5 x Wirkkalan posliinia

Tapio Wirkkalan syntymän 100-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyt näyttelyt esittelevät hänen vähemmän tunnettua tuotantoaan, saksalaiselle Rosenthalille suunniteltua posliinia.

Tapio Wirkkalan Kuikka
Kuikkana tunnettu esinesarja on osoitus Wirkkalan kiintymyksestä lintuihin. 1973 suunniteltuja lintuja valmistettiin alkujaan mustana ja valkoisena, myöhemmin esimerkiksi punaisena. Jäälintuja on tehty erikoissarjana muun muassa Helsingin designpääkaupunkivuonna 2012.

Tapio Wirkkalasta (1915–1985) ei ensimmäiseksi tule mieleen saksalainen posliini. Monipuolinen muotoilija ja kuvanveistäjä tunnetaan Suomessa paljolti hänen Iittalalle suunnittelemistaan lasiesineistä. Hän kuitenkin suunnitteli saksalaiselle Rosenthalin posliinitehtaalle yhtä paljon kuin Iittalalle.

Wirkkala aloitti yhteistyön Rosenthalin kanssa 1956. Ensimmäiseksi syntyi Finlandia-astiasto Rosenthalin Thomas-tehtaalle, ja sen markkinoinnissa käytettiin hyväksi Wirkkalan tunnettuutta. Lautasten pohjan teksti kertoi suunnittelijan olevan maailmankuulu suomalainen, joka on voittanut Milanon triennaalissa kuusi grand prix -palkintoa.

Tapio Wirkkala oli kuvanveistäjä, ja posliini oli hänelle materiaalia, johon hän oli saanut koulutuksensa. Siksi hän halusi korostaa esineiden muotoa eikä peittää sitä kuvioinneilla. Posliinista Wirkkalan suunnittelu Rosenthalille laajeni lasiesineisiin ja ruokailuvälineisiin. Tuotantoon kuuluu astiastojen lisäksi muun muassa maljoja, tuhkakuppeja, vateja, makeisrasioita sekä kynttilänjalkoja.

Kaustisen kulttuuri oy osti viime vuonna saksalaiselta keräilijältä Herman Diederichsiltä yli 400 esineen kokoelman Wirkkalan Rosenthalille suunnittelemaa posliinia. Niistä koottu näyttely on esillä Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Myös Suomen lasimuseo Riihimäellä esittelee Wirkkalan suunnittelemaa Rosenthalin tuotantoa.

Tapio Wirkkala Finlandia
Finlandia oli Wirkkalan ensimmäinen astiasto Rosenthalin Thomas-tehtaalle 1950-luvulla. Useat Finlandia-sarjat saivat myös suomenkielisiä paikkakuntia kantavat nimet, kuten Helsinki, Tampere, Turku, Inari ja Petsamo.
Tapio Wirkkala Paperipussi
Paperipussia muistuttavan keraamisen maljakon Wirkkala suunnitteli Rosenthalille vuonna 1977. Maljakko on Wirkkalan humoristinen kannanotto poptaiteeseen, ja se on yksi myydyimmistä Rosenthalin esineistä.
Tapio Wirkkala Pollo
Pollo-maljakko on suunniteltu vuonna 1970, ja se on yhä tuotannossa. Tätä Wirkkalan kenties tunnetuinta maljakkosarjaa on kolmea kokoa mustana ja valkoisena. Sarjasta tehtiin myös suola- ja pippurisirottimet vuonna 2012.
Tapio Wirkkala Polygon
Polygon-astiasto oli tuotannossa 1973–2000. Siihen kuuluu kaikkiaan 44 osaa. Tapio Wirkkalan puoliso Rut Bryk teki sarjaan ainakin kolme koristetta: Rhodos, Winterreise ja Sommerreise, joka ei tullut tuotantoon. Tässä Winterreise-kuvio.

Lue lisää aiheesta uusimmasta Antiikki & Designista 6/2015. Katso täältä numeron muista aiheista.

Tapio Wirkkala – Rosenthal, pysyvä näyttely Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa, www.kansantaiteenkeskus.fi

Ajatonta kauneutta – Tapio Wirkkalan posliinia ja lasia Rosenthalille 31.12. asti Suomen lasimuseossa Riihimäellä, www.suomenlasimuseo.fi