Pienoismaailmojen lumoissa

Muistan vieläkin sen joulun pikkutyttönä, kun sain eteeni valtavan paketin. Paperit kahisivat ja lentelivät ympäri huonetta kunnes sieltä paljastui punakeltainen nukkekoti. Unelmieni täyttymys. Siinä oli kaksi kerrosta, ullakko,  musta ulko-ovi, "parkettilattia" ja kauniit ruusutapetit. Ukkini oli tehnyt nukkekodin alunperin äidilleni 1950-luvulla, se oli silloin yksikerroksinen. Ukkini lupasi, että se saa elintasokerroksen aina siirtyessään seuraavalle sukupolvelle. Oman tyttäreni täyttäessä kolme vuotta annoin nukkekodin lahjaksi hänelle. Ukkini oli tuolloin niin vanha, ettei suunnitelmista huolimatta kolmatta kerrosta enää rakennettu. Nukkekodin "tuunaus" oli ihanaa: illat ja yöt maalasin, koristelin  ja tapetoin. "Remontin" yhteydessä  kerrosten alta paljastuivat alkuperäiset Bambi- ja orvokkitapetit, samanlaiset kuin ukkini ja mummini kesäasunnossa.

Yksityiskohta nukkekodistani 1980-luvun asussaan.

Rakkauteni vanhoihin nukkekoteihin  johdattikin minut Turkuun Aboa Vetus & Ars Nova museon upeaan Nukkekotinäyttelyyn. Niiden  pienoismaailma on kurkistus tyttökulttuuriin: fantasian ja unelmien maailmaan. Leikit kätkevät sisälleen myös  opettavan ja kasvattavan aspektin. Nukkekodin rakentaminen,  sisustaminen ja pienoiskodin maailma valmistivat leikkijäänsä tämän tulevaa roolia silmälläpitäen. Aikoinaan väheksytyt tyttöjen leikit avaavat meille paljon menneisyyden mikrohistoriaa.

The Killer Cabinetin keittiössä vuosimallia 1830-40 on kaikki pannut, kattilat ja tinasta valmistetut halsterit siistissä järjestyksessä. Mistäköhän nykyään saisi yhtä hyvää palvelusväkeä? Kuva: Victoria and Albert Museum
Osa näyttelyn brittiläisistä nukkekodeista oli varmaan jo aikanaan lähinnä katselua varten. Niiden omistajatkin saattoivat olla ikääntyneitä ladyja. Nukkekotien tavarat olivat parhaimmillaan posliinia, hopeaa, norsunluuta ja maalaukset arvokkaita miniatyyrejä. Nukkekotinäyttelyssä oli nähtävillä isän ja tyttären sopimus vuodelta 1837, jossa tytär pyhästi lupasi leikkiä nukkekodilla isän antamien tiukkojen ohjeiden mukaisesti. Sopimus vahvistettiin allekirjoituksin ja sinetein.

 

1700-ja 1900-luvun perhettä tutkivalle näyttelyn vanhat nukkekodit ovat asumisen ihanteiden ilmentymiä, arjen historiaa, tyyli- ja kulttuurihistoriaa tulvillaan. Nukkekoteja tarkastelemalla paljastuu kodin hierarkinen järjestys: sen sukupuolittuneet huoneet: tupakkasalongit, biljarihuoneet ja buduaarit kertovat naisen ja miehen rooleista eri aikoina. Myös kodin yksityisten ja julkisten tilojen rytmitys kertovat asumisesta: edustamisesta myöhemmin myös yksityisyyden ihanteen kasvusta. Näyttelyssä näkyvät hyvin ne muutokset, jota brittiläisessä luokkayhteiskunnassa tapahtuu noin kolmensadan vuoden aikana. Nukkekotien pienoismaailmoista on "luettavissa" niin  isäntä- ja palvelusväen erilaiset roolit, lasten ja vanhempien suhteet eri aikoina kuin yhteiskunnassa tapahtuneet aatteet, mullistukset  ja keksinnötkin.

 

Nukkekodit olivat vielä 1900-luvulle ylempien luokkien ylellisyyttä. Kuvassa näyttelyn vanhin nukkekoti Tate Baby House 1760-luvulta, joka oli kulkenut samassa suvussa 170 vuoden ajan. Nukketalon sisustus eli ja muokkaantui vuosien varrella -ihan kuin oikeassakin kodissa! Kuva: Victoria and Albert Museum

 

Miss Miles's House 1890-luvulta oli täynnä modernin kodin mukavuuksia. Kylpyhuone oli hulppea vesijohtoineen ja kuparisine lämminvesivaraajineen. Seinätkin oli tapetoitu aikansa uutuudella "vettä hylkivällä", pyyhittävällä tapetilla.

Kiersin hienosti rakennettua näyttelyä tyttäreni kanssa syvien huokauksien saattelemana. Eivät nukkekodit ole vain tytöille, leikkisin niillä kernaasti vieläkin! Mielestäni näyttelyn nukkekotien omistajien tarinat olivat yhtä kiehtovia kuin itse koditkin:  monille nukkekotien rakentaminen oli paluuta lapsuudenkodin idylliin tai muistojen vaalimista ehkä jo menetetystä kaupunkikodista tai kartanosta. Nukkekotia sisustavalle naimattomalle naiselle ne ilmensivät kenties kaipuuta omaan kotiin. Nukkekotien maailma saattoi olla myös utopiaa, pakopaikka, siellä elettiin täydellistä elämää, jota todellinen perhe-elämä ei aina tarjonnut.

 

Hopkinsonin nukkekoti 1940-luvun asussaan. Roma Hopkinson teki 1980-luvulla omakätisesti replikan lapsuutensa kotitalosta. Sitä detaljien määrää! Vaikka koti asukkaineen on toisinto lapsuuden kodista, kaikki ei kuitenkaan täsmää. Todellisuudessa perhe vietti sotavuodet erillään.

 

Kaunis kiinalaishenkinen kaappi kätkee sisäänsä salaisuuden. Killer Cabinetin alkuperäinen omistaja oli manchesterilainen lääkäri John Egerton Killer. Nukkekodin laittamisesta tuli perheen äidin ja tyttärien yhteinen harrastus. Kuva Victoria and Albert Museum.

 

Yksi omista suosikeistani oli 1930-luvun Whiteladies House uima-altaineen, teniskenttineen ja autotalleineen. Funkistalosta välittyi myös ulkoilmavitalismia ihannoiva elämäntapa ja sen bauhaushenkinen sisustus viesti ilmavuutta, selkeyttä ja hygieenisyyttä.

 

Nukkekoteja ( vuosilta 1760-2001) Lontoon Victoria an Albert Museum of Childhoodin kokoelmasta Turussa Aboa Vetus & Ars Novassa 27.11. 2015-10.4.2016.

 

Ps.Omaan nukkekotiin oli museon myymälässä tarjolla ihania minidesignhuonekaluja, mattoja ja tapetteja!  Halina Pasierbskan "Dolls' Houses"-kirja nukkekotien maailmasta oli myynnissä Aboa Vetuksessa. Uppouduin kotona rauhassa sen hienoihin kuviin ja pikkukotien yksityiskohtiin. Jos taas Brittiläisen kodin historia kiinnostaa, lue Bill Brysonin viihdyttävä kirja "Lyhyt historia lähes kaikesta kotona".

 

 

Kurkkaa facebooksivuilleni Löytöretkeilijän Paratiisi, siellä vielä lisää taidetta, designia ja historiaa

 

 

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.