Loviisan Wanhat Talot kutsuvat

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa kymmenet kodit avaavat jälleen ovensa vierailijoille. Uudessa Antiikki & Designissa esittelemme niistä yhden, Wildemansin tilan päärakennuksen, joka on omaperäinen yhdistelmä tummaa salaperäisyyttä ja kuulasta raikkautta.

Adrian Aitokari lueskelee lasikuistin sinisyydessä Lasiverannan tapettin malli löytyi Loviisan kaupunginmuseosta Majurin puustellista. Ikkunat ovat Jyväskylän tulitikkutehtaan vanhat. Kanttorina työskentelevä Mia Aitokari tienasi soittamalla itselleen Liljendalin kirkon helmenharmaan penkin.

Lasiverannan kuulaassa sinisyydessä omenat tuoksuvat ja tunnelma on rauhoittava. Mia ja Vesa Aitokarin ensikohtaaminen rakkaan talonsa kanssa 17 vuotta sitten oli hyvin toisenlainen.

”Myydään vanha tila, joka ei vastaa nykyajan asumisstandardeja.” Lehti-ilmoitus herätti pariskunnan mielenkiinnon ja he lähtivät oitis Loviisaan, silloiseen Pernajaan, katsomaan taloa. Villiintyneen pihan keskellä heitä odotti vuonna 1917 rakennettu talovanhus, jossa ei ollut juoksevaa vettä eikä sähköä. Lasiverantaa ei vielä ollut, mutta rakennuksen tunnelma puhutteli heitä.

– Emme olleet koskaan asuneet vanhassa talossa, mutta tiesimme, että tämä paikka oli meitä varten. Mikä parasta, pihapiirissä oli 1800-luvun tuulimylly! Teimme tarjouksen siltä seisomalta, emmekä ole katuneet, Mia Aitokari kertoo.

Paikalla on tiettävästi ollut asutusta jo 1200-luvulla. Wildemansgård-nimen tila sai 1600-luvulla aateloidun Wildemanin suvun mukaan. Tulipalot ovat seuranneet toisiaan, ja tilan rakennukset on tehty monta kertaa uuteen asuun. Pihametsästä löytyy joidenkin vanhojen rakennusten perustuksia.

Wildemansgårdin päärakennus valmistui vuonna 1917. Aikoinaan tällä paikalla sijaitsi Pernajan ensimmäinen säterikartano eli verosta vapautettu aateliskartano. Kuisti on Vesa Aitokarin rakentama.

Talon myynyt perikunta lupasi kauppahinnasta alennusta, jos Aitokarit hoitaisivat talon tyhjentämisen. He suostuivat tarjoukseen ilomielin. Irtaimiston läpikäyminen tarjosi tutkimusmatkan edellisten asukkaiden elämään.

Selvisi, että talon vanhaisäntä oli harjoittanut Wildemansissa luomuviljelyä jo 1940-luvulla. Hänen perintöään kunnioittaen Aitokarit perustivat tilalle luomuomenatarhan, jonka sadosta saadaan vuosittain tuhansia litroja kylmäpuristettua omenamehua. Suurin osa siitä myydään helsinkiläisravintoloille ja yksityisasiakkaille. Lisäksi omilla pelloilla viljellään luonnonmukaisin menetelmin camelinaa, josta valmistetaan terveellistä ruokaöljyä.

Muutettuaan Wildemansiin Aitokarit vetivät ensi töikseen sähköt päärakennukseen. Muuten nykyaikaistamisen kanssa ei pidetty kiirettä. Vesijohtoverkostoonkin liityttiin vasta ensimmäisen asuinvuoden jälkeen.

Sauna, kaivo ja huussi pihan perukoilla. Niiden turvin Aitokarit pärjäsivät ensimmäisen Wildemans-vuotensa, jonka kuluessa perheeseen syntyi toinen lapsi.

– Ylikunnostaminen on vanhojen rakennusten vitsaus, jonka tahdoimme välttää. Siksi halusimme odottaa rauhassa, ja antaa talon itsensä kertoa, mikä sille on hyväksi. Vanha talo saa näyttää vanhalta, Vesa Aitokari pohtii.

Verantaa lukuun ottamatta alakerran värimaailma on tumma ja salaperäinen. Mia Aitokari sytyttää kynttilät salin pöytään, joka on katettu juhlaan. Prameat venäläiset päätytuolit ovat 1800-luvulta. Muu ruokailuryhmä astiakaappeineen on barokkijäljitelmä 1920-luvulta. Saksalainen kattokruunu on 1900-luvun alusta.

Lue koko juttu uudesta Antiikki & Designista 7/2015. Katso täältä numeron muista aiheista.

Loviisan Wanhat Talot 29.–30.8. www.loviisanwanhattalot.fi