Uusrokokoo - röyhelöiden kapina

Uusrokokoosta ei tule ensimmäiseksi mieleen yhteiskunnallinen liikehdintä. Ennemmin siihen liitetään laatusanat kevytkenkäinen ja koreilunhaluinen. Mutta pehmustettujen emmatuolien, porvariskotien kaksinkertaisten ikkunaverhojen, ruusuaihein koristeltujen astiastojen ja kiharaisten koriste-esineiden taustalla olivat tuon ajan yhteiskunnan perusrakenteita vahvasti muuttaneet ilmiöt: demokratisoituminen ja teollinen vallankumous.
​Uusrokokooajan taiteilijat selvittivät tarkasti 1700-luvun rokokoon pukeutumismuodin. Maalaustekniikka oli kuitenkin tyypillinen 1800-luvulle. Gunnar Berndtson: Puutarhaidylli, öljy puulevylle. Kuva Ett hem -museo / Vesa Aaltonen​

Uusrokokoo oli yksi 1800-luvun huonekalu- ja sisustustyyleistä, jotka hakivat innoituksensa aikaisemmista tyyleistä. Se osui noin vuosiin 1830–1900, aikaan jona eurooppalainen maailma oli yhteiskunnallisesti ja poliittisesti muuttumassa.

Aristokraatit yhdistivät uusrokokoon vanhaan järjestykseen, ranskaksi ancien régime. Siis aikaan ennen Ranskan 1789 vallankumousta, jolloin maassa oli vahva kuninkaan valta. Se piti yllä sääty-yhteiskuntaa, jossa jokainen tiesi paikkansa. Tämän yläluokka olisi toivonut jatkuvan 1800-luvulla.

Kun kuninkaallinen Bourbon-suku palasi valtaan Ranskassa 1830, yläluokassa heräsi valtava kiinnostus aitoihin Ludvig XV:n ajan (hallitsijana 1715–74) rokokoohuonekaluihin ja -esineisiin.

​Tazza eli jalallinen kulho on suloisen hempeää uusrokokoolasia Venäjältä, 1860-luku, 75 e (kulhossa korjaus), Antiikki Maini ja Veli. Kuva Heikki Rautio.​
​Koristelautanen, Saksa noin 1880, 38 e, Antiikki Maini ja Veli. Kuva Heikki Rautio.​

Yhteiskunnan demokratisoituminen tiesi yläluokan vallan kaventumista, mutta jäljelle jäi sentään romanttinen kaipuu menneeseen. Myös porvaristo, työnteolla rikastunut ja valtaa himoitseva yhteiskuntaluokka, asettui aristokratian vanavedessä tukemaan vanhaa järjestystä.

Mitä pidemmälle 1800-luku kulki, sitä laajemmalle uusrokokoo levisi ja sitä yltiöpäisemmäksi se koristelussaan muuttui. Teollinen sarjatuotanto laski valmistuskustannuksia, ja varakkuuden lisääntyminen loi uusia markkinoita kotien hyöty- ja koristetavaroille.

​Taiteilijat maalasivat kepeitä ja helppotajuisia kohtauksia. Suosittuja olivat aiheet kustavilaisen ajan elämästä 1700-luvun lopulla. Albert Edelfelt: Bellman soittaa luuttua Kustaa III:lle ja G. M. Armfeltille Haagassa (1884), öljy kankaalle. Kuva Gösta Serlachiuksen taidesäätiö / Vesa Aaltonen.​
​Helene Schjerfbeckin Naamiaiskuva, 1887, öljy kankaalle, on tavoittanut rokokoon keveyden ja hienostuneisuuden. Teos tunnetaan myös nimellä Rokokoonainen. Kuva Pohjanmaan museo / Erkki Salminen.​

Juttu on julkaistu Antiikki & Designista 2/2015. Tämän artikkelin taidekuvat ovat Taidemuseo Göstassa 2015 olleeseen näyttelyyn liittyvästä kirjasta Pohjoinen uusrokokoo, SKS.

Seuraa meitä somessa