Vuonomaisema Norjasta

Sukuun 1900-luvun alussa hankitun öljyvärimaalauksen (95 x 63 cm ilman kehyksiä) taiteilija kiinnostaa. Olen löytänyt netistä tietoja taiteilijasta nimeltä Anton Henry Dahl, mutta hän on myöhemmältä ajalta. Voisiko tauluni tekijä olla hänelle sukua?

​

Dahl oli 1800- ja 1900-lukujen vaihteen yleisimpiä taiteilijasukunimiä Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Lähdeteokset tuntevat kymmeniä sen nimisiä tekijöitä, mutta Anton Dahlista ne eivät kerro juuri mitään. Tietääkseni tämän levollisen teoksen signeerannut Anton Dahl on aiempaa sukupolvea kuin kirkkain värein maalannut Anton Henry Dahl, joka eli vuosina 1894–1967 ja vaikutti Yhdysvalloissa. Hän lienee kuitenkin samaa norjalaista sukua, joka siirtyi Yhdysvaltoihin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kuutamomaiseman aihe ja tyyli edustavat 1800-luvun puolivälin düsseldorfilaista koulukuntaa. Esitystapa on romantisoiva ja tarkan realistinen. Aihe on Norjan vuonoilta. Teoksesta on olemassa useita identtisiä versioita. Osa niistä on taiteilijan omaa käsialaa ja osa myöhempiä toisintoja. Amerikkalaisissa taideliikkeissä tästä maalauksesta on tarjolla myös näyttävästi kehystettyjä öljypainokuvia. Mielenkiintoista, että teidän teoksenne on signeerattu 1891. Muissa näkemissäni töissä vuosiluku on ollut 1893. Silmin nähtynä selviäisi, onko tämä yksi alkuperäisistä vai kopioista. Ulkomaisissa huutokaupoissa erilaisia versioita (kooltaan 88 x 130 cm) on myyty 570–1 200 e. (TP)

Kysymys on julkaistu Antiikki & Design -lehdessä 3 / 2015.