Paimion parantola on funktionalismin helmi

Vierailin ensimäisen kerran Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa nuorena taidehistorioitsijaopiskelijana. Tuolloin en osannut arvostaa rakennusta samalla tapaa kuin nyt noin  20 vuotta myöhemmin. Maku kehittyy, jalostuu ja muuttuu. Nyt en voi kuin ihailla kolmekymppisen nuoren arkkitehdin aikaansaannosta.

Funktionalistisuutta henkivä Paimion Parantola on Alvar ja Aino Aallon vuosina 1929-33 alun perin tuberkuloosiparantolaksi suunnittelema rakennus.
Myöhemmin rakennus on ollut osa Turun Yliopistollista keskussairaalaa ja nyt osassa rakennusta toimii Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö.

Tuberkuloosi oli sairaus, johon ennen antibioottien keksimistä ei ollut parannuskeinoa. Niinpä pyrittiin edistämään parantumista kaikella muulla tavoin, mm tekemällä  potilaan ympäristöstä mahdollisimman viihtyisä. Aaltojen ideana oli, että rakennus itsessään toimisi parantavana elementtinä. Alvar Aalto kutsuikin sitä mediciiniseksi instrumentiksi. Rakennuksen huonekalut, värimaailma, valaisimet ja jopa käsienpesualtaat oli suunniteltu potilas ja tämän tarpeet huomioonottaen. Aiheesta voit lukea  aiemmassa blogistani "Parantavaa muotoilua"  lisää.

Keltaiset lattiat olivat Alvar Aallon ajatus tuoda auringonvalo sisään. Osaan tiloista on palautettu alkuperäinen väritys, osassa on vielä myöhempien remonttien jäljiltä "valkaistu" pinta.
Värisuunnitteluun osallistui myös koristemaalari Eino Kauria (1903-1997)

 

Kerroksissa oli oma värimaailmansa.
Värin ohessa myös valo oli tärkeää. Aalto suunnitteli rakennuksen eri funktiot auringon liikkeet huomioiden. Kuvassa paimiotuoli sekä leposänky, jolla maattiin ulkona.

 

Hygieenisyyttä korostettiin joten suunnittelussa vältettiin teräviä kulmia, jotta siivoaminen olisi mahdollisimman helppoa. Kuva aulasta. Tirilä Soile, Museovirasto Musketti.

Rakennuksessa on tapahtunut paljon muutoksia ja se on mukautunut aina uusiin käyttötarkoituksiin. Ennenkuin älähdetään, täytyy muistaa, että muunneltavuus on ollut funktionalisen rakennuksen idea alunperinkin: rakennus on vastannut funktionalismin ydinideaa "form follows funktion" enemmän kuin hyvin. Onneksi paljon alkuperäistäkin on säilynyt.

Kaikki on mietittyä. Ovenripaan ei tartu lääkärin hiha.
Valaisimet ovat alkuperäisiä. Valaisinsuunnittelu oli Aaltojen käsialaa. Lasikuvun taakse jäänyt lamppu ei kerännyt pölyä.
Ruokala oli yksi kauneimmista tiloista. Huonekasvit on sijoitettu ikkunoiden väliin, jotta mullasta ei nousisi haitallista pölyä ja bakteereita.
Entinen seurustelusali oli paikka, johon ns. paimiotuoli suunniteltiin. Tilan katto maalattiin rauhoittavalla sävyllä, koska tuolilla lojuessa sitä joutui katselemaan.

 

Paimiotuoli oli suunniteltu potilaiden hoitoa ajatellen. Sen lepoasennossa katsottiin seurusteluhuoneen kattoa.
Osa alkuperäisistä huonekaluista on 1970-luvulla huutokaupattu. Eräs keräilijä kertoi, miten paimiotuoleja ja muita Aallon huonekaluja tuotiin huudettavaksi useita traktorin perävaunullisia. Niitä sai itselleen silloin edullisesti. Alkuperäisiä Paimiotuoleja on rakennuksessa enää yksi jäljellä. Museotuolin pohjan merkintöjä.
Paimiotuolit on merkitty pohjaan osastonnumeroin. Niitä voit hyvällä onnella löytää arvohuutokaupoista. Harmillista kyllä moni tuoli on saanut myöhemmin ylleen useita maalikerroksia ja "todistusaineisto" on kadonnut.
Museohuoneen huonekalut herättivät kiinnostukseni. Vain osa niistä on otettu myöhemmin Artekin tuotantoon.

