Suomalainen maisema

 

Pidämme tietynlaista maisemaa kauniina ja suomalaisena. Miksi? Kauneuden kokemusta on liki mahdoton pukea sanoiksi, mutta mitä muuta maisema on kuin esteettinen kokemus?

 

Jos pyytäisin sinua valitsemaan "oman suomalaisen maisemasi", millainen se olisi? Olisiko se vaaramaisema Kolilta, kesäaamuinen järvenselkä, paljaat kalliot ja myrskyävä meri, Lapin tunturimaisemat, alavat viljapellot vai urbaani yönäkymä kaupunkisilhuetteineen?

Wäinö Aaltonen, Tunturimaisema, 1945, Bukowskis.

 

Johan Jakob Reinberg, Näkymä Aurajoelta, Bukowskis.
Maisema voi olla yhtälailla koskematonta luontoa kuin ihmisen rakentama ympäristö. Pekka Halonen, Talviaurinkoa, 1915, Bukowskis.
Woldemar Toppelius, Merimaisema, Bukowskis.

 Seuraavaksi haastan sinua pohtimaan, miksi valitsit juuri tietyn maiseman? Mikä siinä puhuttelee sinua? Mistä maisemasuhteesi on peräisin? Lapsuuden kesistä ja tutuista miljöistä? Liittyykö maisemasi omaan ja sukusi historiaan?

 
Uskon itse voimakkaasti siihen, että luontosuhde periytyy. Yksi vanhempien tärkeä tehtävä on opettaa lapset kunnioittamaan, arvostamaan ja suojelemaan luontoa. Myös luontoon ja maisemasuhteeseen liittyvien merkitysten antaminen ja  jakaminen on eräänlaista aineetonta perintöä, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Maiseman merkityksellistäminen rakentuu vaikeasti konkretisoitavien tunteiden ja aistien kautta. Tutuksi mielletty maisema puhuttelee eri tavalla kuin se, johon ei ole luotu henkilökohtaista suhdetta. Tässä mielessä "oman maiseman" löytäminen se on myös tunnistamista, läsnäoloa ja osallisuutta.
 
Usein Pohjanmaalla syntynyt ja kasvanut pitää pohjalaista lakeutta kauneimpana, rannikolla kasvanut puolestaan arvostaa saaristolaismaisemaa. Alvar Cawen, Jokilaakso, Bukowskis.

 

 

Tiettyjen maisematyypien  arvottaminen ylitse muiden on kuitenkin pitkälti myös opittu tarkastelutapa.  Voidaan puhua kulttuurisesta maisemakuvasta, jonka kautta hahmotamme ja ymmärrämme maisemaa. Tämä kulttuurinen maisemakuva "oikeasta suomalaisesta maisemasta" on luotu kuvataiteen kirjallisuuden ja valokuvauksen keinoin.

Kulttuurinen maisemakuvamme on rakennettu ja rakentunut pala palalta, kuva kuvalta. Lukuisten samankaltaisten kuvien  kautta tietty maisemaideaali  on tallentunut kansalliseen alitajuntaamme. Muistumat taiteilijoiden maalauksista limittyvät toisiin kuviin ja toistuvat lopulta myös itse ottamissamme maisemavalokuvissa. Olemme sisäistäneet nämä "oikeat" suomalaiset maisematyypit niin alitajuisesti, ettemme välttämättä edes ymmärrä, miksi tietyt maisemat tuntuvat "suomalaisimmilta" tai kauniimmilta kuin toiset. Maisema, mitä yleisesti pidetään kauniina ja suomalaisena, muistuttaakin  voimakkaasti suomalaisen maalaustaiteen kultakauden maisemamaalauksia.

Maisemakuvat on rakennettu usein sommitellullisesti niin, että katsoja voi sijoittaa itsensä osaksi maalausta. Tässä katsoja pääsee ihailemaan edssä levittyvä maisemaa vaaran huipulta. Väinö Hämäläinen, Kuutamo, 1900. Bukowskis.
Maalauksessa katsoja voi tarkastella maisemaa lintuperspektiivistä, hallita sitä. Ferdinand von Wright, Kotka, 1884, Bukowskis.

Suomalaista identiteettiä rakennettaessa 1800-luvulla maisemamaalaus oli tärkeässä asemassa. Maisemaa nähtiin kansallisen, alueellisen, paikallisen sekä yhteisöllisen identiteetin symbolina. Maisemamaalauksen keinoin rakennettiin ja voimistettiin suomalaisuuden tunnetta ja kansallista identiteettiä.

Taiteilijoiden tehtävänä oli "löytää" oikea suomalainen maisema ja tallentaa se töihinsä. Runeberg, Topelius, Werner Holmberg, Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja lukuisat muut olivat yhdessä luomassa suomalaista ideaalimaisematyyppiä runoissaan ja maalauksissaan.  Näitä ideaalimaisemia oli useita, sillä kansallistaiteilijamme kuvasivat pitkälti kukin "omaa" maisemaansa: Edelfelt saaristoa, Halonen maalaisidylliä ja Gallen mm. vaaramaisemia Kolilta. Näiden maisematyyppien kautta myös suomalainen ihannemaisema pitkälti rakentui.

Maiseman tarkoitus oli herättää yleviä tunteita ja rakkautta kauniiseen isänmaahan. Berndt Lindholm, 1901, Veneitä kesämaisemassa, Bukowskis.

 

Tähän ihanteelliseen maisemaan on ahkera maanviljelijä jättänyt jälkensä. Maiseman tarkoitus on ollut myös toimia eräänlaisena esimerkkinä suomalaisesta työteliäisyydestä. Kuhilaat, Wilho Sjöström.

