Menneen Nizzan loistoa antiikkiliikkeissä

Nizza 1800-luvulla.

Vietin taannoin poikani kanssa aurinkoa, meren kimallusta, kulinaarisia nautintoja ja mennyttä aikaa tulvillaan olevan viikon Nizzassa. 

 

Yövyin meren rannalla sijaitsevassa vanhassa kivitalossa. Hotellin nykyisen omistajan mukaan venäläinen ruhtinatar oli rakennuttanut sen lomakodikseen 1800-luvun lopulla. Katsellessani huoneeni parvekkeelta merimaisemaa saatoin helposti kuvitella itseni menneeseen aikaan.
Juliste Belle-Epoquen ajalta.

 Pyörähdyksestäni Nizzan vintage-ja secondhandliikkeissä kerroinkin jo aiemmassa blogissani.  Kaltaiselleni kirpparien kiertäjälle ja vanhojen tavaroiden friikille oli piristävää kiertää vaihteeksi ranskalaisia antiikki- ja vintagekauppoja. Hullaannuin täysin näiden tarjonnasta.

Nizzan matkallani en valitettavasti ehtinyt maanantain kuuluisalle antiikkitorille, mutta otin vahingon takaisin koluamalla paikalliset antiikkikaupat. Tarjonta Nizzassa poikkeaa aika lailla suomalaisesta.  Antiikkiliikkeissä on keskitytty runsain mitoin ns. yläluokan esineisiin, talonpoikaisantiikkia on puolestaan vähemmän. Liikkeet pullistelivat ranskalaisia ja italialaisia esineitä belle-epoquen ajoilta. Harmikseni niiden hinnat olivat suhteellisen korkeita.

Tämä ulkokuoreltaan vaatimaton venäläinen antiikkiliike kätki sisäänsä hienoja ranskalaisia ja italialaisia aarteita 1800-luvulta.
Antikvariat.

Esineet ovat siroja, kultaa ja intarsiakoristeita ei ole säästelty: ne suorastaan  henkivät menneen maailman loiston päiviä. 1800-luvun lopulla oli  Nizzan ensimmäinen kukoistuskausi lomaparatiisina.  Kauppiaiden mukaan yhä useampi ostaja oli venäläinen. Ympyrä on tavallaan sulkeutunut, sillä jo aikoinaan venäjän yläluokka lomaili Nizzassa.

 

 

Komeita rokokookelloja sekä kaapissa Majolikaesineitä. Antikvariat.
Upeat hopeiset, kullatut, jälkiruokalusikat. 250 euroa. Antikvariat.
Lusikoiden kotelo oli myös tyylikäs.
Italialainen hopeinen korurasia. Antikvariat.
Esillepano oli myös yltäkylläisen runsasta. Antikvariat.
Recamier Antiques-liike hurmasi minut upeilla kristallikruunuillaan.
Olisin halunnut nämä kaikki! Recamier Antiques.
Art Dekoa rakastavalle löytyi ihana antiikkiliike nimeltään Gilles Roques. Se oli täynnä ranskalaista Art Dekoa Tämä tyylisuunta on jäänyt Suomessa määrällisesti varsin vaisuksi.
Ranskalainen naisveistos noin 1930-luvulta. Gilles Roques.
Myynnissä oli myös upeita vanhoja kiinalaisia jade-esineitä. Gilles Roques.
Tämä tarjoiluastia on pikemminkin Art Nouveuta. Gilles Roques.
Huikea Lofs Galeries myi mm. upeita valaisimia ja kivilaattoja, jotka olivat peräisin vanhasta kirkosta. Kirkon vanhoilla lattialaatoilla olisi komeaa kivetä huvilan terassi.
Loft Galerien oma lattia oli aivan mielettömän hieno!
Myynnissä oli myös lentokoneen potkuri. Loft Galerie.
Viereinen muotiliikekin oli elämys upeine antiikkikruunuineen. Miljööseen oli panostettu.

 

Antiikkiaarteet vaatisivat pienen palatsin, johon ne voisi sijoittaa. Museo Massena on huikea esimerkki vanhasta ylimystökodista, joka on koristeltu empiretyyliin. Sen saleissa pääsee maistamaan nizzalaisen ylimystön elämää noin kahdensadan vuoden takaa. Siitä lisää seuraavassa blogissani.

Antikvariat 40 Rue de France

Recamier Antiques 50 Rue de France, Nice

Gilles Roques 16 Rue Cassini, Nice

Lofts Galerie 2 rue St Suaire, Nice

Ps. Tulethan seuraamaan myös Löytöretkeilijän Paratiisin Facebook-sivuja. Päivitän sinne kaikenlaista mielenkiintoista historiaan, taiteeseen ja designiin liittyen.

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa