Unohdettu taiteilija Raija Rauanheimo-Kojonen

Olen kirjoittanut Raija Rauanheimo-Kojosesta jo kerran aiemmin blogissani. Aihe ei vain jätä minua rauhaan. Taiteilija, josta taidekeramiikka- ja designjulkaisut ovat vaienneet ja jonka työtä varsin vähän tunnetaan, alkoi kiehtoa minua yhä enemmän ja aloin selvittää taiteilijan elämäntarinaa. Suurena apunani oli taiteilijan pojan haastattelu sekä suvun kotiarkistosta löytyneet asiakirjat sekä vanhat myyntiluettelot. Unohtamatta myöskään teitä, lukijat, jotka lähetitte minulle suunnattoman määrän kuvia esineistänne. Ymmärsin, miten keräilty ja ihailtu tämä taiteilija oli ja nyt on aika vihdoin kirjoittaa hänestä lisää.

Raija Rauanheimo-Kojonen syntyi Viipurissa upseeriperheen vanhimpana lapsena. Hänelle sukutausta, kuuluminen tunnettuun Järnefelt sukuun merkitsi paljon. Kohdatessaan vaikeuksia myöhemmin elämässään hän kertoo saaneensa voimia ajatellessaan menneiden sukupolvien sankareita, Breitenfeltin taistelussa kunnostautunutta esi-isää tai miksei myös vähemmän loistokkaita tavallisia "rumpupoikia". Omaelämänkerrassaan hän kuvailee omaa tarinaansa "rumputyön tarinaksi". Tällä hän viittaa sitkeyteen, sinnikkyyteen ja velvollisuudentuntoon ja siihen, että pyrki tekemään aina parhaansa.

Raija Rauanheimo-Kojonen menetti äitinsä nuorena, kolmetoistavuotiaana. Samaa aikaan isä Uljas Rauanheimo kohtasi taloudellisia vaikeuksia. Elämä ei ollut helppoa. Kaipuu kauneuteen oli kuitenkin suuri. Taiteesta ja käsillä tekemisestä muodostui jo 16 vuotiaana Raija-tytölle kutsumus.

 

Hääkuva 17-vuotiaasta morsiamesta vuonna 1942. Yksityisalbumi.

 

Raija Rauanheimo avioitui nuorena, 17-vuotiaana Kalevi Kojosen kanssa sotavuonna  vuonna 1942. Hän aloitti opiskelut Ateneumissa vuonna 1943, josta valmistui vuonna 1946. Opiskeluvuosistaan 1943-46 parhaimpina töinään Raija Rauanheimo mainitsee muistelmissaan hieman humoristisesti  noina vuosina syntyneet kaksi lasta. Tuolloin syntyivät myös ensimmäiset naishahmot keramiikalle. Naisten piirteet hahmottuivat mustalla, ohuella  viivalla, työtapa, jota hän itse kutsui "sokeripiirrännäksi". Kepeästi hahmotellut sirot tummasilmäiset, kultatukkaiset naishahmot koristivat rintakoruja ja tuhkakuppeja. Nämä kauniit naishahmot, ovat se, josta Rauanheimo-Kojonen ehkä parhaiten tunnetaan. Verrattuna samanaikaisiin Brykin tai Kaipiaisen naishahmoihin, ovat Rauanheimo-Kojosen naiset romanttisempia, mutta vastasivat samaan kauneuden- ja koristeellisuudenkaipuuseen sodan jälkeisinä vuosina.  Samanhenkisiä naishahmoja tekivät 1950-luvulla myös mm. Raija Uosikkinen ja Laila Zink.

