Tefaf on maailman johtava taiteen ja antiikin myyntitapahtuma. Olin siellä skandinaavisen lehdistöjoukon vieraana.

Kutsuvieraspäivänä Tefafissa ei kursailtu. Valkoisin ruusuin vuoratussa messukeskuksessa sai nauttia mielinmäärin ilmaista viiniä, huippulaatuiset sushi ja osterit eivät sentään olleet for free.

Tefafin järjestäjät kertoivat, että tällä hetkellä ihmisiä kiinnostaa sodanjälkeinen ja nykytaide. Taidemarkkinoihin liittyy kuitenkin huolestuttavana piirteenä polarisoituminen. Taiteilijat, jotka myyvät teoksiaan hyvin ja kalliisti, on suppea. Myös myyjä- ja ostajakunta on verrattain pieni.

Toivoa on, että tulevaisuudessa taiteilijoiden, myyjien ja ostajien joukko laajenisi, samalla taiteen hintaskaala leviäisi. Tämän voisi tiivistää: jokaiselle jotain. Tässä on internetillä keskeinen rooli: se voi tehdä taiteen myynnistä aikaisempaa demokraattisempaa.

Tänä vuonna sodanjälkeinen ja nykytaide näyttäytyi Tefafissa Night Fishing -osastolla, joka esitteli keskeisiä sodanjälkeisen ja nykytaiteen tekijöiden teoksia. Yksi mielenkiintoisa teoksia Nam June Paikin Venus.

Näkyikö Tefafissa sitten tätä kohtuuhintaista taidetta? Eipä juuri. Tefafin kaltaiset messutapahtumat keskittyvät helposti vain museoluokan teoksiin, ”hailaitteihin.”

Muinaisen antiikin, kuten egyptilaisen ja roomalaisen taiteen ja esineistön, lisäksi näitä huippuja riittikin jokaisella osastolla Tefafissa. Sellaisen taiteen, antiikin tai designin näkeminen Suomessa on hyvin epätodennäköistä. Jotain sentään tuttuakin tapasin. Tanskalaisen Dansk Møbel Kunst –liikkeen Ole Høstbo on suomalaisen muotoilun ystävä. Hän oli tänä vuonna tuonut osastolleen Paavo Tynellin valaisimia ja Gunnel Nymanin Serpentiin-maljakon, jollainen on melkoinen harvinaisuus tällaisilla areenoilla.

Malja Tefafille, antiikille, taiteelle ja designille!