Puretaanko pois?

Tapiolan uimahalli ja ulkoaltaat, ajoittamaton. Kuvaaja Volker von Bonin Museoviraston kuvakokoelma, Finna.

Menneisyyden tallentaminen ja säilyttäminen koskee laajaa kirjoa rakennuksista pieniin muistoesineisiin ja joskus merkityksettömiltäkin vakuttaviin menneisyyden jälkiin. Erityisesti rakennukset ilmentävät kollektiivista historiallista identiteettiä. Niihin on kerrostunut kansakunnan muistia, ja ne kertovat tietystä aikakaudesta, sen arvoista ja ihanteista.

Steward Brandin "How Buildings Learn" (Kuinka rakennukset opettavat) -teoksessa korostaa, miten menneisyyden rakennuksia pidetään usein automaattisesti arvokkaimpina kuin uusia. Näinhän ei tietenkään aina ole. On rakennuksia ja rakennuksia. Toiset ovat selkeästi enemmän säilyttämisen arvoisia kuin toiset. Toisaalta on muistettava, että monesti olemme sokeita lähimenneisyydelle. Nyt esimerkiksi 1980-90-luvun arkkitehtuuri on vaarassa kadota. Aihetta pohdiskeleva Martin Fillerin teoksen nimi  "Smash it,: who cares?" (Tuhotaan se, kuka piittaa?) kertoo paljon asenteista, jotka liittyvät purkupäätöksin.

Viime aikoina taidehistorioitsijana olen jo etukäteen surrut muutaman arkkitehtuurisesti arvokkaan rakennuksen tulevaa kohtaloa. Yksi näistä on Aarne Ervin suunnittelema ja  vuonna 1965 valmistunut Tapiolan uimahalli, joka ollaan viimeisten tietojen mukaan todennäköisesti purkamassa epäonnistuneiden remonttiyritysten jäljiltä.

Kuvaaja Teuvo Kanerva 1970, Espoon Kaupunginmuseon kuvakokoelmat, Finna.

Kyse on suojelukohteesta, ja rakennus on myös tärkeä osa Tapiolaa. Puutarhakaupungin uimahalli on yksi sen avainrakennuksista. Se ilmentää myös luonnonläheisyyttä ja ihmismittakaavaa korostavaa arkkitehtuuria. Valtavien ikkunoiden ansiosta uimahalli täyttyy valosta. Uidessa voi nauttia keskusaltaan näkymistä, sillä  ulko- ja sisätilat muodostavat hienon jatkumon. Iltavalaistuksessaan halli hohtaa kuin jättimäinen timantti.

Minulle Tapiolan uimahalliin sisältyy kulttuuriarvojen ohessa myös henkilökohtaisia arvoja. Muistan lapsuuden pyöräretket Lauttasaaresta Tapiolan altaille. Suoritin siellä priimusmaisterin merkkiä ja vietin myöhemmin omien pienokaisteni kanssa pitkiä aurinkoisia päiviä sen ulkoaltailla. Minua on helppo syyttää nostalgisoimisesta. Mutta sitähän rakennukset ja miljööt parhaimmillaan ovat, niistä tulee osa meitä, jolloin niiden hävittäminen tuntuu siltä kuin osa lapsuudesta tai palanen menneisyyttä tuhoutuisi.  

Uimahallin kohtalo leijuu vielä ilmassa. Tapiola-aiheisilla Facebook-sivustoilla käy kova kohina. Mielipiteitä on monia; osa haluaa, että se puretaan ja rakennetaan uusi, osa haluaa vielä yrittää "pelastaa" vanhan rakennuksen, osa toivoisi, että rakennettaisiin kokonaan uusi kopio vanhan tilalle. Itse en millään soisi sen katoavan. Mikä olisi paras tapa säilyttää se, en osaa sanoa. Kunnostetaanpa vanha tai rakennetaan uusi, toivoisin sen vastaavan alkuperäistä ilmettä, niin että rakennuksen henki säilyisi.

Vuosi 1978. Kuva Espoon Kaupunginmuseon kuvakokoelmat, Finna.
Uimahalli sisätiloissa. Kuvaaja: L. M. Salonen vuonna 1966, Museovirasto Musketti, Finna.

Katso vielä kuvia Aarne Ervin piirtämästä kodista, josta kirjoitin aikaisemmin blogiini. 

Tässä on myös blogiteksti omasta Tapiolan-kodistani.

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.