Kuva varhaisimmista Raija Rauanheimon naishahmoista, jotka olivat esillä taideteollisuusnäyttelyssä vuonna 1946. Esineet ovat kuvattu Omin Käsin lehteen. Oma tunnistettava tyyli ei ole aivan täysin vielä löytynyt, eivätkä Rauaheimo-Kojosen pojan mukaan hahmot muistuta hänen äitinsä myöhempiä töitä.
Tämän työn ajoittaisin hyvin varhaiselle kaudelle, mahdollisesti vuosiin 1946-48. Vuonna 1949 naishahmot muistuttivat jo allaolevaa kuvaa. Kuva Laura Turkulainen

 

Näitä kauniita naishahmoja keräillään. Perhepiirissä astioita kutsuttiin "kissankupeiksi". Rintakorut sekä nämä astiat olivat firman ensimmäisiä tuotteita. "Kissankuppien" takana oli kaksi reikää narua varten, jotta työ saatettiin ripustaa seinälle.
Kuva Anu Vuorio.

 

Rintakorujen metalliosat teki Falcon yhteydessä toiminut hopeapaja. Vuosina 1946-47 Rauanheimo-Kojosen naishahmot sekä helsinkiläiselle kultasepänliikkeelle suunnitellut emalikorut kiersivät kaikissa Skandinavian taideteollisuusnäyttelyissä ja Tukholman Pyhän Erikin messuilla.
Kuppi tehtiin prässäämällä, mutta se viimeisteltiin käsin. Reunat siloteltiin vesisienen kanssa. Taakse tehtiin reiät kiinnitystä varten. Tämän jälkeen se raakapoltettiin kovaksi. Polton jälkeen kuppi lasitettiin joko värittömällä tai värillisellä lasitteella ja poltettin uudemman kerran. Tämän jälkeen pintaan piirrettiin kuva mustalla värillä, jonka jälkeen esine taas poltettiin. Lopuksi nestemäinen kultaus levitettiin pienellä siveltimellä ja tehtiin viimeinen ns. kultapoltto kevyemmällä lämpötilalla. Kulta oli liuotettu nesteeseen ja se haihtui uunissa kemiallisen reaktion seurauksena kiinnittyen pinnalle.

 

Vaikka yritys aloitti pienenä perheyrityksenä, se kasvoi nopeasti. Aviomies toimi yrityksen toimistusjohtajana ja vaimo suunnitteli. Myös Raija Rauanheimo-Kojosen Pirjo sisar työskenteli yrityksen palveluksessa vaihtelevasti sen alusta loppuun saakka. Alkuun yritys toimi kodin tiloissa, ja sitten naapurin rouvalta vuokratussa työhuoneessa, mutta siirtyi sittemmin suurempiin tiloihin, 82 neliöiseen kellaritilaan Haagaan.  Töihin palkattiin kaksi avustajaa. Lapsia perheeseen syntyi vielä kolmas. Yrittäjän arki ei ollut helppoa: perheellä oli paljon lainaa ja työtahti oli tiukka. Arjella ja pyhällä ei ollut eroa, ateljeessa uurastettiin yötä päivää, jotta pystyttiin toimittamaan tilaukset. Kotona oli ajan tavan mukaan kotiapulainen ja ateljeet sijaisivat aina kodin lähistöllä, jotta käytännön arki helpottuisi.

1950-luvulla ateljee siirtyi Raisiontielle, jolloin yritys mitä ilmeisemmin oli suurimmillaan. Viuhkalehdessä uusia tiloja kuvataan seuraavasti: ” {se} käsittää mm. uuni-, konttori-, varasto- ja kolme työskentelyhuonetta. Uunihuoneen vieressä tapahtuu saven sekoitus ja kuivaus. Seuraavassa vaiheessa osa savesta viedään valantapuolelle, osa muovaamoon ja osa käytetään painotöissä. Valmis tavara kuivataan, poltetaan kaksi kolme kertaa ja välillä tapahtuu lasitus ja lopuksi kultaus. Uunihuoneessa on neljä erikokoista uunia, joissa säätöpuoli on täysin automaattinen.”

Ateljee oli koko talon mittainen ja sinne mahtui myös suuri vaunu-uuni, johon poltettavat esineet saatettiin työntää kiskoilla sisään. Tuolloin yrityksen päämyyntiartikkelit olivat turisteille suunnattuja esineitä kuten esimerkiksi turistikohteiden nimellä varustettuja tuhkakuppeja, lisäksi valmistettiin maljakoita, kahvikuppeja, koruja ja coctailtarjottimia.Olympialaisten aikaan Falcon esineitä myytiin paljon turisteille. Lisäksi sivutoimena tehtiin pieniä figuureja. Hieman myöhemmin siirryttiin erilaisiin figuureihin, joita suunnittelivat Raija Rauanheimo-Kojosen ohella  lukuisat taiteilijat.