 Maisemamaalauksen aihe on maisema, mutta sisältö monimerkityksinen.  Maisemamaalaus  ei ollut vain maiseman tallentamista, vaan se ilmensi laajemmin aikakautensa aatteellista ilmapiiriä. Lisäksi siinä saattoi olla mukana piilotettuja  poliittisia ja propagandistisia tarkoitusperiä. Venäläistämisuhan alla lehdistössä Suomi kuvattiin usein aaltojen pyörteisiin ajatuneena aluksena, joka oli vaarassa ajaa karille ja hukkua. Sensuurin iskiessä maalauksien maisemakuvauksella saatettiin viestiä asioita, joita kirjallisesti ei ollut luvallista kirjoittaa. Taitava katsoja osasi tulkita näkemäänsä myös ns. virallisen aiheen ohi. Uhkaava myrsky saattoi viitata venäläistämisen uhkaan tai lumen alle peittynyt maisema sortokauteen.

 
Valtiollista tilannetta kuvattiin metaforin kuten pimeys tai myrsky. Vuonna 1910 kuvatut taivaan rannalle kerääntyneet uhkaavat pilvet saattoivat viitata näennäisen aiheensa ohessa myös silloiseen ilmapiiriin. Jälkikäteen sen voi jopa tulkita ennustavan tulevia tapahtumia. Venny Soldan-Brofeldt, Pilviä horisontissa, Bukowskis.
Sortovuosina kirjoitettiin, miten Suomi tuntui vaipuvan uneen, nukkuvan. Lumen alle hautautunut kansallismaisema saattoi symboloisoida myös sortokauden tunnelmia. Pekka Halonen, Talvipäivä 1909, Bukowskis.

 

Maisemiin liitettiin puhtauden, vapauden, tulevaisuuden, vaurauden ja mahdollisuuksien symboliikkaa. Maisemamaalauksen keinoin pyrittiin viemään myös suomikuvaa maailmalle. Suomesta haluttiin antaa kuva modernisoituneena ja kehittyneenä valtiona. Teollisuus, vihreä kulta ja kansainvälistyminen tuli näkyä myös taiteessa.

Pekka Halonen, Myllyränni, 1916, Bukowskis.

 

Wilho Sjöström, Laivoja satamassa. Bukowskis.
Antti Faven, Tehdas kosken rannalla, Bukowskis
Maisema saattoi olla myös "vääränlanen". Aikoinaan ei katsottu hyvällä, jos suomalaista todellisuutta kuvattiin liian rehellisesti. Kuvaus taloröttelöistä ei vastannut mielikuvaa siitä, millaista suomikuvaa haluttiin näyttää maailmalle. Tyko Sallinen, Maalaistalot, Bukowskis.
Maisema on myös kerrostunutta aikaa, mennyttä, nykyhetkeä ja tulevaa. Maisema voi olla kadotettu ja hävinnyt, mutta kuulua silti ihmisen todellisuuteen muistoina. Tällainen voi olla vaikkapa menetetty Karjala tai rakentamisen myötä muuttunut maisema tai tuhoutunut idylli. Tällaisessa maisemakuvassa muisti ja tunne näyttelevät merkittävää roolia. Maisemat, jotka yhä miellämme voimakkaasti suomalaisiksi, osaksi kansallista identiteettiämme, eivät välttämättä enää vastaa sitä maisemaa, jossa päivittäin elämme. Suomalainen, kansalliseksi mielelletty maisema on pitkälti olemassa enää ideaalin tasolla.
 

 

Maisemamaalauksen merkitys on myös myös ns. "menetetyn" maiseman tai elämäntavan kuvauksena ja tallentajana. Santeri Salokivi, Sato, 1938, Bukowskis.
 

 Maisema voidaan inhimillistää myös mielen maisemaksi.  Tällöin maiseman tulkinnallinen lähtökohta on vahvan subjektiivinen. Se lähtee taiteilijan tai katsojan omasta ajatusmaailmasta ja tunnetiloista. Maisemasta tulee kuva, joka koetaan mielessä.

Eero Järnefelt, Pilviä, Bukowskis.
Oscar Kleineh, Purjehdusta, 1883, Bukowskis.
 
Tyko Sallinen, Tumansiniset huhtikuun pilvet, Bukowskis.

 

 

Ellen Thesleff, Kalastaja 1922, Bukowskis.
 
Entä minä itse? Mikä on minun maisemani?
Suomalainen mielenmaisemani  on tyyni aamu kallioisella niemellä Turun saaristossa. Aurinko heijastuu mereen ja pilvet lipuvat hiljakseen eteenpäin. Jossain kirkaisee lokki.  
 
Woldemar Toppelius, Rantakallioita, Bukowskis.

 

Maisemamaalaukset ovat osa Bukowskis Art & Antiques huutokauppaa, jonka näyttö on auki 6-11.12 Iso Roobertinkatu 12. Myös itsenäisyyspäivänä 6.12 klo 11-16.

 

Lähteitä:

Luento Suomalaisuuden kuvia, jonka pidin Metropolia Ammattikorkeakoulussa tammikuussa 2017.

Pauline von Bonsdorff Ympäristöestetiikan polkuja. Jyväskylä

Riitta Konttinen, Sammon rakentajat

Minna Maijala, Kultakauden maanalainen vastarinta

Ville Lukkarinen  &  Annika Waenerberg. Suomi-kuvasta mielenmaisemaan.

Juha Ala Suomi-ihanne tunteiden koossapitäjänä.

http://www10.edu.fi/kuvataide/

 

 

 

 

Katjablogiuusi s100x100 q80 noupscale

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.