Tukholman antiikkimessujen vintagetarjonta.

Tässä blogissa kerron mitä Tukholman antiikkimessut tarjosivat vintageharrastajalle. Voit lukea messujen antiikkitarjonnasta toisesta blogistani täältä.

Vietin viikonlopun Huutokauppa Helanderin ja Matkahaukan jo perinteiseksi muodostuneilla antiikkimatkalla. Itselleni risteilevä antiikkimatka Tukholman Antikmässäniin oli ensimmäinen kerta. Minut oli kutsuttu matkalle luennoimaan mahtavalle porukalle antiikin, designin ja vintagen harrastajia, taisipa siellä olla jokunen numismaatikkokin mukana. Olin valinnut luentoaiheekseni Pohjoismaisen designin, koska uskoin juuri sitä löytyvän messuilta runsain mitoin. Enkä ollut lainkaan väärässä.

 Lauantaina laivan ankkuroitua satamaan, suuntasimme kohti Älvsjön Antikmässän-messuja. Edellisenä iltana Jenny Sirén oli antanut meille messuvinkkejä. Vintagen harrastajalle siellä oli  mielenkiintoisia luentoja mm. Carl Malmstenista, maksuttomia asiantuntijakierroksia messualueella, Salvadol Dali-näyttely ja erilaisia keräilijäin kokoelmien pohjalta koottuja näyttelyitä.

 

Messuilla oli palkittu osa esineistä "The Colletors Awards" palkinnoin. Uno Åhrenin kaunis "Stockholms modern" pöytä Thunérin osastolla oli yksi palkituista.

Collectors Cafe esittelee vuosittain jonkun keräilijän kokoelman. Tällä kertaa esillä oli Fredrik Åströmin mainio plakaatti- ja korkkiruuvikokoelma. Molemmat suosittuja keräilykohteita myös maailmalla.
1900-luvun designaarteet näyttely on keräilijä Johan Sjöbergin kokoelmista koottu kavalkadi designtuoleista, joilla sai myös istua. Näytteillä olevien tuolien yhteyteen oli kirjoitettu myös tuolien tarina. Oiva tietopaketti designista kiinnostuneille.

Tunnetko tarinan Bruno Mathssonin Gräshoppan-tuolin takaa? Se suunniteltiin Värnamon sairaalan odotustiloihin vuonna 1931, mutta henkilökunnan mielestä tuolit olvat niin rumia, että ne vietiin ullakolle. Kun tuoli sitten voittikin Pariisin vuoden 1937 näyttelyssä palkintoja, tuolit kiikutettin takaisin paikoilleen.

Salaa mielessäni vertasin messuja kahden viikon takaiseen matkaani Tukholman huonekalumessuille, jotka järjestettiin samassa paikassa. Molemmissa oli paljon samoja designklassikoita, toisessa uutena, toisesssa vintagena. Toisin kuin sisustusmessuilta, josta ei voinut ostaa mitään, täällä oli mahdollisuus tehdä huimia löytöjä.

Hintataso messuilla oli mielestäni ihan kohdillaan. Keskellä messualuetta oli ns. kalliimpi design- ja antiikkiesineistö, takana ja laidalla sekalaista vintage-esineistöä edullisemmin hinnoin. Mukana oli myös suomalaista designia, keramiikkaa ja lasia, joiden hinnat olivat kutakuinkin yhteneväiset Suomen hintojen kanssa.

Osastot oli sisustettu hyvällä maulla, myös suomalaista designia oli tarjolla. Tunnistatko?

Mikä on pinnalla juuri nyt? Huomioni kiinnittyi erityisesti valaisimiin, joita oli tarjolla todella runsaasti ja osa ihan kohtuuhintaan. Valaisimien suhteen kannattaa olla tarkkana. Kaikki ei ole Tynelliä tai Papea, vaikka valaisimet näyttäisivätkin erehdyttävästi tutulta. Ruotsalaiset valmistajat kuten vaikkapa Eskilstuna Armatur tekivät hyvin samankaltaisia valaisimia.

