Kukat juhliin, mutta mihin tyyliin?

Kukkatervehdyksen voi nykyäänkin sitoa antiikin eri tyylien tapaan. Floristi Mari Heinisen kimput kertovat, millaiset pyöreät puketit ja viehkeät vasut ovat olleet suosittuja eri aikoina.

Kukilla on kautta aikojen sulostutettu arkea ja varsinkin juhlaa. Luonnonkukista sidottiin 1800-luvulla päivänsankarille nimipäiväseppele. Vuosisadan puolivälissä suurimmissa kaupungeissa kukat ja sidontatyöt saattoi jo tilata puutarhurilta. Kavaljeerit ostivat daameilleen kukkakimppuja, ja matkalle lähtijän rintaan saatettiin kiinnittää pieni rintakimppu.

Uljaat kukka-asetelmat olivat Suomessa harvinaisia ennen 1800-lukua. Onnittelu- ja vierailukukkien vieminen yleistyi 1920-luvulta lähtien.

Uurnaan sommiteltu, symmetrinen asetelma on saanut innoituksensa keskieurooppalaisista kukkamaalauksista. Se rakennettiin daalioista, ruusuista, harjaneilikoista, tarhaneilikoista, kehäkukista, kultapiiskuista ja iiriksistä. Mukana on myös vanhoja yrttikasveja, kuten rohtoluppiota, mäkimeiramia ja marunaa.

Historiallista runsautta

Renessanssin ja barokin aikana 1500-luvulta aina 1700-luvun alkupuolelle muodissa olivat runsaat ja värikylläiset kukka-asetelmat. Aikakauden taide suosi asetelmamaalausta, ja keskieurooppalaiset taiteilijat ovatkin dokumentoineet vuosisatojen takaista kukkamuotia. Esimerkiksi hollantilainen tulppaanihullutus näkyi kimpuissa.

Renessanssin myötä leikkokukkien merkitys alkoi kasvaa. Kun aiemmin kukat oli aseteltu ruukkuihin, pulloihin ja kannuihin, nyt kukille alettiin valmistaa erityisesti niille suunniteltuja astioita.

1800-luvun tyylisen biedermeierpuketin keskuskukkana on iso ruusu, jota kiertävät kehinä maksaruoho, mäkimeirami, ruusu, siankärsämö ja kultahehku. Osa kimpun aineksista saattoi siis olla luonnonkasveja.

Pyöreä biedermeierpuketti

1800-luvun alkupuolella yleistynyt tyyli saavutti vauraan väen salit. Biedermeierkimpuksi kutsutaan pyöreää kimppua, jossa suurempaa keskuskukkaa ympäröivät muut kukat säännöllisinä rengasvyöhykkeinä. Kimppua ympäröi paperinen mansetti. 1800-luvulla kimpusta käytettiin nimeä puketti. Puketit saattoivat olla halkaisijaltaan jopa metrisiä.

Pyöreät kimput olivat muodikkaita useiden vuosikymmenten ajan, niitä käytettiin aina 1890-luvulle saakka. Torikaupassa niitä näki vielä 1910-luvullakin.

Biedermeierin aikakaudella kukat kuuluivat myös pukeutumiseen. Naiset koristelivat kukilla hattunsa tai kampauksensa, ja kukkia saatettiin käyttää myös rinnuksella, lantiolla tai puvun laahuksessa.

Kertaustyylien aikaan 1800-luvun loppupuolella porvariskodeissa suosittiin kuivakukista ja tekokukista lasikuvun alle tehtyjä asetelmia. Kuvun alle aseteltiin myös muistoesineitä. Hillityssä asetelmassa on käytetty kuivattuja jänönapiloita ja vaaleita kangasruusuja.

Lasikuvun suojassa

Lasikuvun alle tehdyt kukka-asetelmat yleistyivät 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kuivattujen kukkien lisäksi niissä käytettiin myös kangaskukkia ja vahakukkia. Ne aseteltiin pieneen maljakkoon, joka sijoitettiin kuvun alle. Kukat saatettiin myös kietoa kuvun pohjaan kiinnitetyn tangon ympärille.

Kertaustyylien aikaan asetelmat muuttuivat runsaiksi, ja kuvun alle aseteltiin myös monenlaisia muistoesineitä, kuten kiiltokuvia, hautajais- ja ristiäismakeisia, sulkia tai guttaperkasta valmistettuja hedelmiä. Merimiehet suosivat näitä asetelmia tuliaisina kotiväelleen.

Kreppipaperilla päällystetystä kukkavasusta löytyvät 1800-luvun lopun muotikasvit tuonenkielo ja syklaami. Korissa on myös rahkasammaleeseen aseteltuja leikkokukkia: harjaneilikkaa, morsiusharsoa ja tatarta. Ilmavaa vehreyttä saatiin unelman oksista. Korin sankakin koristeltiin usein pienellä kimpulla, tässä kieloilla.

Koristellut kukkavasut

1800-luvun loppupuolella kukkakoria nimitettiin vasuksi. Asetelmasta löytyi usein myös tekokukkia. Vasut oli valmistettu pajusta tai rottingista, ja niiden koristeluun uhrattiin paljon aikaa ja vaivaa. Muodinmukaiset vasut oli päällystetty kulta- tai pronssimaalilla maalatuilla mannasuurimoilla. Itse vasu koristeluineen näytti joskus tärkeämmältä kuin korin sisältö.

