Sielun veljien riidan siemen

Emil Wikström ja Axel Gallén löysivät toisensa Ateneumin piirustussalista 1880-luvun alussa. Heidän välilleen syntyi syvä ystävyys, johon kuului villi nuoruus ja loputtomat keskustelut taiteen tarkoituksesta. Tiivis kirjeenvaihto piti ystävyyden elossa siinä vaiheessa, kun Wikström matkusti jatko-opintoihin Wieniin ja Gallén Pariisiin. Lopulta kuitenkin Gallén sai houkuteltua Wikströmin luokseen Pariisiin vuonna 1885. 

Axel Gallén etualalla ja Emil Wikström keskellä Pariisissa taiteilijaystävien kanssa juhlimassa vuonna 1889. Kuva: Gallen-Kallelan Museo.

Nuoret taiteilijat olivat köyhiä kuin kirkonrotat, joten ensimmäisen talven Pariisissa Wikström asui Gallénin luona pienessä ullakkohuoneessa keskellä "ryövärikortteleita". "En liioittele sanoessani pieneksi sitä noin 6-7 neliön asuntoa, josta välttämättömän tilansa veivät sänky, pöytä ja kamina", kertoili Wikström myöhemmin. Mutta sijainnilla oli kyllä puolensakin, sillä ikkunasta saattoi nähdä Pariisin boheemin puolen. "Luoja kuinka on kaunista kun kokotit vaeltavat ohi vaaleansinisissä kengissään", kirjoitti Gallén. 

Emil Wikströmin ja Axel Gallénin Pariisin asunnon rekonstruktio Visavuoren museossa.

Kun Axel Gallén saapui Sääksmäelle viettämään kesää,  tuli Wikström itseoikeutettuna vieraana hänen seurakseen. Yhteisillä soutelureissuilla löytyi Visavuoren niemi, jolle Wikström rakensi oman ateljeekodin vuonna 1894. Gallén asusteli järven toisella puolella, Rapolan kartanossa, ja kerran viikossa tuli tavaksi nähdä ja vertailla edellisen viikon tuotoksia. Gallén ei kuitenkaan osannut asettua lopullisesti Sääksmäelle, vaan löysi oman ateljeekotinsa paikan Ruovedeltä, minne Kalela valmistui vuonna 1895.

Rapolan kartano Sääksmäellä. Päädyssä näkyvän ullakkoikkunan takan oli Mary ja Axel Gallénin ensimmäinen yhteinen koti. Rapolan kartano on ollut Museoviraston omistuksessa, mutta nyt se on yksi niistä kiinteistöistä, joista valtio on luopumassa ja se on myynnissä.

Axel Gallén oli avioitunut jo vuonna 1890 Mary Slöörin kanssa, Wikström astui avioliiton satamaan vähän myöhemmin, vuonna 1895 Alice Högströmin kanssa. Kuten niin usein, avioliitot ja uusi elämäntilanne vieroittivat taiteilijaystävyksiä toisistaan. Pahin riidan siemen ilmaantui kuitenkin yllättävältä taholta, Gallénin appiukon Kaarlo Slöörin toimesta. 

Axel Gallénin appiukon Kaarlo Slöörin kustantama vihkonen "Axel Gallén ulkomaan sanomalehdissä" vuodelta 1895. Visavuoren museon kokoelmat.

Axel Gallén oli vuonna 1895 kutsuttu Saksaan erinäisiin gallerioihin ja kaupunkeihin pitämään näyttelyitä. Kaarlo Slöör oli niin valtavan ylpeä vävypojastaan, että painatti vihkosen nimeltä "Axel Gallén ulkomaan sanomalehdissä". Vihkoon oli koottu "kaikki ne lausunnot hänen kuvistaan, jotka olemme voineet saada". Vihkonen oli siis eräänlainen markkinointikikka, jolla Kaarlo Slöör halusi osoittaa suomalaisille, että Gallénin taide on huomioitu myös ulkomailla.

Emil Wikström tulkitsi pienen vihkosen epäeettisenä taiteen markkinointina ja taiteilijan itsekehuna, ja antoi mielipiteensä selkeästi ilmi Gallénille. Gallén ei ymmärtänyt Wikströmin reaktiota ja vieritti syyn Wikströmin vaimon, Alice Wikströmin kontolle: "Tietenkin hänen Rouvansa on saanut hänet niin törmääväksi", Gallén tilitti kirjeessään Louis Sparrelle. Sielun veljien ystävyys meni hetkeksi kunnolla karille, muodollinen sovinto tosin saatiin aikaan muutaman kuukauden kuluttua. 

G.A. Serlachiuksen kirje Emil Wikströmille, missä hän vielä vuosien perästä ihmettelee "Herra Slörn" lehtisitaattien todenperäisyyttä. Visavuoren arkisto, VI:EWA:3207.

Sen verran outo tempaus Kaarlo Slöörin vihkonen oli, että esimerkiksi taiteilijaystävysten tärkein mesenaatti, G. A. Serlachius, ihmettelee juttua kirjeessään Emil Wikströmille vielä vuonna 1901. Serlachiuksen "omien tutkimusten" mukaan "Kaleenin urho töistä Saksassa ei siälä tietty mitään."

Elämä vei kuitenkin kaikkia eteenpäin ja ystävyys palautui sellaiseksi, kuin se perheellisillä, aikuistuneilla miehillä voi olla. "Pyhät veljet" näkivät toisinaan, vaihtoivat kuulumisia kirjeissä ja aina silloin tällöin muistelivat huokaisten vapaita opiskeluvuosia. Niitä, kun koko maailma oli valloittamista vailla, eriparisissa kengissä ja saumasta ratkennut knalli päässä. 

"Pian tavataan", kirjoittaa "veljesi Kalela" Wikströmille vuonna 1900. Visavuoren arkisto, VI:EWA:2593.