Falcon figuureita. Nimikirjainten perusteella figuureita tekivät useat falcossa työskennelleet henkilöt. (Niistä lisää tulevassa blogissa). Kuva Timo Junttila

 

Falcossa valmistettiin myös modernimpaa keramiikkaa. Tämä linjakas norsu muistuttaa arkaaista taidetta. Kuva Timo Junttila
Falcon sinisavesta tehty koristetauluja. Kuva Timo Junttila
Yksityiskohta Falcon työstä. Osassa näkemissäni Falcon sinisavitauluisssa löytyy nimikirjaimet HV.

 

Myyntituotteina oli myös käsinmaalattua posliinia. Falco ei koskaan itse valmistanut posliinia, vaan ainoastaan fajanssia, laatat ja posliiniastiat ostettiin valmiina.
Tässä tarjotin, johon on upotettu Raija Rauanheimo-Kojosen naishahmo. Rauanheimo-Kojonen yhdisteli rohkeasti eri materiaaleja.

 

Falcon keramiikkaesineitä.
Esineiden värit ja lasitukset olivat todella kauniita. Kuva Joonas Vainio.

 

Rauanheimo kuvaili itse esineitä suomalaisen kampakeraamisen tyylin innoittamiksi
Perheen lapset kävivät vähän väliä ateljeessa. Raija Rauanheimo-Kojosen poika muistelee, miten hän pikku-poikana otti tehtaalta koruja ja kaupitteli niitä naapurien rouville. Tähän hänellä ei kuitenkaan tainnut olla vanhempien lupaa.

Alusta asti  Falco tähtäsi  kansainvälisille markkinoille. Sen rinnalla toimi yritys nimellä Finartis, joka oli keskittynyt lähinnä vientiin. Viuhka-lehden artikkelin mukaan vientiä oli 1950-luvulla peräti 20 eri maahan. Falcossa valmistettin kaikkea, mitä keramiikan alalla saattoi vain keksiä. Falcon tuotanto oli monipuolista, toisaalta rönsyilevää. Kysyntä oli suurta, sillä sodan jälkeen oli pulaa kaikesta ja kaipaus kaunista kohtaan oli valtava.  Falcossa työskenteli vaihtuva määrä keraamikkoja ja koristemaalareita. Yritys pyrki sarjatuotantoon. Työntekijät tekivät raakatyön, Raija Rauanheimo-Kojonen suunnitteli ja piirsi mallit sekä osin myös maalasi. Omien sanojensa mukaan 90% firman tuotteista kulki hänen käsiensä kautta. Poikkeuksena figuurit ja koristelaatat, jotka kukin taiteilija yleensä signeerasi. omiin nimiinsä.

Olympialaisten aikaan Falcon esineitä myytiin paljon turisteille. Kuva Timo Junttila
Falcon keramiikkahahmot ovat keräilykohde. Etelän eksotiikka näkyy espanjalaishahmoissa. Myöhemmin Espanjasta tuli Rauanheimo-Kojoselle tärkeä maa. Kuva Timo Junttila

Vuonna 1956 tuuli kuitenkin kääntyi vastaiseksi. Kulutustarvikkeita alkoi tulvia markkinoille eikä keramiikka mennyt enää entiseen tapaan kaupaksi. Investoinnit olivat olleet suuria eikä Kalevi Kojonen ei myöskään ollut ensimmäisten vaikeuksien myötä halunnut irtisanoa työntekijöitään. Vuoden 1958 Falcon konkurssin jälkeisiä vuosia Raija Rauanheimo kuvasi raskaiksi. Aika pian konkurssin jälkeen Kauppalantielle avattiin kuitenkin uusi ateljee. Se toimi osin konkurssipesän varastona ja siellä työskenneltiin epäsäännöllisesti molempien puolisoiden tehdessä päätoimisesti muita töitä. Konkurssin jälkeisiä vuosia Rauanheimo-Kojonen kuvaa termillä  "hiljentymisen vuodet". Tuona aikana hän kouluttautui uuteen ammattiin, mainospiirtäjäksi ja suoritti espanjan opintoja.

