Timo Sarpaneva - klassikot syntyivät luomisen vapaudesta

Timo Sarpaneva muotoili lasista tuttuja suomalaiskotien klassikkoja, kuten Festivo-kynttilänjalat, sekä upeita taide-esineitä. Marjatta Sarpaneva kertoo haastattelussa miehensä urasta.

Marjatta Sarpaneva vierellään Lasiaika-kokoelman Lansetti I -veistos vuodelta 1985. Materiaaleina ovat graniitti ja kylmä lasi. Iittalan lasitehdas / Jokisen hautakiviveistämö, Akaa.

Timo Sarpaneva (1926–2006) oli taiteilija, jonka läheisin materiaali oli lasi. Hän vaati ehdotonta luomisen vapautta, ja siitä syntyi suomalaisen muotoilun rakastettuja klassikkoja. Marjatta Sarpaneva pitää yllä miehensä mittavaa perintöä.

- Linnut olivat Timolle tärkeitä, hän ei voinut sietää, että niitä metsästettiin. Häntä kiehtoivat keveys ja lentäminen, siksi hän oli ihastunut myös perhosiin, Marjatta Sarpaneva kertoo.

Timo Sarpaneva toteutti läpi uransa – tiedostamattaan – muotoa, joka perustui pehmeään soikioon. Hahmo muistuttaa nukkuvaa lintua, joka on vetänyt päänsä siipien suojaan. Muoto näkyy hänen 1940- ja 50-luvun vaihteessa tekemissään lintuaiheisissa maalauksissa ja toistuu 1950- ja 1990-luvun lasiteoksissa.

Samat muodot toistuvat eri tekniikoissa. Maalaukset ylhäältä vasemmalta: Kuollut lintu, 1953, Nukkuva lintu 1953, Liekkilintu (Kolibri), 1951, Kyyhky 1951. Alhaalla on Siivet-kokoelman lasiveistoksia vuodelta 1997, Studio Pino Signoretto, Murano.

Timo Sarpaneva valmistui graafikoksi

Mitä suomalaisille tulee mieleen Timo Sarpanevasta? Orkidea, i-lasi, Claritakset, Finlandia-maljakot, Festivo-kynttilänjalat, emaloidut valurautapadat. Lista on pitkä.

Sarpaneva on kansainvälisesti tunnetuin suomalaisen kultakauden muotoilija Tapio Wirkkalan rinnalla, molemmat Milanon sankareita. Wirkkalan muotokielessä korostui voima, Sarpaneva oli hienovaraisempi.

Timo Sarpaneva suunnitteli Festivo-kynttilänjalat 1966 Iittalan lasitehtaalle. Hänen suunnittelemiaan ovat myös Antiikkipallo-kynttilät, 1963, Juhava Oy.

Sarpaneva valmistui graafikoksi Taideteollisesta Keskuskoulusta eli Ateneumista 1948. Kiinnostus lasiin sai hänet osallistumaan Riihimäen 1949 järjestämään lasikilpailuun, jossa hän sijoittui toiseksi.

Uransa aikana Sarpaneva muotoili monia materiaaleja, posliinia saksalaiselle Rosenthalille, valurautaa Rosenlewille, tekstiilejä Porin puuvillalle ja terästä Opalle, mutta rakkaimmaksi nousi lasi.

Timo Sarpaneva suunnitteli Saturnus-vuoan 1960. Sarjaa valmistettiin emaloidusta valuraudasta Rosenlewin tehtaalla Porissa.

Sarpaneva teki alusta lähtien lasitaidetta. Hän kokeili eri tekniikoita, ja kokeiluista osa johti myöhemmin käyttöesineisiin. Marjatta Sarpanevan mukaan suomalaisten oli 1950-luvulla vaikea hyväksyä, että lasiesine voisi olla pelkästään taidetta. Esineille piti aina keksiä jokin käyttötarkoitus.

Siksi maineikasta Orkideaa mainostettiin yhden kukan vaasina. Itse Herman O. Gummerus, suomalaisen muotoilun suuri viennin edistäjä, laittoi ensimmäisenä Orkideaan kukan, neilikan napinlävestään.

Vuoden 1954 Milanon triennaalissa Orkidea voitti Grand Prix -palkinnon. Yhdysvaltalainen aikakauslehti House Beautiful valitsi sen maailman kauneimmaksi esineeksi 1956.

Menestys Milanon triennaaleissa toi mainetta suomalaiselle muotoilulle. Timo Sarpaneva, puuseppä Adamo Brambilla ja viennin edistäjänä toiminut Olof Gummerus pystyttivät osastoa Milanossa vuonna 1957. Kuva Sarpaneva Design Oy:n arkisto.

Timo Sarpaneva teki yhteistyötä lasiammattilaisten kanssa

– Kun Timolta kysyttiin, onko hän taiteilija vai muotoilija, hän vastasi ”Kyllä minä luultavasti olen taiteilija”. Hän kuitenkin viihtyi hyvin taideteollisuuden parissa ja teki paljon sellaista, joka oli taiteen ja käyttöesineiden rajamailla. Toisin sanoen, taidetta, jota voi käyttää.

Tiimityöskentely oli Timo Sarpanevalle kaikki kaikessa. Lasityöt syntyivät yhteistyössä Iittalan tai myöhemmin italialaisten ammattilaisten kanssa.

– Hän ei piirtänyt suunnitelmiaan puhtaaksi. Hänen tapansa oli tutkia, piirtää luonnoksia ja keskustella hyttimestarin ja muun tiimin kanssa. Viimeinen sana oli kuitenkin aina hänellä, Marjatta Sarpaneva kertoo.

Timo Sarpaneva suunnitteli 1956 Iittalalle i-lasisarjan ohuesta, puhalletusta värillisestä lasista. Hän kehitti värit yhdessä Iittalan kemisti-insinöörin Keijo Laitisen kanssa. Toisiinsa pehmeästi sointuvien, murrettujen värien asteikko oli harmaa, siniharmaa, liilanharmaa ja vihreänharmaa. Niistä tuli myös Iittalan standardivärit pitkäksi aikaa.

– Timo piti itseään ennen kaikkea koloristina, Marjatta Sarpaneva sanoo.

Claritas-taidelasikokoelmaa, 1983, Iittalan lasitehdas.

Finlandia syntyi vahingossa

Erityisen tärkeä oli yhteistyö Iittalan hyttimestarin Reino ”Reka” Löflundin kanssa. Esimerkiksi Finlandia-veistokset syntyivät 1960-luvun alussa vahingossa Sarpanevan ja Löflundin kokeiluista. Sarpaneva haki uudenlaista lasin pintarakennetta. Hän ja Löflund tunkivat puumuotteihin ronskia tavaraa, kuten sahanteriä, kettinkejä ja vaijereita.

Kun muottiin kaadettiin tuhatasteinen sula lasi, se paloi muotissa loimuten ja savuten, ja rautaromu jätti jälkensä lasiin. Mutta se ei ollut rautaromusta syntynyt struktuuri, johon Sarpaneva ihastui, vaan puumuotissa olleesta oksasta lasiin jäänyt pintakuvio. Sen jälkeen kaksikko alkoi käyttää puhdasta puumuottia, johon saatiin polttamalla haluttu hiiltynyt pintarakenne.

Sarpaneva suunnitteli Finlandia-veistokset 1964. Kuvassa Intohimo, joka valmistettiin uustuotantona kuuden kappaleen sarjana Iittalassa 2013.

Marjatta Sarpaneva kertoo Finlandia-veistoksista tositarinan, jollaista ei voisi näinä päivinä enää tapahtua.

– Milanossa järjestettiin 1960-luvun lopussa Finlandia-veistosten näyttely. Esineet kuitenkin menivät rikki. Se oli tietysti katastrofi, mutta korvaavia teoksia alettiin heti etsiä Suomesta. Timo soitti kaikille tutuilleen, joilla tiesi Finlandia-veistoksia olevan. He tarjoutuivat antamaan työnsä näyttelyyn ja Finnairin lentokone lupasi odottaa, mutta kuljetus oli mennyt niin viime tipalle, että esineet eivät enää mahtuneet koneen lastiruumaan.

– Sitten ehdotettiin, voisiko teokset kuljettaa matkustamossa. Kapteeni antoi siihen luvan, ja matkustajat ottivat ilomielin tunnetun taiteilijan työt syliinsä, vaikka ne olivat suuria ja painavia.

Auringonpurkaus (Pro tuberans), 1999. Käsin muovattu lasiveistos, Studio Pino Signoretto, Murano.

Timo Sarpanevan uran loppu Italiassa

Iittalan lasitehtaan linja tiukkeni 1980-ja 90-luvun vaiheessa, eikä Timo Sarpaneva päässyt toteuttamaan luovuuttaan yhtä vapaasti kuin aikaisemmin. Hän alkoi työskennellä Iittalan lisäksi maineikkaalle Veninille Venetsian Muranossa.

Sarpaneva pääsi Veninillä tauon jälkeen taiteellisen tekemisensä perusehtoihin, kokeilemaan muodoilla ja väreillä. Se oli hänelle kuin paluuta nuoruusvuosien luomisen vapauteen ilman sarjatuotannon kahleita ja paineita.

Timo Sarpaneva palasi Italiaan 2000-luvulla. Hän vietti viimeiset vuotensa Muranossa työskennellen maineikkaan mestarin, viime vuonna kuolleen Pino Signoretton lasihytissä. Taiteilijan ja lasimestarin kohtaamisesta syntyi lasitaidetta, jossa suvereeni luovuus ja tekninen osaaminen yhtyivät ainutlaatuisella tavalla.

Timo Sarpaneva -näyttely Designmuseossa 23.3.–23.9. 2018 www.designmuseum.fi

Design Sarpaneva, galleria ja myymälä, www.sarpanevadesign.com

Juttu on julkaistu Antiikki & Designissa 3/2018.