Ammende Villa on Pärnun helmi

 

Ammende Villa oli upporikkaan Ammenden kauppiasperheen koti 1900-luvun alun Pärnussa. Oppaamme kertoi, että villa rakennettiin alunperin tyttären hääjuhlia varten. Sitä ympäröi puisto, jossa nykyään järjestetään konsertteja. Ylellinen Villa Ammende toimii nykyään hotellina.

Villa Ammende edustaa paikallista jugendia. Se valmistui vuonna 1905 ja sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Mieritz & Gerassimov.
Julkisivun materiaaleissa käytettiin uusia innovaatioita mm. värikkäitä keraamisia laattoja, stukko- ja kivikoristelua.

Villa Ammendessa voi tilata historiakierroksen, jossa esitellään hotellin hulppeat huoneet  -joista jokainen on erilainen- sekä kerrotaan perheen historiasta. Perheen ja rakennuksen yhteinen tarina päättyyi 1920-luvulla. "Väärä aika, oikea paikka tai oikea aika, mutta väärä paikka" kuten oppaamme lyhyesti asian ilmaisi.

Ammenden perheen muuttaessa pois villasta ja se huutokaupattiin.  Villan osti  Pärnun kaupunki, jonka jälkeen se koki monia eri vaiheita. 1920-luvun lopulla se toimi hotellina ja Casinona. Toisen maailmansodan aikaan  sen kohtalo on ollut karu: siihen majoittui saksalaisia upseereita  ja upeat huoneet ränsistyivät, parvekkeet rikottiin ja salongeissa pelattiin ja vietettiin paheellista elämää. Sodan jälkeen rakennus on toiminut mm. kirjastona ja hammasklinikkana. Rakennus oli myös vuosia tyhjillään ja hylättynä. Vuonna 1990-luvun puolivälissä hotellia alettiin kunnostaa ja valtava, neljä vuotta kestänyt urakka valmistui vuonna 1999.

Astuessani ensimmäistä kertaa hotellin aulaan, tuntui kuin olisin siirtynyt ajassa sata vuotta taaksepäin. Kaikki yksityiskohdat koristemaalauksista alkuperäisiin tulisijoihin oli pieteetillä kunnostettu ja aikakauteen sopivia huonekaluja oli puolestaan metsästetty ympäri Eurooppaa. Historiallinen  Villa Ammende on voittanut useita palkintoja mm. vuonna 2016 parhaan  Luxury Historical Hotel -palkinnon ja valittu The Villegiature Awardsin yhdeksi kuudesta Euroopan viehättävimmistä (“The Best Charming Hotels in Europe) hotelleista.

Tuntuu käsittämättömältä, että jättimäinen Villa on ollut aikoinaan vain yhden perheen koti. Perhe saattoi valita monen salongin välillä, missä minäkin päivänä nautittiin iltapäiväteetä ja vierashuoneitakin oli lukuisia. Toki vanhempien ja lasten ohessa kodissa vaikutti myös laaja kirjo palvelusväkeä kokista puutarhuriin. Ilman heitä arjen pyörittäminen ei olisi sujunut.

Puutarhurin talo, jossa on nykyään hotellihuoneita ja myös sviittihuoneisto.

Hotelli on täynnä viehättäviä detaljeja. Se on sisustettu 1905-20-lukujen tyylin mukaisesti eli sen aikakauden, jolloin perhe Villassa asui.  Upeat kattomaalaukset on restauroitu ja tapetitkin ovat tietysti aitoja jugendtyylisiä tapetteja. Kierrettyäni hotellin oppaamme kanssa olin lumoutunut kokonaisuudesta, miten kaikki pienimpää yksityiskohtaa myöten oli mietitty ja pieteetillä korjattu. Täällä, jos jossain haluaisin viettää luksuslomaa.

Katon valaisin on alkuperäinen.
Upea vanha takka aulassa.

 

Tornissa saattaa nauttia kahden hengen romanttisen illallisen
Isoimmassa (105m2) Ammende sviitissä toinen sängyistä on alkuperäinen, vanhempien sänky. Toinen samanlainen on löytynyt kuin ihmeen kautta.
Palanen vanhaa kattomaalausta on jätetty muistuttamaan menneestä ajasta.

 

Sviitin verhot ovat myös koristeltu jugendtyyliin.

 

Jokaisesta huoneesta löytyy mitä viehättävimpiä uniikkeja yksityiskohtia.
Yhdestä huoneesta löytyi vanhat posliiniastiat.

 

Sängynlämmitintä tarvittiin entisaikaan.

 

Kaikki huoneiden kaakeliuunit toimivat.
Herman Sviitin kaakeliuuni.

 

 

Villa Ammende hotellissa on kaikkiaan  17 huonetta ja viisi huonetta puutarhurin talossa, joista jokainen on uniikki.

Katja Weiland-Särmälä

Katja Weiland-Särmälä on väitöskirjaa tekevä taidehistorioitsija ja historioitsija sekä löytöretkeilijä kauneuden, designin ja taiteen maailmassa.

Seuraa meitä somessa