Kumelan kolmivaihepikari

Ostin kirpparilta tusinan näitä laseja. Mitä juomaa niistä on juotu, miltä ajalta ne ovat ja missä lienevät valmistettu? Näyttää siltä, että lasi on tehty kolmessa eri vaiheessa: jalka, sääri ja malja.

​

Lasi on Kumelan lasitehtaan tuotantoa. Kumelan toiminta alkoi lasimaalaamona Riihimäellä 1933, ja lasitehdas perustettiin 1937. Mallia pidetään yhden tehtaan perustajaveljeksen, Ilmari Kumelan (1902–73) muotoiluna. Se lienee tullut tuotantoon 1940-luvulla ja on ollut tuotannossa 1960-luvun lopulle saakka, myös maalaus- ja hiontakoristeisena. Tämä väri viittaa aika varhaiseen tuotantoon. Se on suupuhallettua lasia, käsityötä, ns. kolmivaihepikari: Ensin puhalletaan maljaosa, sitten lasia otetaan lisää säärtä varten, muovataan sääri ja otetaan kolmannen kerran lasia jalkalaatan muovaamista varten. Kuvasta päätellen tämä lasi on joko liköörilasi tai cocktaillasi. Kumelan lasitehtaan toiminta päättyi 1985. Kumelan suvun omistuksessa tehdas oli vuoteen 1976 saakka. (KK)

Lasien arvo markkinoilla on noin 10 e / kpl.

Kysymys on julkaistu Antiikki & Design -lehdessä 3 / 2015.

Seuraa meitä somessa