Hyvin usein vasu päällystettiin kreppipaperilla, ja pääroolissa oli koriin aseteltu komea silkkinauharusetti. Mikäli koriin haluttiin tuoreita leikkokukkia, ne aseteltiin kosteaan, koko korin täyttävään rahkasammaleeseen.

Myös lahjoiksi annettavien kukkivien ruukkukukkien ruukut peitettiin yleensä kreppipaperilla, joskus jopa niin, että pitkävartisten kukkien varretkin peittyivät. Kreppipaperi taitettiin kaksinkerroin ja reuna vedettiin sormien välissä aaltomaiseksi. Upeimmat kukkatervehdykset saivat kaksivärisen kääreen: sisempi kreppipaperi oli vaalea tai vaaleanpunainen ja ulompi vihreä. Mikäli kreppipaperia ei ollut saatavilla, oli tyytyminen sanomalehtipaperiin.

Kertaustyylien aikaan viherkasvit koristivat juhlapöytiä. Iso-Puolalan salin pienen pöydän asetelmassa on käpypalmu ja tähden muotoon aseteltu morsiusharsoköynnös.

Viherkasveja ja köynnöksiä

Kertaustyylien aikana viherkasveista muodostui sisustuksen olennainen osa. Suuria kasveja käytettiin hyväksi myös juhlasomistuksissa. Pöytiin rakenneltiin massiivisia kukkalaitteita viherkasveista ja kukista. Juhlapöydälle saatettiin istuttaa eksoottinen kukkasaari palmuineen ja saniaisineen. Asetelman viherkasvit yhdisteltiin toisiinsa kukkaköynnöksin.

Kukkakimppujen muoto muuttui vuosisadan loppupuolella pohjaltaan soikeaksi, ja aiemmat pystylinjat kallistuivat nyt viistoon. Paperireunus vaihtui silkkiä, harsoa ja pitsejä sisältäväksi reunukseksi.

1900-luvun alussa kapeisiin ja korkeisiin kukkamaljakoihin aseteltiin vain muutama kukka luonnollisesti ja ilmavasti. Jugendin suosikki iiris saattoi toistua kuviona myös maljakoissa ja pöytäliinoissa. Iso-Puolalan salikamarin vastamaalatut sapluunatapetit antavat kauniin taustan kukille.

Jugendin iirikset

Jugendin raikkaat tuulahdukset muuttivat kukkamuodin täysin. Alettiin ihailla yksinkertaista luontoa, ja koristellut kukkakorit rusetteineen saivat väistyä. Pitkävartisten kukkien saatavuus parani, ja ajan suursuosikiksi nousivat iirikset. Muodinmukaisiin kapeisiin ja korkeisiin maljakoihin aseteltiin vain muutama yksittäinen kukka.

Kukkalaitekin muuttui kevyeksi, joko yhdestä tai muutamasta kukkalajista kootuksi korkeaksi kukkavihkoksi. Kukkien sidonnan ensimmäiset suomalaiset oppikirjat julkaistiin vuosisadan alkupuolella, ja oma ammattinsa siitä tuli meillä vuodesta 1910 lähtien.

Kukkakoreja suosittiin edelleen, mutta nyt korissa oli yleensä vain yhtä kukkalaatua kerrallaan. Suosituimpia kukkia olivat kielot, tulppaanit, tasetit, ruusut, syreenit ja hyasintit. Joulunajan kukkakoreissa nähtiin yleensä syreenejä.

Saniainen oli yksi sotien jälkeisen ajan suosituimmista viherkasveista. Sitä käytettiin myös kukkakoreissa. Muhkean rusetin lisäksi koriin on aseteltu muutamia freesioita kostealle rahkasammalpohjalle.

Suosikkina saniainen

Kukkakorit olivat käytössä aina 1960-luvulle saakka, vaikka leikkokukkien vieminen onnittelukukkina alkoikin yleistyä kaupungeissa jo 1920-luvulla.

Sotien jälkeen leikkokukkavalikoima oli melko niukka, joten suosittiin koreja ja niissä viherkasveja, erityisesti saniaisia. Paperista tai kankaasta valmistettu muhkea rusetti kuului olennaisena osana aikakauden kukkakoriin.

Korit valmistettiin useimmiten lastusta tai rottingista, ja ne täytettiin rahkasammaleella, joka toimi asetelman pohjamateriaalina.

Mikäli leikkokukkia oli saatavilla, ne aseteltiin kosteaan sammaleeseen, ja näin ne säilyivät pitkään tuoreina. Aikakauden kukkakimppujen suosikkikukkia olivat neilikat, ruusut ja krysanteemit, leikkovihreänä käytettiin usein asparaguksia.

Floristi Mari Heinisen kukkakimput ­kuvattiin Turun Iso-Puolalassa ­olleessa­ näyttelyssä. Iso-Puolala on kaupungin ­vanhimpia puutaloja, ja sitä kunnostaa Rakennusperinteen Ystävät ry.

Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 4/2016.