 

Yksi hienoimmista tiloista oli kattoterassi, jota kutsuttiin "halliksi". Se oli tärkeä osa potilaitten hoitoa. Kattoterassilla maattiin kolmesti päivässä, kesät talvet. Aallon alkuperäisessä suunnitelmassa kattoterassiin ei kuulunut lippaa.
Lipattomuus osoittautui kuitenkin virheeksi, koska terassilla maatessa aurinko paistoi sinne koko päivän. Aalto rakennutti aurinkolipan terassille pian sen valmistumisen jälkeen. Tämä oli eräs niitä harvoja valmistumisen jälkeisiä muutoksia, jotka hän suunnitteli itse eikä toimisto.
1970-luvulla katon valaisimet peittyivät puurimotuksen alle.

Millaista oli olla potilaana parantolassa? Kaksi kolmasosaa pääsi pois parantolasta, yksi kolmasosa menehtyi. Kuolema oli aina läsnä. Keuhkotautia kutsuttiinkin "valkoiseksi rutoksi" ja parantoloita "kuoleman odotushuoneiksi". Moderni parantola edusti kuitenkin yhteiskunnan kamppailua tautia vastaan, ja siihen sisältyi optimistinen mahdollisuus parantumisesta. Parantolaan päässeet olivat myös etuoikeutettuja, sillä kaikille paikkoja ei riittänyt.

Keuhkoparantolassa ihminen oli erossa perheestään, yhteisöstään ja tutuista kotiympyröistään. Parantolassa olo merkitsi potilaalle huomattavaa elämänmuutosta: parantolan rutiineihin mukautumista ja laitostumista. Joutuminen parantolaan ei ollut välttämättä huono asia, oleskelu parantolassa sisävessoineen ja siisteine ympäristöineen merkitsi monelle elintason kohoamista. 

Kaikki huoneet olivat kahdenhengen huoneita. Potilaita ei haluttu jättää yksin. Potilashuone on museoitu.
Kuolema kurkki kuitenkin nurkan takana. Kolmasosalle potilaista parantola oli myös matkan pää. Sairaala-alueella oli oma ruumishuone.

Toisaalta parantoloitten päiväjärjestys loi turvallisen ilmapiirin. Yhteinen vihollinen myös yhdisti erilaisistakin taustoista saapuneita potilaita; ystävyys- ja rakkaussuhteita syntyi.  Eräs potilas muisteli parantola-aikaansa: "Ei koskaan saa "siviilissä" kokea sellaista toveruutta ja yhteenkuuluvaisuudentunnetta kuin siellä. Kun nyt jälkeenpäin ajattelee, oli se ensin "kauhun paikka", kun sinne joutui, mutta lähtiessä sieltä pois 7:kk kuluttua se oli kuin toinen koti."

Paimion parantolan musiikki-iltama.
Osa potilaista vietti parantolassa hyvinkin pitkiä aikoja. Museohuoneessa löytyi potilaitten valmistamia käsitöitä .

1940-luvun lopulla tulivat käyttöön ensimmäiset tuberkuloosibakteeriin tehoavat lääkkeet. Potilaat saattoivat olla hyvin eriarvoisessakin asemassa: kun kalliit lääkkeet tulivat saataville, niitä saattoivat ostaa vain varakkaimmat. Elintason kohoaminen ja tuberkuloosirokote vähensivät tartuntoja 1950-luvulla. Kiitos lääketieteen kehityksen, parantoloista tuli ennenpitkään tarpeettomia.

 

 

Entä nyt? Mikä on Paimion parantolan tulevaisuus? Vielä ei tiedetä. Parantola on myynnissä ja siitä on esitetty neljä tarjousta. Aika näyttää.

Lähde: Anne Ollilan kirja Kirjoituksia kulttuurista, sukupuolesta ja historiasta.

Kiitokset oppaallemme Karoliina Vitikaiselle ja retken järjestäneelle Sisustustoimittajat Ry:lle.

 

 

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa