Raidallisen lasin salaisuus

Filigraanilasin tekniikan toi Suomeen 160 vuotta sitten ranskalainen Charles Bredgem. Välillä taito unohtui, 1950-luvulla sen elvytti Kaj Franck. Suomen lasimuseon näyttely ja tuore kirja kertovat suomalaisen filigraanilasin tarinan.

Sinivalkoinen raidoitus on tyypillinen Nuutajärven filigraaniesineille. Lasinpuhaltajamestari Charles Bredgemin tai hänen verstakkonsa 1850–60 -luvulla valmistama malja. Kuva Suomen lasimuseo.

Nuutajärven vanha puusilta natisee liitoksissaan, kun hevosten vetämät rattaat ylittävät sen yksi toisensa jälkeen. Rattailla istuu uupunutta väkeä, sillä matka Keski-Euroopasta on ollut pitkä. Yhdessä hevoskuormassa matkustaa ranskalainen lasinpuhaltaja Charles Bredgem (1828–1903)vaimoineen ja 3- ja 5-vuotiaine lapsineen. Heitä vastassa on hyinen lokakuu ja kansainvälistymisensä kynnyksellä ponnisteleva Nuutajärven lasitehdas.

Bregdem on yksi niistä ammattilaisista, joita tehtaan omistaja Adolf Törngren kävi rekrytoimassa Keski-Euroopasta. Näin hän halusi uudistaa vanhanaikaiseksi käynyttä tehdastaan.

Ulkomailta saapuville lasinpuhaltajille haluttiin tarjota viihtyisät olot, ja lasikylä rakennettiin arkkitehti G.Th Chiewitzin suunnitelmien mukaan käytännössä uudelleen.

Keskieurooppalaiset lasinpuhaltajat toivat uutta osaamista Nuutajärven lasitehtaalle 1850-luvulla. Kuva Vilho Annalan kirjasta Nuutajärven lasitehdas 1793–1943, Otava 1943.

Charles Bredgem palasi muutaman vuoden kuluttua takaisin Ranskaan, mutta hän oli ehtinyt juurruttaa filigraanilasin valmistustaidon Nuutajärvelle.

Filigraanilasi tarkoittaa lasia, jossa ohuet lasitangot muodostavat yleensä spiraalimaisia kuvioita. Eriväriset lasitangot, filigraanipuikot, asetellaan joko muottiin pystyasentoon tai vapaasti vaaka-asentoon teräslevylle. Tästä ne otetaan kuumaan, puhallettavaan lasialoitukseen. Tekniikka on kehitetty alun perin Venetsiassa Muranon saarella 1540-luvulla.

Hienostunutta lasia arvostettiin mutta ei lopulta myyty suuria määriä korkean hinnan takia. Tuotantoa hankaloittivat entisestään 1900-luvun alun yhteiskunnallisesti ja poliittisesti sekavat olot. Filigraanilasin tuotanto hiipui ja loppui käytännössä lähes sadaksi vuodeksi.

Kaj Franck kehitti klassisesta filigraanista 1950-luvulla omintakeista ”räsymattofiligraania”. Kuva Indav Oy.

Uudelleen filigraanilasin tuotannon herätti Nuutajärvellä henkiin muotoilija Kaj Franck 1950-luvulla. Taito ei ollutkaan tauon aikana kadonnut kokonaan, vaan Sundellin puhaltajasuku oli pitänyt omassa keskuudessaan taitoa yllä.

Ensimmäinen heistä, Alfred Sundell, oli tullut lasitehtaalle työhön, kun Charles Bredgem vielä vaikutti Nuutajärvellä. Alfred sai aikanaan kuusi poikaa, joista neljä ryhtyi lasinpuhaltajiksi. Ammatin perinteeseen kuuluu, että taitoa opetetaan vain omille jälkeläisille, ja niin Alfred oli epäilemättä tehnyt.

1960-luvun alussa Franckin unelma toteutui ja Nuutajärven lasitehdas julkisti ensimmäiset sarjatuotteena valmistetut filigraaniesineet. Sen jälkeen filigraanitekniikka on pysynyt varsinkin taidelasitekniikkana Nuutajärvellä.

Nykyään Nuutajärven Lasikomppanian hytissä valmistetaan filigraanilasia jatkuvasti. Sitä myös opetetaan Nuutajärven lasikoulun opiskelijoille.

Lasitaiteilija Heikki Orvola käytti klassista filigraanitekniikkaa kunnianosoituksena Nuutajärven pitkäaikaiselle filigraaniosaamiselle. Pro Arte Filigraani -kokoelma, 1980–82. Kuva Indav Oy.

Kiehtova kierre – filigraanilasi Suomessa -näyttely 22.9.–31.12. Suomen lasimuseossa Riihimäellä, www.suomenlasimuseo.fi

Marja-Leena Salon kirja Kiehtova kierre – filigraanilasi Suomessa (Nemo/Otava) kertoo suomalaisen filigraanin tarinan Charles Bredgemistä nykyajan lasitaiteilijoihin.

Lue koko juttu Antiikki & Designista 9/2017. Katso täältä lisää numeron sisällöstä.

Seuraa meitä somessa