Ystäviä ja vihamiehiä

Kuvanveistäjä Robert Stigell kulkee taidehistorian kirjoissa yleensä määritelmällä "iloinen velikulta". Stigell oli seurallinen ja pidetty taiteilija, vaikkakin pirskahteleva persoona sai helposti aikaan myös pahoja riitoja. Yksi pahimmista välirikoista sattui veistäjäkollegan, Emil Wikströmin kanssa.

Robert Stigell oli reilut kymmenen vuotta Wikströmiä vanhempi, joten erityisesti taiteilijan taipaleen alussa Stigell oli usein Wikströmin tukena monessa käytännön asiassa. Kun Wikströmin ateljeekoti Visavuori paloi maan tasalle 1896, kirjoitti Wikström ystävälleen "Roberto Stigellille", jotta tämä auttaisi etsimään Pariisista uuden ateljeen. Se ei ollut helppoa, sillä Pariisissakin oli pula ateljeetiloista ja Wikströmin tekeillä olevat työt niin suuria, ettei niitä missään ullakkohuoneessa voinut toteuttaa. Lopulta sopiva tila löytyi, osoitteesta Boulevard Arago 65.

Emil Wikströmin vuokrasopimus Boulevard Aragon ateljeesta vuodelta 1897.

Emil Wikström tarvitsi suuren ateljeen, koska hän oli juuri veistämässä Helsingin Säätytalon päätykolmiota. Kilpailu päätykolmiosta oli ollut tiukka, ja kaikkien yllätykseksi kisan nuorin osanottaja – Emil Wikström – oli voittanut kilpailun. Toiseksi jäivät jo tunnustusta saaneet vanhemman polven veistäjät, Roberg Stigell ja Ville Vallgren. Kilpailussa nuoremmalle hävinnyt Stigell ei kuitenkaan tästä katkeroitunut, vaan kuvanveistäjien välirikon syy oli ihan toinen: nimittäin Alice Wikström.

Madame A. Wikströmille osoitettu kirje Pariisin Boulevard Aragon osoitteeseen.

Emil Wikströmin vaimo, Alice Högström, tuli taiteilijapiirien ulkopuolelta. Hän oli hyvän kasvatuksen saanut neitokainen, joka ei alun perin voinut kuvitellakaan, että avioituisi kovin talonpoikaisen ja perisuomalaisen Emilin kanssa. Alice toi kuvanveistäjän arkeen yläluokalle tyypillisiä sääntöjä ja tapoja, jotka ärsyttivät suuresti taiteilijan boheemiystäviä ja kiristivät näiden välejä. 

Säilyneiden muistiinpanojen ja kirjeenvaihdon mukaan Alice ja Emil Wikström sekä Robert Stigell olivat vuosisadan lopulla yhdessä Pariisissa viettämässä iltaa, joka venähti pitkäksi ja kosteaksi. Illan päätteeksi Stigell syystä tai toisesta alkoi "solvata" Alice Wikströmiä tämän läsnäollessa ja tarinan mukaan Wikström puolusti vaimonsa kunniaa sellaisella kiihkeydellä, ettei siitä ilman mustelmia selvitty. Tämän episodin jälkeen Wikström ja Stigell eivät voineet sietää toisiaan.

Emil Wikströmin kirje Alice Wikströmille Pariisisa vuonna 1900. Kirjeessä Emil kertoo, että Stigell oli ollut satamassa kun Emilin laiva saapui, mutta poistunut heti kun oli nähnyt Emilin.

Stigellin ja Wikströmin välirikko kesti vuosikausia. Taiteilijat kykenivät sovintoon vasta Albert Edelfeltin hautajaisissa vuonna 1905. Albert Edelfelt oli ollut kaikille ajan taiteilijoille esikuva ja isähahmo, ja hänen kuolemansa järkytti kollegoita syvästi. Rakastetun kollegan hautajaiset kokosivat Suomen taiteilijat yhteen, ja kaikki vanhat kaunat unohdettiin. 

Emil Wikström kävi ottamassa taiteilija Albert Edelfeltistä kuolinnaamion. Visavuoren ateljeessa on esillä kuolinnaamion ensimmäinen kipsivalos.

Robert Stigell eli varsin traagisen elämän. Ensimmäinen kihlattu kuoli ennen häitä ja haudattiin hääpuvussaan, toisen kanssa Stigell ehti olla naimisissa vain pari kuukautta kunnes tämä kuoli lavantautiin. Kolmas vaimo, kaksikymmentä vuotta nuorempi Ella Sahlberg, synnytti Stigellille pojan vuonna 1900, mutta rakastui sitten kapellimestari Robert Kajanukseen ja jätti miehensä. Katkeroitunut ja entisistä iloisista ajoistaan synkistynyt Stigell kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1907. Wikströmin ja Stigellin sovinto solmittiin siis kreivin aikaan, pari vuotta myöhemmin olisi ollut jo myöhäistä ja olisi varmasti jäänyt vaivaamaan pitkän ja antoisan elämän elänyttä Emil Wikströmiä. 

Seuraa meitä somessa