Vanhaa ja käyttökelvotonta

Kysymys  aitouden ja alkuperäisyyden ihanteesta tulee ajankohtaiseksi esineitä hankittaessa tai niitä kunnostaessa. Usein vastakkain asettuvat alkuperäisyys ja käytettävyys. Onko esine enää aito, mikäli siihen on lisätty uusia osia tai korjailtu? Valaisin tai tuoli on arvokkain, mikäli se on "koskematon", alkuperäisessä asussaan. Harvoin se on silloin käytettävissä. Vanhat sähköjohdot voivat olla hengenvaarallisia ja istuin alkuperäisillä fyllingeillä ja kankailla on très chic kuvissa, mutta siihen ei uskalla istua, ettei vanha kangas repeytyisi.

 

​Taidehistorioitsija minussa arvostaa alkuperäisyyttä: vanhaa arkkua, jossa on alkuperäiset ruusukoristeet, lukot ja avaimet. Mutta ostaja ja perheenäiti minussa pähkäilee rikkinäisen saranan kanssa. Miten se tulee korjata, jotta esine olisi myös käytettävissä. Aitoa puuttuvaa kappaletta ei enää ole saatavilla.​​
​Taidehistorioitsija minussa arvostaa alkuperäisyyttä: vanhaa arkkua, jossa on alkuperäiset ruusukoristeet, lukot ja avaimet. Mutta ostaja ja perheenäiti minussa pähkäilee rikkinäisen saranan kanssa. Miten se tulee korjata, jotta esine olisi myös käytettävissä. Aitoa puuttuvaa kappaletta ei enää ole saatavilla.​​

Rakennuksissa ollaan armollisempia. Vanhaa 1700-luvun rakennusta on muuteltu, laajennettu, mahdollisesti korotettu tai jopa tyylillisesti "modernisoitu nikkarityyliin". Tällaista vanhaa taloa asunnokseen kunnostava tuskin lähtee sitä "palauttamaan alkuperäiseen 1700-luvun asuunsa", vaan eri aikakausien kerrostumat saavat näkyä ja on hyväksyttävää tehdä myönnytyksiä nykyajalle, jotta asunnossa voi myös asua.

Vanhoissa tavaroissa, jotka ostetaan kotiin käyttöesineiksi pitää päteä samat säännöt. Eri asia on, mikäli on kyse niin arvokkaasta esineestä, että sen oikea sijoituspaikka olisi museo. Tai perintöesineestä, joka mahdollisimman alkuperäisessä asussaan on enemmän  ihailtava muisto- tai taide-esine kuin käyttöesine.

Korjausten suhteen löytyy monta koulukuntaa: jos niitä ylipäätään haluaa tehdä, osan mielestä tulee korjauksen ja uudemman osan näkyä esineessä.  Osa taas haluaa työstää korjauksen "piiloon". Tärkeää on kuitenkin tehdä korjaus mahdollisimman alkuperäiseen henkeen -kuten tuolloinkin olisi korjattu- vaikkapa puutapein tai etsiä aito vanha hela kadonneen tilalle.

Suvun vanhasta kustavilaislipastosta on kadonnut muutossa yksi hela. Yritän löytää vanhan samanlaisen  -tai vaikka vähän eroavankin-  mielummin kuin korvaan sen uudella.​​​
Suvun vanhasta kustavilaislipastosta on kadonnut muutossa yksi hela. Yritän löytää vanhan samanlaisen -tai vaikka vähän eroavankin- mielummin kuin korvaan sen uudella.​​​

Myös muistot kannattaa ottaa huomioon esineitä kunnostaessa ja entisöitäessä. Mummolassani oli vanha astiakaappi, jonka alkuperäinen väritys oli kaiketi vihreänkellertävä. Se oli maalattu useasti uudestaan, viimeksi  1950-60 luvulla oranssi-keltaiseksi. Itse en lähtisi palauttamaan sitä alkuperäiseen väriinsä, koska kaappi näyttäytyy muistoissani nimenomaan räikeän retrovärisenä. Siinä näkyy eri maalikerrosten kautta myös hauskalla tavalla eri aikakausien muotivirtaukset. Mikäli sen joskus myisi, kannattaisi se palauttaa alkuperäiseen väriinsä.

 

Vanha lautaskaappi oli ostettaessa maalattu ruskealla lateksimaalilla. Se oli lähes mahdotonta irroittaa, joten laiskuudenpuuskassa maalasin päälle valkoisella maalilla. Ehkä jonain päivänä rapsutan maalit irti ja alkuperäinen väri paljastuu alta?​​ Kuva Tomi Parkkonen​
Vanha lautaskaappi oli ostettaessa maalattu ruskealla lateksimaalilla. Se oli lähes mahdotonta irroittaa, joten laiskuudenpuuskassa maalasin päälle valkoisella maalilla. Ehkä jonain päivänä rapsutan maalit irti ja alkuperäinen väri paljastuu alta?​​ Kuva Tomi Parkkonen​

 

Mielenkiintoinen kysymys aitouden tiimoilta on esineiden  käyttötarkoituksen muutos. Mikäli esimerkiksi 1800-luvun alun kynttiläkristallikruunun haluaa sähköistää, esine tavallaan "kadottaa aikakautensa", sillä sen valmistusaikana sähköä ei vielä oltu keksitty. Sama pätee öljyllä toimiviin valaisimiin. Periaatteessa näihin ei sähkö kuulu. Tosin näitä sähköistyksiä tehtiin vanhoihin valaisimiin jo 1800-luvun aikana sähkön yleistyttyä.

 

Sukuni vanha kattokruunu 1800-1900-luvun vaihteesta. Se oli sähköistämätön, metalliosat osin katkenneet ja kupu kadonnut, mutta halusimme sen käyttöön. Patriks Möbel sähköisti valaisimen ja löysi hävinneen vihreän kuvun tilalle samanlaisen vaalean. Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikkei se alkuperäinen enää olekaan.​ Kuva: Tomi Parkkonen​​​
Sukuni vanha kattokruunu 1800-1900-luvun vaihteesta. Se oli sähköistämätön, metalliosat osin katkenneet ja kupu kadonnut, mutta halusimme sen käyttöön. Patriks Möbel sähköisti valaisimen ja löysi hävinneen vihreän kuvun tilalle samanlaisen vaalean. Olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen, vaikkei se alkuperäinen enää olekaan.​ Kuva: Tomi Parkkonen​​​

Esineiden käyttötarkoitusta muutettaessa kannattaa huomioida myös esineen arvo. Olen erään kesäpaikan remontin yhteydessä muuttanut vanhan ns. pottakaapin kylpyhuoneen kalusteeksi ja laittanut sen päälle käsienpesualtaan hanoineen. Kyseessä oli suhteellisen yleinen ja taidehistorialisesti  vähäarvoinen esine, joten koin, että tällainen muutos oli mahdollinen. Nyt se tuo kylpyhuoneeseen vanhaa tunnelmaa.

Eri aikakausina on vallalla eri ihanteita: 1980-90-luvuilla oli muotia "palauttaa" talonpoikaisesineet puupinnoille. 2000-luvuilla vaalea kustavilaisuus myy hyvin. Tiedän monen antiikkikauppiaan poistaneen alkuperäisen vihreänharmaan värin esineistä ja "maalauttaneen" esineen valkoiseksi tai harmaaksi, jotta se myisi paremmin. Sääli sinänsä, mutta ymmärrettävää.  Mikäli itse lähtee maalaamaan vanhaa esinettä, kannattaa maalata vanhan päälle ja valita maali, joka on myöhemmin poistettavissa kun makumieltymykset jälleen muuttuvat. Ehkä vihreänkin aika koittaa vielä.

Antiikkiliikkeestä ostettu tuoli, jonka ostin, vaikka sen  kunnostus oli kesken. Halusin sen tällaisenaan, kun osa vanhaa maalia oli vielä jäljellä.​​
Antiikkiliikkeestä ostettu tuoli, jonka ostin, vaikka sen kunnostus oli kesken. Halusin sen tällaisenaan, kun osa vanhaa maalia oli vielä jäljellä.​​

 

 

Esineitä korjailuun liittyvä termimaailma varsin monimutkainen. Lue tästä  konservointikillan linkistä, mitä eroa on konservoinnilla ja entisöinnillä

 

 

 

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa