmistaa itse vastaavan esineen, sukeltaa virtuaalimaailmaan tai pukeutua rooliasuihin päästäkseen sisään historiaan. Osa rakastaa draamakierroksia, jotkut haluavat lukea pelkkää faktaa, joku haluaa kokea kaiken näyttöruudun kautta. Itse rakastan historian elävöittämistä tarinoilla. Hyvää opasta ei voita mikään.

Helsingin Kaupunginmuseossa voi sukeltaa virtuaalisesti menneisyyteen: kolmea aikatasoa hyödyntävän Helsinkipanoraaman kautta tai Aikakoneella Signe Branderin kuvaamille kaduille ja takapihoille.

Erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten saaminen museoihin on haaste. Mikä eteen? Pojalleni mahdollinen pokemonin löytäminen museosta oli suuri jännityksen aihe. Ehkäpä sen suuntaista museokokemusta voisi myös kehittää? Tärkeäähän on saada ihmiset sisälle museoon. Vasta sen jälkeen museolla esineineen ja niiden kantamine tarinoineen on mahdollisuus valloittaa yleisönsä.

Olen vieraillut toukokuussa uudelleen avatussa Helsingin Kaupunginmuseossa jo muutamaan otteeseen. Joka kerta se ilahduttaa. Museoon on vapaa sisäänpääsy, kynnystä astua museoon on onnistuneesti pystytty madaltamaan. Jo aula on kutsuva, siellä on rentoja tuoleja, tapeteistakin on tehty valloittava  aikajana. Pöytien ääressä voi pitää kokouksia, tavata kavereita tai ihan hengata.  Kesällä sisäpiha myös houkuttaa. Tiloja voi myös vuokrata eri tarkoituksiin.

Aulatilat on suunnitellut Kakadu Oy.

 

 Museo koostuu erilaisista näyttelyistä, menneisyyden tiloista ja paikoista. Yläkerrassa on vaihtuva näyttelytila, museokokonaisuudesta löytyy lapsille on oma museonsa sekä Helsingin valitut palat-näyttely, aikakone, kuvaselaamo, kasarikokoushuone ja paljon muuta. Kaupunkilaiset ovat olleet paitsi toiveineen  mukana suunnittelemassa kokonaisuutta, myös konkreettisesti mukana itse toiminnassa. Lasten Kaupungissa on  1970-luvun mummola, josta löytyy oikea mummi ja vaarikin. He toimivat museossa vapaaehtoisvoimin leikittämässä ja kertomassa tarinoita.

Kaikkia museon eri osastoja ei ole edes välttämätöntä kokea kerralla. Sinne voi piipahtaa lounastunnilla, shoppailukierroksen päätteeksi tai sopia sen kohtauspaikaksi. Museosta on pikkuhiljaa muotoutumassa eräänlainen "helsinkiläisten olohuone". Kiva museokauppa ja museon rinnalla toimiva kahvila/ravintola houkuttelevat myös antimillaan.

Museolle sijainti on tärkeä. Helsingin Kaupunginmuseo on osa torikortteleita, aivan ydinkeskustassa.

 

Vanhanajan luokkahuoneen voi vaikka vuokrata opettajineen, siellä voi kokea entisajan oppitunnin kynsisyyneineen ja liitutauluineen. Se on myös oiva paikka aloittaa vaikka luokkakokous!
Viehättävä kauppapuoti kutsui leikkimään.
Museo on Helsingin historiassa on keskittynyt pääasiassa aikaan 1800-luvulta ihan lähihistoriaan saakka. Vanhempaa historiaa ja kaupungin muuttoa ja muutosta voi tarkastella havainnollistavana esityksenä.
Täytyyhän museossa olla toki perinteitäkin. Rakastettu pienoismalli vuoden 1878 Helsingistä. Pienoismalli on rakennettu 1920-luvulla ja sitä ovat ihailleet jo monet sukupolvet.

Mitä minä, kuudennen polven helsinkiläinen haen museoltani? Tietoa, elämystä ja tarinaa. Kokonaisvaltaista kokemusta. Hyppyä johonkin toiseen ulottuvuuteen, menneisyyden aistimista ja tuttuuden löytämistä sekä kokemuksellisuutta. Näihin haasteisiin museo vastasi mielestäni hienosti. Taidehistorioitsijana iloitsen, että museo koostuu rakennuksista eri aikakausilta: 1700-luvulta nykypäivään. Vanhoihin rakennuksiin liittyvät nyt paitsi museon kuvaamat aikatasot, myös rakennusten oma historia, joka aina välillä pilkistää esiin.

Ihastuttava Falkmanin piha.

 

Museo koostuu kerroksellisesta arkkitehtuurista. Vanhimpana Sederholmin talo, joka on valmistunut 1757, Remanderin talo on valmistunut vuonna 1814, Falkmanin talo on valmistunut vuosien 1829-1872 välisenä aikana ja Valkoisen salin rakennus vuonna 1925. Uudisrakennus remontin yhteydessä vuonna 2016. Arkkitehtitoimisto Davidsson-Tarkela vastaa lopputuloksesta.

 

Kaikki se, mitä remontin alkaessa oli ollut vanhoista rakennuksista jäljellä on tuotu kauniisti esiin.

 

Loistelias takka taiteilija Severin Falkmanin (1831-1889) ateljeesta.
Rakennusmääräykset ja -suojelu estivät kattopuutarhan rakentamisen, sen sijaan viherlounge rakennettiin neljänteen kerrokseen.
1700-luvun ovenkarmista löytyy monta maalikerrosta.

 

 

Helsingin Kaupunginmuseo, Aleksanterinkatu 16

Kirjoittanut: Katja Weiland-Särmälä

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.