"Skandinaavinen" ja "moderni" tyyli

 Eräällä facebook-sivustolla käytiin kiivasta debattia siitä, mikä on "moderni ja skandinaavinen tyyli". Keskusteluissa sivuttiin tyylien määrittelyä lähinnä sisustuksen ja esineiden kautta.  Yhdelle se merkitsi mustavalkoisuutta, toiselle vaaleita luonnon sävyjä. Joku käsitti "modernin" ja "skandinaavisen" lähes toinen toisensa vastapareiksi. Hänelle "moderni" merkitsi terästä, kiiltäviä pintoja ja valkoisuutta, "skandinaavinen tyyli" taas pääasiassa Artek-henkistä sisustusta.

Kuva Kauniaisista yksityiskodista 1940-luvulta. Perhe oli läheisiä ystäviä Nils Gustaf Hahlin, yhden Artekin perustajajäsenen kanssa. Erkkerinurkkaus oli sisustettu ajan "moderniin henkeen", ainakin osa huonekaluista oli hankittu Artekista. Yksityisalbumi.

 

Pohjoismainen sisustustyyli suosii valoa heijastavaa valkoista, varmaankin pitkän pimeän ajan vastapainona. Orgaaniset luonnonmuodot ja -kuviot näkyvät usein myös esineiden suunnittelussa. Omassa kodissani on tunnistettavaa "skandinaavista ilmettä". Kuva: Kristiina Hemminki

Jäin pohtimaan, miten kyseisen kombon itse määrittelisin?

 Liittäisin ne rinnakkaisiksi, toisiaan osin täydentäviksi ilmiöiksi. Minulle "skandinaavisen tyylin" juuret ovat vahvasti 1930-luvun funkkiksessa, mutta myös toisaalta 1950-luvun pohjoismaisen muotoilun huippuvuosissa, joille nykysuunnittelukin on paljon velkaa. Verrattuna ankarimpaan "form follows funktion" -ajatteluun, "skandinaavisessa tyylissä" on kuitenkin lämpöä, inhimillisyyttä ja muistumia luonnosta.

 

Milanon Triennaaleiden Grand Prix't, kultamitalit, kunniamaininnat ja muut huomionosoitukset suomalaisille suunnittelijoiille avasivat portteja maailmaan. Ne toivat tunnetuksi suomalaisen uniikkimuotoilun, mutta samalla solmittiin muitakin kaupallisia kontakteja. Tämä olikin Triennaalien taustalla vaikuttaneen Herman Olof Gummeruksen perusidea: "Tarjotkaa hienoja ryijyjä, huonekaluja ja loistavaa lasia aperitiivina, niin ulkomaiset markkinat nielevät myös paperikauppamme siinä samasssa.” Kuva otettu Helanderin huhtikuun huutokaupan näytössä.

Itse tarkastelisin skandinaavista muotoilua tyylin määrittelyn ohella myös sen historiallista taustaa vasten. Skandinaavinen muotoilu ei merkinnyt suomalaisille pelkkää sanahelinää. Taustalla oli poliittinen valinta. Suomalainen muotoilu halusi kylmän sodan vuosina luoda kontakteja länteen. Vuosina 1954-57 organisoitiin Design in Scandinavia -näyttelyt, joissa skandinaavista muotoilua vietiin maailmalle urakalla: PR-tempaukseen osallistuivat mm. suurlähetystöt, erilaiset kulttuurijärjestöt ja teeman ympärille kiedottiin myös paikalliset kauppakeskukset, jopa ravintolat. Näyttelyt kiersivät Yhdysvaltoja myöten, ja ne olivat osa "hiljaista politiikkaa"; haluttiin, että mielikuvissa Suomi miellettäisiin osaksi Pohjoismaita, ei rautaesiripun taakse. Muotoilun avulla luotiin kansainvälistä kuvaa Suomesta korkeatasoisena teollisuusmaana, joka ei ollut riippuvainen Neuvostoliitosta.

Mutta ei skandinaavinen tyyli ole pelkkää historiaa. Ehkä yhteiselle pohjoismaisten nykysuunnittelijoiden kavalkadille olisi kysyntää myös tänä päivänä?

