Korumuotoilija, kuvanveistäjä Björn Weckström rakennutti kotiinsa olohuoneen suurille veistoksilleen. Hän kertoo urastaan, joka alkoi Lapin kullasta ja nousi siivilleen Tähtien sota -elokuvan myötä.
Koti on kuin Björn Weckström -museo. Muotoilijan ja taiteilijan kädenjälki näkyy joka puolella: suuria pronssiveistoksia, koruja, maalauksia. Jopa olohuoneen sohvaryhmä on Weckströmin suunnittelema. Sen ilmava olemus syntyy läpinäkyvästä akryylistä. Sohvat ovat 1970-luvulta, mutta niiden tyyli on ajaton.
– Suunnittelin huonekaluja akryylistä, kun kyllästyin 1970-luvulla sohvien massiivisuuteen. Meninpä mihin tahansa huonekalukauppaan, tuntui että puhvelilauma hyökkää päälle, Björn Weckström sanoo.
Maailmanluokan teoksista huolimatta tunnelma on kotoisa ja luonteva. 1950-luvun pohjoismaista modernismia edustavalle talolle meri ja kallioinen mäntymaasto antavat elämyksellisen kauniit kehykset.
Björn Weckströmin ura on pitkä ja uskomattoman monipuolinen. Hän on kuin italialainen renessanssitaiteilija, joka on suvereenisti hallinnut eri taiteenlajit ja materiaalit.
Keskeinen piirre Weckströmin töissä on veistoksellisuus. Se ulottuu käsin tehdyistä uniikeista Lapin koruista Nuutajärven lasitehtaalla sarjatuotannossa syntyneisiin Himalaja-juomalaseihin.
Teosten keskiössä on miltei aina ihminen. Niiden koko voi olla pieni, mutta ne avautuvat suuriin pohdintoihin ihmisenä olemisesta. Hopeasormuksessa vaeltaa pikkuruinen hahmo lumikinoksissa, vai onko hän ihmispolo heitettynä avaruuteen?
Lapin kultaa
Korumuotoilijana Björn Weckströmillä on ollut kaksi vaihetta, jotka eroavat toisistaan kuin lämpö ja kylmyys, maa ja avaruus. Yhteistä näille eri aikoina syntyneille koruille on luonnosta inspiroitunut muoto.
Vuonna 1956 kultasepäksi valmistunut Björn Weckström sai vuosikymmen lopulla tilaisuuden tehdä koruja Lapin kullasta. Hän päätti käyttää kultahiput mahdollisimman alkuperäisen muotoisina ja 24-karaattisina, siis puhtaana kultana. Korujen veistoksellinen rosoisuus ja dramaattisuus hämmensivät aikana, jolloin muodissa olivat hienovaraiset hopeakorut.
– Korkean kultapitoisuuden takia materiaali oli pehmeää ja vaikeasti työstettävää. Siksi kultaan lisätään normaalisti seosainetta, tavallisesti kuparia. Esimerkiksi 18 karaatin korussa on 75 prosenttia kultaa ja 25 prosenttia kuparia, Weckström kertoo.
Pekka Anttila, opiskelukaveri kultaseppäkoulusta, palkkasi Weckströmin suunnittelijaksi 1960 perustamaansa Kruunu Koruun. Yritys muutti nimensä Lapponia Jewelryksi, ja nykyään se kuuluu Kalevala Koruun.
Kansainvälisen läpimurron Björn Weckström teki vuonna 1965: hän voitti Rio de Janeiron korumuotoilukilpailussa Kukkiva muuri -kaulakorullaan Grand Prix -palkinnon.
– Oli jännittävä kuulla, että ulkomailla kaulakorun orgaanista muotokieltä pidettiin hyvin suomalaisena. Siellä Suomi näyttäytyi luonnonläheisenä maana, kun taas Suomessa korun rosoinen tyyli jopa šokeerasi. Meillä suosittiin tuolloin minimalismia, Weckström kertoo.
Hopeiset avaruuskorut
Muutama vuosi myöhemmin Weckström siirtyi uuteen vaiheeseen, avaruuskoruihin. Hopeiset korut iskivät ajan hermoon avaruudellisessa optimismissaan, vaikka Weckström alun perin ajatteli niissä ihmisen henkisiä ulottuvuuksia.
Korujen viileään luonteeseen ihastui muun muassa muusikko ja taiteilija Yoko Ono, joka esiintyi vuonna 1972 The Dick Cavett Show -televisio-ohjelmassa Weckströmin Kivettynyt järvi -sormus kädessään.
Myös presidentti Urho Kekkonen ihaili Weckströmin koruja, ehkä juuri niiden luontovaikutelman takia. Kekkonen vei koruja lahjoiksi valtiovierailuillaan ja käytti Weckströmin muotoilemia kalvosinnappeja.
Mutta suurempaa oli tulossa, ja se oli vuonna 1977 ensi-iltansa saanut Star Wars eli Tähtien sota -elokuva.
– Ohjaaja George Lucas toivoi, että suunnittelisin korut hänen elokuvaansa. Aloitin työn, mutta pian tuli soitto, että aikaa onkin vain runsas viikko. Siinä ajassa ei ollut mitenkään mahdollista saada koruja valmiiksi, Weckström kertoo.
– Kehotin heitä menemään Lontoon Bond Streetillä sijainneeseen koruliikkeeseen, jossa korujani myytiin. Sieltä prinsessa Leian koruiksi valikoituivat Planetaariset laaksot -kaulakoru ja Darina-rannekoru, jotka olin suunnitellut jo 1969.
– En aluksi tiennyt, kuka Lucas oli, ja epäilin filmiä B-luokan tieteiselokuvaksi. Mutta se olikin ihan muuta. Elokuvasta tuli käyntikorttini, Weckström sanoo nauraen.
Koneen ja ihmisen suhde
Björn Weckströmistä piti tulla taiteilija, mutta hän meni kultaseppäkouluun isänsä toiveesta.
– Olisin halunnut Kuvataideakatemiaan, mutta isäni oli sitä mieltä, että taiteilijan ammatti ei elätä. Veistoksellisuus ja orgaaninen muotokieli näkyi kuitenkin jo alusta lähtien koruissani, ja tein korujen rinnalla pieniä keramiikkaveistoksia.
Weckström on tehnyt veistoksia akryylistä, lasista, marmorista ja pronssista. Teokset heijastivat ja kommentoivat syntyaikaansa, niissä voi nähdä viitteitä populaarikulttuuriin, kuten Alien- ja Terminator-elokuviin, mutta ne ovat myös aikaa kestäviä. Se ei ole ihme, sillä aiheiden ja teemojen aikajana on tavattoman pitkä, teoksissa kohtaavat antiikin tarinat ja tulevaisuuden visiot.
Keskeisiä teemoja on koneen ja ihmisen suhde, jota Weckström on pronssiveistoksissaan ilmaissut hurjilla tavoilla, kuten terästangoilla lävistetyin tai lihakoukussa roikkuvin miestorsoin. Myyttinen Minotaurus – puoliksi ihminen, puoliksi härkä – on sulautunut Weckströmin 1980-luvun Minotauro-teoksessa ihmiskoneeksi, jota ohjaa avoimesta vatsasta paljastuva piirilevy.
– Minua kiinnostaa, miten koneet ovat vaikuttaneet ajatteluun. Se on alkanut jo mekaanisen kellon keksimisestä. Mielestäni ajattelumme on muuttumassa yhä konemaisemmaksi. Teemme asioita loogisemmin kuin aikaisemmin, ja pelkään että tunnepuoli jää varjoon.
Luovuus virtaa Weckströmissä yhä. Parhaillaan hän suunnittelee suuria lasiveistoksia, jotka lasitaiteilija ja -puhaltaja Kari Alakoski toteuttaa studiollaan Riihimäellä. Yhteistyön tuloksia nähdään syksyllä Galleria Mafka & Alakoskessa Helsingissä.
Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 4/2016.
