Pallotuoli syntyi kehdossa

”Nuuskikaa paikkoja kuin koirat”, kehotti hyväntuulinen ja mustiin pukeutunut Eero Aarnio toimittajille kodissaan, joka on samalla hänen muotoilustudionsa. Media oli kutsuttu Designmuseon järjestämään tilaisuuteen, jossa kerrottiin museon ensi vuoden näyttelyohjelma. Toinen päänäyttelyistä on retrospektiivi Eero Aarnion muotoilusta.

Eero Aarniolla on edelleen vire päällä.

Ja mehän teimme sen, siis nuuskimme paikat. Aarnion koti Kirkkonummella on valkoinen, moderni, matala, valoisa, tiloiltaan avoimesti virtaava, juuri sellainen, jossa maailmankuulun muotoilijan voi kuvitella asuvan ja työskentelevän.

Aarnio on valinnut kookkaalle työpöydälleen paikan, jonka suurista ikkunoista avautuu inspiroiva ja kuin suomalaiskansallinen näkymä järvelle – vaikka Aarnion muotoilussa ei juurikaan näy kytköstä suomalaiseen luontoon.

"Tärkein työkaluni on kynä", sanoo Eero Aarnio.

Vireästä 83-vuotiaasta Aarniosta paljastuu vetävä tarinankertoja, joka hauskuuttaa toimittajakuntaa jutuillaan. Toimittajat pyörittelevät päätään, ollaanko tässä nyt totuudessa....

Aarnio kertoo, että kuuluisa Pallotuoli syntyi hänen mielessään jo lapsena. Hänet oli nimittäin laitettu lapsena nukkumaan parvekkeelle, josta saattoi nähdä taivaalle, koti kun sijaitsi helsinkiläisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Siinä sängyssä loikoillessaan hänelle avautui taivaan sininen laki, jota rajasi pyöreä sängynlaita. ”Silloin päätin suunnitella Pallotuolin”.

Yksi maailman tunnetuimmista tuoleista, Pallotuoli, jonka Arnio suunnitteli 1963.

Jutut ovat juttuja, mutta niihin Aarniolla on varaa, hän on näyttönsä antanut. Kodissa voi siellä täällä nähdä kansainvälisiin sisustus- ja muotilehtiin kuvattuja moderneja tuoli-ikoneja: Pallotuoli, Poni, Tomaatti ja katosta riippuva Kupla

Aarnion yksi eniten valmistettuja tuoleja on kuitenkin Polaris, arkinen simppeli muovinen käyttötuoli putkijaloilla (tai ilman, kun sitä on käytetty katsomoistuimena), mutta senkin syntyyn löytyi kutkuttava tarina. Aarnio ei tavoilleen tyypillisesti lähtenyt suunnittelemaan Polarista piirtämällä, vaan muotoilemalla kuppimaisen istuimen savesta. Kun monien päivien kokeilujen jälkeen savi oli muotoutunut Aarniota tyydyttävään muotoon, hän päällysti sen synteettisellä hartsilla.

Eero Aarnio kertoo Polaris-tuolin suunnittelusta.

Kuivuneeseen hartsimuottiin oli jäänyt savea, jonka Aarnio päätti pestä pois kylpyammeessa. Vesi oli kuitenkin liian kuumaa ja kauan työtä vaatinut hartsimuotti valui viemäristä alas, kirjaimellisesti.

Eero Aarniosta tulee mieleen Yrjö Kukkapuro. He ovat lähes saman ikäisiä ja tehneet maailman kuuluisimpiin lukeutuvia tuoleja. Istuinten mestarit eroavat kuitenkin olemukseltaan. Aarnio on henkeen ja vereen bisnesmies, joka hallitsee muotoilunsa markkinoinnin mennen tullen: Eero Aarnion virallinen verkkokauppa. Kukkapuro taas on hiljaisempana luonteena pitänyt paljon matalampaa profiilia.

Mediaseksikäs Eero Aarnio saa toimittajat syömään kädestään, mutta tässä hän esittelee ideoitaan 3D-mallinnuksesta.

Aarnio on muotoilussaan levittäytynyt myös muuhun kuin tuoleihin, Kukkapuro on pysynyt pääasiassa tuoleissa. Molemmat ovat kuitenkin pysyneet ajassa ja hyödyntäneet aikansa uusia virtauksia ja innovaatioita muotoiluunsa.

Puppyt ovat veistoksia, leluja, jakkaroita tai iloisen mielen luojia.

Kukkapuron ja Aarnion  suunnittelemia tuoleja myydään kotimaisissa ja ulkomaisissa huutokaupoissa. Aarnion halutuinta ovat 1960-luvulla syntyneet tuolit, kuten jo mainittu Pallotuoli, Konjakki, Pastilli ja rottinkinen Juttujakkara. Helanderilla myytiin tammikuussa Pallotuoli 17 000 eurolla. Se oli toinen koskaan valmistettu Pallotuoli.

Aarnion luovassa mielessä kytee yhä uusia suunnitelmia, ja hän on neuvotellut niiden tuotantoon viemisestä ulkomaisten muotoiluyritysten kanssa. Mutta missä ovat kotimaiset valmistajat? hän kysyy.

Perhe Pirkko-vaimoineen on ollut tärkeä tuki muotoilijalle.

Eero Aarnion muotoilun näyttely Designmuseossa 8.4.–25.9.2016.

Anttiblogiuusi s100x100 q80 noupscale

Antti Kaijalainen

Antti Kaijalainen on Antiikki & Design -lehden toimittaja. Hän on kiinnostunut antiikista ja designista sekä kaikista niiden väliin jäävistä kiinnostavista esineistä.