Vaikutteita vai kopiointia?

Moderni muotoilu ei keksinyt pyörää uudestaan. Perinne oli tärkein innoituksen lähde tunnetuille muotoilijoille Marita Lybeckistä Tapio Wirkkalaan, vaikka plagiointisyytteitäkin heiteltiin.

Keraamikko Marita Lybeck syytti Arabiaa plagioinnista eli kopioimisesta. Lybeckin mielestä Arabia oli käyttänyt Kilta-sarjassa samoja muotoja kuin hän vuonna 1950 suunnittelemissaan esineissä. Fajanssinen Kilta-sarja perustui Kaj Franckin muotoiluun.

Mutta mistä Marita Lybeck itse löysi vaikutteensa? Perinteestä, sillä vaikka Lybeck tunnetaan suomalaisen keramiikan uudistajana, hän ammensi paljon menneestä. Hänen punasaviastiansa voisivat olla vuosisatojen takaa, jos niissä ei olisi raikkaita lasitusvärejä. Värit tekevät niistä moderneja.

Marita Lybeckin muotoilemaa keramiikkaa, josta kannu on hyvin ”franckmainen”. Lybeck syytti Arabiaa siitä, että Kilta-sarja perustui hänen suunnittelemiinsa esineimuotoihin.

Plagioimisesta syyttäminen on varsin tuore ilmiö. Sen jälkeen, kun lasi- ja keramiikkatehtaat 1920–30-luvuilla palkkasivat taiteilijoita ja muotoilijoita uusien malliensa suunnittelijoiksi, ne ryhtyivät myös suojelemaan malleja. Taustalla oli koveneva kilpailu markkinoista ja kuluttajista, joita houkuteltiin uusilla moderneilla mallistoilla. Tuotteita markkinointiin usein suunnittelijoiden nimillä.

Toisin oli ennen, 1800-luvulla tuskin kukaan pahoitti mieltään siitä, että samanlaiset astiat seilasivat maasta ja tehtaasta toiseen. Tuolloin ei tunnettu mallisuojaa, tai ainakaan sen ei annettu haitata valmistusta.

Arabian Fasaani-lautasia, 1900–49, vasarahinta 30 e / 11 kpl, Hagelstam & Co.

Arabian suositun Fasaani-sarjan koristetta, joka perustuu itämaiseen tarinaan, käytettiin monissa eurooppalaisissa keramiikkatehtaissa 1800-luvulta lähtien. Varsinainen hitti se oli viktoriaanisessa Englannissa. Ruotsissa Fasaania käyttivät Gustavsbergin ja Rörstrandin keramiikkatehtaat. Arabian tuotannossa koriste oli 1877–1949.

Mutta miten Iittala olisi reagoinut, jos markkinoille olisi 1950-luvun lopulla ilmaantunut toisen tehtaan tekemänä pullo, joka olisi ollut jotakuinkin yksi yhteen Tapio Wirkkalan muotoileman pullon (malli 2508) kanssa?

Olisiko Iittala syyttänyt toista tehdasta mallivarkaudesta? Kuka tietää, mutta silloin mahdollisessa oikeudenkäynnissä olisi pitänyt tuoda näytille pulloja myös parinsadan vuoden takaa. Iittalan pullo ei voisi nimittäin olla enempää kopio 1700-luvun sinettipulloista. Se ei olisi asiaa muuttanut, sillä vanhoilla pulloilla ei ole mallisuojaa. Mutta ehkä asialla olisi ollut moraalinen ulottuvuutensa.

Vasemmalla sinettipullo, joka on valmistettu ruotsalaisessa, 1764–73 toimineessa Annebergin lasitehtaassa. Vasarahinta 4 900 e, Uppsala Auktionskammare. Oikealla Tapio Wirkkalan 1950-luvun lopulla Iittalalle muotoilema pullo (malli 2508), myytiin yhdessä lasien (10 kpl) kanssa, loppuhinta 195 e, Bukowskis Market. Iittala on ottanut pullon uudelleen tuotantoon.

Kaj Franck on kertonut saaneensa innoituksen Iittalalle 1948 suunnittelemaansa Tupa-sarjaan vanhasta suomalaisesta lasista. Hän tarkoitti metsälasia, paksumassaista kaliumlasia, joka sisältämiensä epäpuhtauksien takia muuttui sulatettaessa vihreäksi tai ruskeaksi. Suomessa metsälasia valmistettiin 1600-luvulta 1800-luvun puoleen väliin asti, muutamissa tehtaissa vielä 1920-luvulle.

Perinteinen viilikulho eli viilikehlo 1800-luvun lopulta, suupuhallettu, 160 e, Bukowskis Market. Kaj Franckin Tupa-sarjan kulho, 79 e, Bukowskis Market.

Metsälasi oli siis teknisesti huonoa lasia, mutta sen yksinkertaiset muodot ja vihreä väri viehättivät Franckia. Hän näki, että vanhojen lasien muodot olisivat siirrettävissä teolliseen tuotantoon. Tupa-sarja lanseerattiin Stockmannilla 1948 järjestetyssä teollisuusnäyttelyssä, jonka teemana oli esitellä ”kauniimpaa arkitavaraa”. Vaadittiin siis vain pientä tuunausta, ja perinteinen muuttui moderniksi.

Anttiblogiuusi s100x100 q80 noupscale

Antti Kaijalainen

Antti Kaijalainen on Antiikki & Design -lehden toimittaja. Hän on kiinnostunut antiikista ja designista sekä kaikista niiden väliin jäävistä kiinnostavista esineistä.