 

Näyttelyitä järjestettiin myös Pohjoismaiden sisällä nimellä Scandinavian Design Cavalcade. Näiden ja muiden samankaltaisten Euroopassa ja jopa Australiassa järjestettyjen näyttelyturneiden ansiosta skandinaavisesta muotoilusta tuli käsite. Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Norjan muotoilussa olikin jotain samankaltaista. Sen huomasi mm. House Beautiful -lehden Elisabet Gordon, joka poimi lehteensä Timo Sarpanevan Orkidea-maljakon, ja se valittiin vuonna 1954 maailman kauneimmaksi esineeksi.

 

Skandinaavisesta muotoilusta mieleen tulee muotoilun yksinkertaisuus, linjakkuus, puhtaus ja luonnonmateriaalit. Mutta oli skandinaavisessa muotoilussa värejäkin! Siitä esimerkkinä vaikkapa Birger Kaipiaisen Paratiisi-sarja tai kodissani oleva Stig Lindbergin 1950-luvulla suunnittelema tapetti. Kuva Kristiina Hemminki

 

Suomalaista designia puhtaimmillaan! Kuva Aila Airon kauneushoitolasta Pohjoisrannasta 1950-luvulta. Olof Kettusen jakkarat ja oletettavasti Lisa Johansson-Papen valaisin. Voiko tyylikkäämpää hoitolaa olla? Kuva Aila Airo

 

Entäs "moderni" sitten?

"Moderni"-terminä liittyy modernisoitumisprosessiin, joka käsittää pitkän aikavälin. "Moderni" voi historiantutkimuksessa viitata laajemmin teollistumisen jälkeiseen aikaan, 1800-luvun lopulta eteenpäin. Sillä on puhekielessä merkitys myös "uutena": yhtälailla verrattaessa 1950-lukua 1900-luvun alkuun tai nykypäivää 1950-lukuun. "Moderni" koettiin uutta tuovana, "vanhan", entisen vastaparina.  Varsin moniulotteinen määre siis.

Kenties "modernilla tyylillä" viitataankin "modernismiin"; tyylisuuntauksiin funktionalismista Bauhausin henkeen ja erityisesti 1950-luvun "muotoilun kultaisiin vuosiin". Modernismi on käsitteenä "skandinaavista tyyliä" laajempi, sen piiriin luetaan muutkin kuin pohjoismaiset suunnittelijat. Modernismin ideologiaan liittyivät vahvasti myös yhteiskunnalliset ja ideologiset vaikutteet. Aatteet siitä, mikä oli hyvää suunnittelua, millaista yhteiskuntaa ja kenelle sitä oltiin rakentamassa.

 

Monet muotoilun herkkupalat kuten Artisokka-valaisin, Sunflower-kello, Hang-it-All-naulakko, Barcelona-, Egg-, ja "seiskatuolit" löytyvät myös tämän päivän trendisisustuksista. Osa sisustajista ei välttämättä miellä ostamiaan "moderneja" huonekaluja - vaikkapa stringhyllyä - jo vuosikymmeniä sitten suunnitelluiksi. Voiko noin 70 vuotta sitten suunnitellusta esineestä puhua tässä ajassa enää modernina? "Viiskytluvun helmet" - tuolloin ah niin "modernit" uutuudet - ovat ajan saatossa muuntuneet klassikoiksi.

Toisaalta, jos "modernilla" viitataan aikaa kestävään suunnitteluun, jonka uudet sukupolvet löytävät "moderniin sisustukseensa" sopivina kerta toisensa jälkeen, niin voiko modernimmaksi esine enää tulla?

 

Yki Nummen Modern Art -valaisin on suunniteltu vuonna 1955 ja löytyy useimpien design-diggareiden kotoa. Lamppu on ansainnut kannuksensa ja on otettu myös New Yorkin MoMa:n kokoelmiin, jonka ansiosta se sai myöhemmin nimensä. Minun silmissäni se on ajaton, se olisi yhtä hyvin voitu suunnitella tänä päivänä.

 

Ps. Kurkkaa facebook-sivuilleni Löytöretkeilijän Paratiisi. Siellä kaikkea designista, historiasta, taiteesta ja tyylistä!

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.