Tietyt teemat silti säilyivät.  Rauanheimo-Kojosen pojan muistikuvien mukaan myös silloin hän piirsi mainoksiin paljon naishahmoja. Hän työskenteli myös somistamoille ja silkkipainoille sekä antoi neuvoja alan ammattilehdissä nimimerkillä Columba. Työskentely kaksiulotteisella pinnalla ei kuitenkaan kiehtonut häntä pitkään. Keramiikka houkutti edelleen.  Myöhemmin 1960-luvulla Koroistentielle avattiin sittemmin toinen ateljee, jossa työntekijöitä oli Kojosten lisäksi yksi. Mutta aihepiirikin oli nyt uusi. Rauanheimo-Kojosen keramiikkataide otti tyylillisesti uuden suunnan.

 

Tiikkivaneroidulle levylle kiinnitetyt keramiikkakoristeet olivat suosittuja ja osuivat 1960-l henkeen.

 

Omaelämänkerrassaan Rauanheimo-Kojonen kertoo, että lomamatkalla Espanjassa hän tunsi voivansa jälleen hengittää.  Espanjalainen traditio, ystävälliset ihmiset, atmosfääri,  katolilaisuus ja  ristiaiheet antoivat alitajuntaan impulsseja. Häntä kiinnosti, se, miten risti on osa espanjalaisten jokapäiväistä elämää. Rauanheimo-Kojonen omaelämänkerran mukaan hän ei tietoisesti ottanut vaikutteita espanjalaisista kulttuurista, ne vaikuttivat häneen syvemmällä, tiedostamattomalla tasolla.

Seinäkoristeista tuli suosittua. Kuvassa taiteilijan edessä olevaa seinäkoristetta hän kutsui nimellä ”Titiritii”. Se oli ollut hänen äitinsä lempinimi ja taiteilija kertoi omaelämänkerrassaan ajatelleensa äitiään sitä tehdessään.

 Taiteilija itse kertoo omaelämänkerrassaan olevansa sekoitus läntistä ja itäistä kulttuuria: venäläisyys äidin ja läntinen isän puolelta. Ei ole siis ihme, että häntä alkoi kiehtoa itäinen mystiikka: kirkkojen kultaiset kupolit, koristeelliset pappien asut ja koko katolisuuden ja ortodoksisuuden rikas kuvaperinne. Matka Novgorodiin toimi  puhalsi uusia aiheita taiteeseen. ”Katselen mielummin idän mystilliseen maailmaan kuin Lännen mekaanisuuteen”. Hän kirjoitti omaelämänkertaansa. Kuitenkin hän heti seuraavassa lauseessa korosti olevansa suomalainen ja luterilainen. Katolisuus ja ortodoksisuus toimivat siis innoittajina esteettisellä tasolla.

Raija Rauanheimo- Kojonen kertoo kuinka ortodoksinen ja katolilainen kuvaperinne alkoivat kiehtoa taiteilijaa. "Tsausouna, ikonostaala, suitsutukset [ja] kupoli, pyrkivät ajatuksista töiksi" hän kirjoitti. Kuva: Heli Sidebras

 

Kaikki materiaali pyrittiin käyttämään hyväksi. mm. savikorvakorujen ja muita ylijäämäpalloja käytettiin näissä kollaaseissa hyväksi.

 Vuonna 1969 hän alkoi tehdä yhteistyötä vientiryhmä Finn-HAND-EXPON kanssa. Tuolloin Rauanheimo-Kojonen valmisti kokonaan uuden malliston. Hänen töitään oli esillä taideteollisissa näyttelyissä, sekä messuilla eri maissa mm. Torontossa Kanadassa ja Izmirissä, Turkissa. Rauanheimo-Kojosen töitä lähti Japaniin, Portugaliin, Etelä-Afrikkaan, Keniaan, Yhdysvaltoihin sekä lähimaihin. Lupaavan viennin katkaisi kuitenkin taiteilijan sairastuminen ja keuhkoleikkaus.