Tämä suurikokoinen valaisin on myyjän mukaan keskieurooppalainen. Todennäköisesti se on alkujaan jostain julkitilasta. Hinta 4800 euroa.

 

Upea valaisin. Hinta oli muistaakseni noin 80 euroa.
Osa toki oli kalliimpaa. Upea Muranon Mazzega-kattokruunu, 8500 e.

Osastoilla kiertely ruokki myös pientä sisustajaa sisälläni. Imin vaikutteita ja ideoita kauniisti sisustetuista kokonaisuuksista.

 

 

1950- ja 60-lukujen esineistöä ja tyyliä näkyi yhä voimakkaasti, ja myös 1970-lukua. Mutta vaikuttaa siltä, että funkis ja ruotsalaisittain "Swedish Grace" (suomalaisittain lähinnä art decoa ja 1920-luvun klassismia vastaava tyyli) saattaisi olla se seuraava trendi. Ainakin itse kiinnitin huomiota kyseisiin esineisiin ja kokonaisuuksiin tuolta ajalta. Ne näyttivät yllättävän uudelta ja tuoreelta.

Ostin nämä kauniit ruotsalaiset peilialustat, joiden design muistuttaa Oy Taito Ab:n ja taidetakomo Hakkaraisen esineitä. Kyseessä oli kuitenkin firma nimeltä Svensk Handarbete G.A.F.

 

Kauniit lampetit

 

Kaunis käsipeili maksoi 65 euroa.

 

Thunér Antikhandelin osasto henki eleganssia. Erityisesti minua ihastutti naulakon design.
Valtava, lähes parimetrinen juliste.

 

Ruotsin messujen esinetarjonta poikkeaa luonnollisesti jonkin verran suomalaisesta. Wilhelm Kågen Argenta-sarja, Hertha Bengtssonin Blå Eld-sarja, Stig Lindbergin keramiikka ja  tietysti  Svensk Tenn kiehtoivat ja kävivät kaupaksi. Firma Svenskt Tennin tarjottimia, patalappuja, verhoja ja kangaspakkoja oli runsaasti tarjolla ja hinta oli puolet tai neljäsosa siitä, mitä uudesta olisi saanut maksaa.

Ihanin kaikista oli Svenskt Tennin" vihreät linnut" kankaalla päällystetty sohva. Sohvan hinta oli 800 euroa, saman verran kuin pelkät kankaat olivat maksaneet. Mietin, josko tämän olisi jotenkin saanut laivalla Suomeen.
Ruotsalaisten rakastamaa Lisa Larssonin keramiikkaa oli runsaasti tarjolla, eräällä myyjällä peräti kokonainen osasto. Suomesta voit vielä löytää Larssonia pilkkahintaan, Ruotsista et.

 

Harvinaisempi, kannellinen Lindbergin Berså-sarjan minikastike- tai voikattila.
Hauska, erityismalli Stinghyllyköstä löytyi 120 euron hintaan. Myyjä sanoi sen olevan joko vuoden 1949 Bonnierin kansankirjaston suunnittelukilpailua tai H55 messuja varten suunniteltu malli.
Yksi kiinnostavimmista esineitä oli tämä suloinen sohvapöytä, joka oli valmistettu useasta eri puulajista. Valitettavasti myyjää ei näkynyt lähimailla, joten pöydän tarkemmat tiedot jäänevät arvoitukseksi.
Vintagevaatteita oli myynnissä yllättävän vähän.
Vintagevaatteisiin pukeutuneita harrastajia (?) oli paikalla kuitenkin joitakin.

 

Gunilla Larsén kaunis pieni pronssityttö maksoi 1600 euroa. Abante Gallery.

 

Ajatukseni lensivät jo ensi kevääseen tämän komistuksen myötä.

 

Ps. Suosittelen lämpimästi sekä messuja että messumatkaa. Meillä oli mukava porukka, jonka kanssa matkan päätteeksi vielä jaoimme löytöjämme ja messutunnelmia. Samanhenkisten matkaseuralaisten kanssa saa matkasta vielä enemmän irti ja iltaa istuessamme iloitsimme yhdessä löydöistämme.

Ensi vuonna uudestaan?

 

 

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa