Kuitian linnan uusi aika

Suomen vanhin kartanolinna Kuitia on seissyt perustallaan yli 500 vuotta. Tapasimme sen uudet omistajat Ilkka Herlinin ja Saara Kankaanrinnan, jotka kehittävät historiallisella tilallaan kestävää, Itämerta säästävää maataloutta.

Saara Kankaanrinta, Ilkka herlin ja Reina-koira Kuitian linnan portailla.
Saara Kankaanrinta, Ilkka herlin ja Reina-koira Kuitian linnan portailla.

Näky on vaikuttava. Kuitian eli Qvidjan keskiaikainen kivilinna seisoo perustallaan aikaa uhmaten.

– Kyllähän yli 500-vuotias rakennus antaa kaikelle touhulle perspektiiviä, linnan tuore omistaja Ilkka Herlin sanoo ja katsoo korkeuksiin kohoavia harmaakivimuureja.

– Linna on ollut täällä kauan ennen meitä ja pysyy paikoillaan meidän jälkeemme. Me olemme vain kääntyviä sivuja historian kirjoissa, Herlinin vaimo Saara Kankaanrinta täydentää.

Pariskunta on omistautunut Itämeren suojelulle, ja he ovat sekä Baltic Sea Action Groupin että orgaanisia lannoitteita tuottavan Soilfoodin perustajajäseniä. Kankaanrinta on Soilfoodin toimitusjohtaja, ja historiasta väitellyt Herlin tunnetaan myös Cargotec Oy:n suuromistajana.

Suomen vanhin säilynyt kartanolinna Paraisilla on osa Kuitian maatilaa, jonka pariskunta osti viime vuodenvaihteessa. Kulttuurihisto­riallisesti arvokkaaseen kokonaisuuteen kuuluu 30 rakennusta. Herlin ja Kankaanrinta etsivät pitkään maatilaa, jossa voisivat toteuttaa haaveensa päästöttömästä ja Itämerta kuormittamattomasta ruoantuotannosta.

– Kestävässä maataloudessa ei ole kyse vain ruoantuotannosta, vaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Kuitiassa on tarkoitus kokeilla, miten ruokaa ja energiaa voidaan tuottaa paitsi päästöittä, myös keräämällä talteen jo mereen hukattuja ravinteita tai sitomalla hiiltä ilmasta takaisin maahan, Herlin sanoo.

Kartanot ovat kautta historian olleet edelläkävijöitä, ja nyt keskiaikainen Kuitia on jälleen matkalla tilaksi, jonka on tarkoitus toimia esimerkkinä myös muulle maataloudelle.

Kuitian linna.
Kuitian linnaa alettiin rakentaa mahdollisesti jo 1480-luvulla. Lopullisen korkeutensa se saavutti kuitenkin vasta 1500-luvulla, jolloin myös oikealla näkyvä lisäosa rakennettiin. Nykyisen muotonsa linna sai 1700-luvun lopulla, jolloin lisäosaa madallettiin.

Joachim (Jaakima) Fleming aloitti harmaakivilinnan rakennustyöt mahdollisesti jo 1480-luvulla, pian sen jälkeen, kun kuningas Hans oli kumonnut kuningatar Margareetan 1390-luvulla asettaman kivestä rakentamisen kiellon. Maassamme oli 1500-luvulla jo parikymmentä kivikartanoa, joista leijonanosa kuului Flemingin ja Hornin aatelissuvuille.

Alkusyksystä kolmikerroksisessa linnassa on yhä jäljellä kesän lämpöä, joka on varastoitunut paksuihin kiviseiniin. Kynttilät palavat ikkunasyvennyksissä, on viihtyisää ja mukavaa.

Talvella kivilinnassa sen sijaan on koleaa ja kosteaa, minkä vuoksi siellä on tuskin koskaan eletty arkielämää. Linnan oli tarkoitus tarjota tarvittaessa suojaa vihollisia vastaan, ja sen viileydessä ruokavarastot säilyivät hyvinä. Linnassa myös kestittiin ja majoitettiin kunnianarvoisia vieraita.

Kuitian sali.
Kalkitut seinät ja huonekalujen vähyys luovat linnan saleihin luostarimaista tunnelmaa. 1500-luvun sisätiloissa käytettiin paljon kudottuja tekstiileitä. Seinustoja kiersi penkkirivi, mutta levyiksi kutsutut pöydät olivat esillä vain silloin kun niitä tarvittiin.

Merkittävin Kuitiassa yöpynyt vieras lienee Kustaa Vaasa, joka majoittui siellä kahteen otteeseen Suomen-matkojensa aikana. Kuningas kirjoitti pojalleen vaikuttuneensa Suomen aatelin kivirakennuksista, jotka oli ”koristeltu kuin linnat”.

Kustaa Vaasan vierailun aikaan linna oli luultavasti jo kolmikerroksinen. Joachim Flemingin aikaan kerroksia oli vain kaksi, mutta Erik Fleming laajensi linnaa perittyään sen isältään vuonna 1515. Silloin linna saavutti lopullisen korkeutensa ja siihen rakennettiin myös poikittainen lisäosa. Nykymuotonsa aumakattoineen linna sai 1700-luvun lopulla, kun apteekkari von Mell kunnostutti rappeutuneen rakennuksen.

Saara Kankaanrinta kiipeää portaita linnan ylimpään kerrokseen. Riisuttuun ympäristöön on edelleen helppo kuvitella 1500-luvun sisustus seinävaatteineen ja seinustoja kiertävine puupenkkeineen. Kankaanrinta asettelee kartanon pihalta keräämiään syyskukkia suureen lasipurkkiin.

– Esteettisessä mielessä vanha kivirakentaminen on täydellistä. Miten kauniita kuluneet lattiat, kalkittu seinäpinta tai ikkunasyvennysten epäsäännölliset kaaret ovatkaan. Miljöön vaaliminen ja tyylikäs kerroksellisuus ovat tilan kunnostustöistä vastaavan arkkitehdin Pekka Saatsin ohjenuorana, hän sanoo.

Kuitian ruokasali.
Linnan uudet omistajat tulevat käyttämään sitä muun muassa edustustilana. Näin palautetaan yksi niistä käyttötarkoituksista, joita linnalla oli jo 1500-luvulla Tinaesineitä käytettiin jo 1400-luvun kattauksissa. Tinasta valmistettiin kannuja, pikareita, kulhoja ja vateja. 1500-luvun puolivälin jälkeen alettiin käyttää myös tinalautasia.

Saara Kankaanrinta siirtyy pohjoispäädyn ikkunaan. Alhaalla notkelmassa kasvavien puiden latvat ulottuvat ikkunoiden tasalle.

– Rakastan näitä korkeita puita, hän huokaa. Vielä 1500-luvulla syvänteessä lainehti meri, joka reunusti linnaa kolmelta sivulta. Nyt metsäisellä laitumella käyskentelee ylämaankarjan sonneja ja lampaita.

– Tilalla tullaan viljelemään biologisesti, ilman väkilannoitteita ja torjunta-aineita, eläinten hyvinvointiin panostaen. Lannan käsittely ja laidunkierto on olennainen osa ravinteiden kierrätystä, Kankaanrinta kertoo. Pellot toimivat hiilinieluna, koska hiilen sitominen takaisin maahan on ainoa tiedossa oleva keino kääntää ilmastonmuutosta. Tilalle tulee myös biokaasulaitos.

Rakennusten kannalta Kuitia sai uudet omistajat viime hetkellä. Herlin ja Kankaanrinta valitsivatkin Kuitian päästöttömän ruoantuotannon pilottitilaksi osittain juuri siksi, että halusivat säilyttää kulttuurihistoriallisesti arvokkaan tilan jälkipolville.

– Haluamme saattaa ikiaikaisen linnan vuorovaikutukseen tämän päivän kanssa ja tehdä siitä kestävän ja nykyaikaisen maatalouden symbolin.

Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 9/2015.