Kuva Rope Sidebras.

Tältä ajalta ovat lukuisat kollaasit, joista pidettiin mm. näyttely Helsingin Suomalaisessa Säästöpankissa ja Lahdessa pitkäaikaisen yhteistyökumppanin tiloissa, Helmi Vuorelma Oy:ssä. Vuonna 1979 tapahtuneen aviomiehen kuoleman  jälkeen Raija Rauanheimo luopui  ateljeestaan Koroistentiellä jatkaen Urheilukadun pienessä työhuoneessa työskennellen siellä muutamia tunteja päivässä. Tässäkin työhuoneessa oli kaksi uunia, joissa töiden poltto onnistui. Vuoden 1985 jälkeen Rauanheimo-Kojonen sulki työhuoneensa ovet. Viimeiset vuodet hän teki maalauksia kotonaan.

Myöhemmin 1970-luvulla Rauanheimo-Kojonen palasi naishahmojen pariin. Viivassa on iän tuomaa herkkyyttä, mutta nostalginen tunnelma on tallella näissä kauniissa kupeissa.
Kuva Raija Rauanheimo-Kojosen näyttelytyöstä, 1970-luvulta. Kyseessä on etsaus, joita tehtiin sarjoina. Kuva Rope Sidebras
Raija Rauanheimo-Kojosen etsaus, josta poikkeuksellisesti tehty vain yksi kappale. Kuva: Kari Kojonen

On harmillista, että Raija Rauanheimo on taiteilijana "unohdettu" ja hänen tuotantonsa niin vähän tunnettua. Yksityisyrittäjänä hänellä ei ollut massiivista markkinointiorganisaatiota takanaan kuten esimerkiksi Arabian taiteilijoilla ja myös taidehistoriallinen kirjallisuus on vaiennut taiteilijasta.

Rauanheimo-Kojosen työt ovat rakastettuja ja niitä löytyy monesta kodista. Kyse oli pääkaupunkiseudulla monta vuosikymmentä vaikuttaneesta yrittäjästä, jonka ateljeissa valmistettiin keramiikkaa laidasta laitaan. Helsingin Sanomien muistoartikkelin mukaan työntekijöitä oli "ajanmittaan kuutisenkymmentä ja kansainväliseen myyntiin tuotettiin satoja keramiikka-aiheita". Taiteilija itse kykeni uudistumaan sekä Fenix-linnun tavoin nousemaan vastoinkäymistenkin jälkeen tuhkasta uuteen lentoon. Olisi hienoa nähdä hänen työnsä esillä jossain.

Minua kiinnostaisi kuulla Falcon työntekijöiden kertomuksia, tiedätkö sinä jotain Falcosta?

 

Raija Rauanheimo-Kojonen, CV

Raija Rauanheimo-Kojonen omaelämänkerta

Artikkeli "Eräs tarmokas taiteilijatar". Viuhka-lehti 1953.

Omin Käsin 1/1945

Omin käsin nro 2/1947

Omin käsin 1/1956

Finartis ja Falco-esitteet

Lehtileike, päivätty 13.8.1981 "Raijan keraaminen elämä"

Lehtileike 1970-luvulta otsikolla "Epätavanomaista keramiikkaa"

HS Muistokirjoitus taiteilija Raija Rauanheimo-Kojosesta 13.1.1990

Yksityisalbumi

Kari K. Kojosen haastattelu

 

 

Rauanheimo-Kojosesta on myös kirjoittamani juttu tuoreimmassa Antiikki & Design -lehdessä 3 / 2018

Aiempi blogini "Naiskuvia ja taiteilija niiden takana"  Rauanheimo-Kojosesta löytyy täältä

Kiitokset avustanne Kari Kojonen, Designmuseon Susanna Thiel sekä Falcon keräilijät.

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.