1970-luku - rakas vai inhokki?

1970-luku puhuttaa yhä. Sen ennusti Glorian Antiikki jo 2007. Kun lehtemme viime vuonna täytti 25 vuotta, katsoimme vanhoja numeroita ja tutkimme viimeisen neljännesvuosisadan antiikki- ja designmaailman trendejä. Numerossa 10/2018 tartuimme 1970-lukuun. Jo vuoden 2007 alussa ennustimme, että 1970-luku tulee vielä muotiin. Ja näinhän kävi, etenkin muovi, vahvat värit ja kuviotapetit ovat täällä jälleen.

Glorian Antiikissa 1/2007 esiteltiin 1970-luvun muotoilua. Kirjoittajat lähtivät siitä, että vuosikymmenen muotoilu tulee vielä muotiin.

Muistatko Lunan? Luna-sarja kuului 1970-luvun nuoreen kotiin, usein juuri vihreänä. Kaj Franckin suunnittelemaa puristelasisarjaa tehtiin myös kirkkaana ja meripihkan värisenä. Siinä oli monenlaisia osia juomalaseista salaattikulhoihin. Järkevä 1970-luku suosi selkeitä, minimalistisia muotoja, jotka olivat Kaj Franckin tunnusmerkki muutenkin. 

18-osaisen vihreän Luna-astiaston lähtöhinta oli 100 e Hagelstam & Co:lla. 

 Yksi 1970-luvun designklassikoita on Vuokko Nurmesniemi, jonka mekkoja nähtiin joka virkanaisen yllä. Hänen vaatteensa ovat edelleen todella suosittuja, kotimaisen vintagemuodin aatelia. 

Vuokko Nurmesniemi kuvattiin Glorian Antiikin nroon 1/2007 Antti Nurmesniemen suunnittelemassa, vuonna 1975 valmistuneessa ateljeekodissa.

1970-luku ei kuitenkaan ollut pelkkiä reippaita värejä. Etenkin huonekaluissa hilitty koivu oli suosittu. Maalaamaton puu henki luonnonmukaisuutta. 1970-luku oli myös ergonomian esiinmarssi, ja huonekalujen muodot perustuivat ihmisen fysiologiaan. Tämä ei ole juuri nyt suosituinta 1970-luvun muotoilua, vaikka loistavan istuinmukavuuden tarjoava tuoli sopisi nykykotiinkin. 

Esko Pajamiehen Askolle suunnittelema Koivutaru esiteltiin Kööpenhaminan huonekalumessuilla 1977.

Koivu näkyi myös yhdessä 1970-luvun ikonissa, Kaija Aarikan pässissä. Aarikka on yksi pisimpään kestäneistä suomalaisista designmerkeistä, johon olennaisesti kuuluu puu, lakattuna tai maalattuna. 

1970-luvun designikoni: Kaija Aarikan suunnittelma puinen pässi. Sen lähtöhinta oli 500 euroa Bukowskisilla.

Lue lisää 1970-luvun tyylistä toimittajamme Antti Kaijalaisen jutusta numerossa 10/2018.