Vintagekoti

Tynellin seinävalaisinpari, Bukowskis.

Millainen on hyvin sisustettu koti, minulta kysyttiin taannoin eräässä paneelikeskustelussa. Sekö, että oma koti näyttää siltä kuin sisustuslehtien kodit? Tekeekö trendien seuraaminen kodista hyvin sisustetun? Montako designhuonekalua tarvitaan, että koti on tyylikäs? Kysymykseen  ei tietenkään ole yhtä oikeaa vastausta. Se, mitä nyt pidetään tyylikkäänä voi näyttää auttamattoman vanhanaikaiselta kymmenen vuoden päästä.

Itse peränkuulutan sisustamisessa persoonallisuutta. Vanhat esineet ja trendistä poikkeaminen, jopa vastavirtaan uiminen tuo sitä sisustamiseen. Täytyy uskaltaa olla rohkea. Eräs tuttuni muuttaessaan yhteen miehensä kanssa heittivät pois kaikki vanhat huonekalunsa ja lähtivät ostoksille huonekalukauppaan. Koti ilmensi tuolloin tupaantuliaisissa viimeistä huutoa, nyt se on edustava otos 1990-luvun sisustuksesta.

Yksi hyvä vinkki sisustajalle on ottaa huomioon itse rakennuksen rakennusajankohta ja ottaa se sisustuksen lähtökohdaksi.  Vaikkapa jugendin tai 1950-luvun henki on helppo saavuttaa jo pelkästään värein tai pienin yksityiskohdin. En tarkoita, että 1800-luvun asunnossa tulisi sisustaa kertaustyylein, mutta kenties tuoda esiin 1800-luvun henki vaikka aikakauden tapeteilla, muutamilla esineillä, kauniilla peilillä tai pienellä pöydällä. Itse asun 1960-luvun asunnossa, jonne valitsin huonekaluja ja tapetteja 1960-luvun henkeen. Asunnon rakentamisajankohta määritteli tyylin lähtökohdat.

 

Asuntosuunnittelu ja huonekalusuunnittelu kulkivatkin esimerkiksi 1950-luvulla käsi kädessä. Tapiolaa rakennettaessa kalustettiin malliasuntoja, joissa näkyi, miten kokoontaitettavat, monikäyttöiset Ilmari Tapiovaaran tai Antti Nurmesniemen näihin tiloihin suunnitellut huonekalut istuivat pieniin neliöihin. Mittasuhteet ovatkin yksi tärkeä huomioonotettava seikka. Niin asunnon kuin huonekalujenkin. 

 1950-luvun kompaktissa asunnossa saman aikakauden sirot ja kepeät huonekalut suorastaan loistavat. Korkeissa 1800-luvun porvariskotien isoissa saleissa pienet 1950-luvun huonekalut näyttävät melkein leikkihuonekaluilta ja tuntuvat hukkuvan lähes neljä metriä korkeiden huoneiden mittasuhteisiin.  Sitä vastoin 1950-luvun huoneissa 1800-luvun massiivisemmat huonekalut eivät välttämättä pääse oikeuksiinsa: vanha korkea kaappi tai kristalliruunu joudutaan pahimmassa tapauksessa "pilkkomaan osiin", jotta se sopisi matalaan olohuoneeseen.

Jos oman kotini tyyli pitäisi määrittää, ehkä se olisi kerroksellinen vintagekoti.

Edellisellä rakennuksen ajan hengen mukaan sisustamisella en tarkoita, että tulisi sisustaa tyylipuhtaasti. Emmehän halua elää museosssa. Saksalainen historiafilosofi Reinhart Koselleck on kirjoittanut teoksessa "Futures Past. On Sematics of Historical Time" eriaikaisuuksien samanaikaisuudesta, siitä, että elämässämme on yhtäaikaa läsnä mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus. Tämä on loistava ohje, joka sopii myös sisustamiseen.

Kodit ovat aina olleet kerroksellisia. 1960-luvun ihannesisustamista edustavassa "Tapiolan kodit"-kirjassakin talonpoikaisesineet viihtyvät hyvin modernien huonekalujen keskellä. Myös minun kodistani löytyy 1800-lukua, 1930-lukua ja moderniakin 2000-luvun suunnittelua. Mutta yleisilme on ehkä kuitenkin eniten 1960-lukua henkivä. Jos olisimme muuttaneet funkistaloon, olisi osa sisustuksestamme ollut varsin erilaista.

 

 

Kosellec kirjoittaa kokemusten tilasta, jolla viittaa menneeseen sekä odotusten horisontista, joka taas suuntaa tulevaisuuteen. Näiden kahden leikkauspisteessä sijaitsee nykyhetki, tässä ja nyt. Kun tulevaisuutta ei tiedä etukäteen, se arvioidaan menneisyyden kokemusten perusteella. Aika harvoin sisustuksessa luodaan mitään järisyttävän uutta. Monesti se on vanhojen ideoiden uudelleenkierrätystä. Sitähän tämä retro- ja vintageboomikin tavallaan on. Olen kirjoittanut aiemmassa blogissani sisustamisen "mummolatrendistä", termi, jolla viittaan kaipuuseen lapsuuden isovanhempien jo kenties menetettyyn kotiin.

Minulla oli kaksi mummolaa, toinen aika tyylipuhdas 1950-luvun koti, toinen taas vanhoilla maalauksilla, kristallikruunuilla ja perityllä antiikilla kalustettu. Koska olen perinyt  molempien isovanhempani esineitä, on kotini hyvinkin eklektistinen. Kotiimme en ole ostanut esineitämme valmiiksi huonekalukaupasta, vaan koonnut, yhdistellyt ja sommitellut perittyjä ja vintage-esineitä keskenään sopiviksi kokonaisuuksiksi. Osaa näistä saamistani esineistä en välttämättä olisi itse valinnut, jos näkisin ne nyt antiikkiliikkeessä. Toisaalta  juuri se on tuonut  sisustamisen mukavaa haastetta. Haluan, että oma kotini näyttää minulta, meiltä, ja sen huonekalut kertovat sukuni ja perheeni tarinaa.

Me kaikki koostumme menneisyyden palasista. Joko todellisista tai kuvitelluista. Koti on hyvä paikka ilmentää sitä. Se on turvasatama, paikka, jossa voi olla oma itsensä, mutta myös toteuttaa fantasiansa. Tiloihin, esineisiin ja paikkoihin koostuu merkityksiä ja muistoja. Koti ja kodit, nykyiset ja entiset, ovat uurtuneet syvälle ruumiillisiin käytäntöihin ja mieleen. Kodissa voi toteuttaa myös jatkuvuuden tunnetta: koota kotia pala palalta mennyttä kunnioittaen, tulevaisuuteen katsoen.

Minulle vintagekoti edustaa ennen kaikkea muistoja. Esineet kodissamme muistuttavat minua päivittäin myös edesmenneistä rakkaistani. Lisäksi yhdessä puolisoni kanssa huutokaupoista, antiikkiliikkeistä ja kirpputoreilta hankkimamme esineet edustavat myös uusia, yhdessä luotuja muistoja.

Kerroksellisuudesta voi syntyä näinkin herkullinen kokonaisuus. Juhana Blomstedtin upea maalaus Bomanin 1930-luvun senkin päällä. Pöytää koristavat Tynellin valaisimet sekä kyynttilänjalka. Nojatuolit Hiort af Ornäsin. Kuva otettu Bukowskis Design + Art näytön interiööristä.

 

Hiort af Ornäsiä, Aino Aaltoa, Ilmari Tapiovaaraa ja taiteessa Andy Warholia, Wardia sekä isä ja poika Lavosta iloisesti sekaisin. Kuva Bukowskis Design + Art näytön interiööristä.
Yrjö Kukkapuron nojatuolit varhaistuotantoa ja Hiort af Ornäsin kaapin päällä upea Rafael Wardin teos. Kuva Bukowskis Design + Art näytöstä.

 

Bukowskis Design+ Art näytön interiööri. Kaunis Lisa Johansson-Papen valaisin sekä Hiort af Ornäsin Svensk Tennin kankaalla päällystetty nojatuoli.
Elsa Arokallion nojatuoli 1920-luvun lopulta, Alvar Aallon tarjoilupöytä, jonka yllä Reidar Särestöniemen sekä Tove Janssonin maalaukset muodostavat hauskan kerroksellisen kokonaisuuden. Kuva Bukowskis Design + Art näytöstä.

 

Bukowskis Art + Design huutokauppa käydään netissä.

Linkistä voit käydä tutustumassa esineluetteloon.

Näyttö on auki 8-12.11. arkisin klo 11-18 ja viikonloppuna klo 11-14, Iso Roobertinkatu 12.

 

 

 

 

 

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa